sunnuntai 24. joulukuuta 2006

Joulurauhaa


Joulu on taas, joulu on taas... Odotettu juhla on jälleen käsillä, työ on loppu ja edessä reilun kahden viikon loma. Paremmin ei juuri voisi olla!

Viimeinen viikko töissä oli melko kiireinen, mutta kaikki sujui silti hyvin viimeiseen asti. Kollegoita hyvästellessä tuli jopa vähän haikea olo. Määräaikainen työsuhteeni loppui juuri kun olin ehtinyt oppia kunnolla tuntemaan sekä kaupan valikoiman että työtehtäväni. Toivottavasti pääsen sinne joskus takaisin.

Nyt kiireen ja säätämisen jälkeen rauhoitun vihdoin joulunviettoon. Joulurauhan julistus on katsottu, haudoilla käyty ja joulutoivotuksia lähetelty eri puolille Eurooppaa. Mireille esiintyy televisiossa hetken kuluttua, ja sen jälkeen syömme jouluaterian, vaikka itse en jouluruokia juuri syökään. Lahjat jaetaan jossain vaiheessa iltaa. Huominen kuluu laiskotellessa, ja ylihuomenna lähden vihdoin takaisin Aixiin, missä paluutani on odotettu jo nelisen kuukautta.

Aixissa minulla ei ole käytössäni nettiyhteyttä, joten päivittänen blogia seuraavan kerran vasta 9.1.2007 jälkeen.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille perheenjäsenille, sukulaisille, ystäville ja muille blogin lukijoille!

maanantai 18. joulukuuta 2006

Sairaslomapäivä


Jouduin tänään olemaan poissa töistä huonon olon ja yleisen heikotuksen takia. En olisi millään jaksanut seistä koko päivää ja puhua ihmisten kanssa, joten oli parempi jäädä kotiin. En tiedä, mistä moinen mahtoi johtua; nyt on tosin kuulemma liikkeellä kaikenlaista vatsatautia ym. kurjaa. Huomenna aion mennä normaalisti töihin, toivottavasti olen siihen mennessä jo paremmassa kunnossa.

Olin viikonloppuna Turussa viimeistä kertaa ennen joulua ja lähtöäni Aixiin. Kymmenvuotias kummityttöni Katri oli myös käymässä, ja leivoimme yhdessä pipareita ja koristelimme mummon pienoisjoulukuusen. Sunnuntaina sain myös hankittua viimeisetkin joululahjat. Nyt olen tehnyt kaikki suunnittelemani jouluvalmistelut: enää ei tarvitse kuin odottaa joulua ja etenkin tapaninpäivää...!

keskiviikko 13. joulukuuta 2006

Sata vuotta kestävä kulttuuriteko


Näin luonnehdittiin joulukuun alussa julkaistua Chateaubriandin muistelmien alkuosan käännöstä, jonka julkaisutilaisuudessa Helsingissä olin maanantaina. Minullahan oli kunnia olla eräs teoksen kääntäjistä kahden vuoden ajan. Urakka oli varsin kiinnostava ja antoisa, ja olin oikein ylpeä saadessani vihdoin käsiini tiimityömme tuloksen. Käännös valmistui oppiaineemme projektina, johon osallistui kymmenisen opiskelijaa ja kaksi opettajaa. Julkaisutilaisuudessa professori Hannu Salmi Faros-kustannuksesta kehui työtämme kulttuuriteoksi, josta voidaan nauttia vielä sadan vuoden kuluttua. Täytyy myöntää, etten käännösratkaisuja pohtiessani ja vaikeiden sanojen ja käsittämättömien lauserakenteiden kanssa tapellessani laisinkaan tullut ajatelleeksi tätä projektimme kulttuurisesti arvokasta aspektia. Välillä jopa päätin, etten koskaan aio vapaaehtoisesti lukea Chateaubriandia. Nyt teos odottaa vuoroaan yöpöydälläni, ja totta kai luen sen heti kun mahdollista.

Oli hauskaa käväistä taas pitkästä aikaa Helsingissä. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja vietin Ranskan kulttuurikeskuksessa järjestetyn tilaisuuden jälkeen aikaa kaupungilla ja etenkin kirjakaupoissa. Kävin myös kahvilla hyvän helsinkiläisystäväni T-M:n kanssa, ja keskustelimme varsinkin Mireillen DVD:stä, jonka merkeissä sovimme tapaavamme heti alkuvuodesta.

Muuten aika on kulunut lähinnä töissä, mistä syystä en ole viime päivinä juuri kirjoittanut blogia. Ei ole ollut mitään erityistä kerrottavaa. Asiakkaita on entistä enemmän, mikä tietysti on pelkästään hyvä asia. Olen viihtynyt työssäni oikein hyvin, ja vähän jopa harmittaa, etten enää joulun jälkeen palaa kirjakauppaan. Gradun kannalta se tietenkin on positiivista.

perjantai 8. joulukuuta 2006

Joulutunnelma kadoksissa


Johtunee kelvottomasta säästä, etten vielä kertaakaan ole päässyt minkäänlaiseen joulutunnelmaan. Töissä soivat joululaulut aamusta iltaan ja kauppakeskuksen joulukoristelut olivat paikallaan jo marraskuun puolivälissä, mutta mikään ei auta. Uskoisin todennäköisesti, jos joku väittäisi, että on lokakuun loppu.

Kokosin äsken perinteisen provencelaisen jouluseimeni. Kartutan santon-kokoelmaani vuosittain. Toistaiseksi minulla on varsinaisen seimirakennuksen ja perussetin (Joosef, Maria, Jeesus, härkä ja aasi) lisäksi enkeli, paimen lampaineen ja koirineen, tietäjät ja kameli, musta kissa ja valkoinen kissa, siili, hanhi, sorsa, iso kettu ja pieni kettu, pupu, possu, kukko, kana ja kaksi tipua. Saa nähdä, mitä uusia hahmoja hankin ensi jouluksi. Fouquen kuuluisa santon-paja Aixissa on onneksi auki ympäri vuoden.

Talven puuttuminen harmittaa siksikin, että ostin hiljattain uuden mustan toppatakin ja uudet talvikengät, joita en ole päässyt vielä kertaakaan käyttämään. Lisäksi olen kutonut kolme kaulaliinaa, jotka nekin ovat nyt turhia. On toki mukavaa, etteivät kadut ole liukkaita ja ulos voi mennä kevyessä syystakissa, mutta voisin silti mielelläni ottaa edes pari pakkaspäivää...!

Olen päättänyt ajatella gradua mahdollisimman vähän näin joulun alla ja etenkin joulun aikana. Töissä alkaa olla jo niin paljon kiireitä, etten yhtään välittäisi gradun tuomasta lisästressistä. Tammikuussa alan jälleen miettiä sitä oikein kunnolla. En ole parhaillaan kovinkaan vakuuttunut ykkösteoriaosani kelvollisuudesta, mutta koska en enää ehdi professorin vastaanotolle keskustelemaan siitä, annan koko homman olla ja palaan asiaan vasta Aixista tultuani. Ehtii sitä muokata silloinkin.

tiistai 5. joulukuuta 2006

Hyvä mieli


Olen kovin tyytyväinen kuluneeseen päivään. Tuntuu, että sain taas vaikka mitä asioita hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Kävin jalkahoidossa ensimmäistä kertaa syyskuun jälkeen, palautin kaikki lainaamani kirjat eri kirjastoihin (tämän takia myöhästyin lievästi akateemisen kirjoittamisen kurssilta, ja Fred oli jo vetämässä ristiä seinään, koska minä en yleensä myöhästy ikinä) ja pidin lisäksi illalla vuoden viimeisen yksityistunnin. Sain vieläpä oppilaaltani lahjaksi hänen valokuvaajaisänsä kuvaaman upean luonto-, Turku- ja saaristoaiheisen
seinäkalenterin.

Hyvä mieli jäi myös seminaarista, jossa työtäni käsiteltiin. Olin varautunut paljon kovempaan kritiikkiin; nyt parannusehdotukset koskivat lähinnä kappaleiden järjestyksen vaihtamista ja muutamien yksityiskohtien tai selitysten lisäämistä. Etukäteen minua hiukan arvelutti professorin mielipide tutkimuskysymyksistäni, mutta hänen ainoa kommenttinsa koski sitä, mitä tarkoitan "käyttäytymisellä" ensimmäisessä kysymyksessäni ("miten vangit käyttäytyvät toistensa ja vartijoiden kanssa?"). Selitin ajatukseni, ja ilmeisesti selitys oli tyydyttävä.

Ennen seminaaria tuli jopa eräänlainen pikkujoulufiilis, sillä pistäydyimme Marian, Anniinan, Janinan ja Virven kanssa kahvilla maailman suloisimmassa ja kodikkaimmassa pikku kahvilassa aivan yliopiston lähellä. Kahvila oli muistaakseni nimeltään Mansikkapaikka (korjatkaa, jos olen väärässä!). Siellä tuntuu siltä kuin olisi kylässä jonkun luona: istutaan sohvilla, nurkassa on oikea vanhan ajan kaakeliuuni ja salista näkee suoraan keittiöön. Esillä on jos jonkinlaista kakkua ja pullaa, joista minä totta kai sorruin reilunkokoiseen palaan suklaapuddingkakkua... En onneksi ollut ainoa! Tuohon kahvilaan palaan ehdottomasti takaisin.

Päätin muuten lopulta olla menemättä itsenäisyyskulkueeseen huomenillalla. Vesisateessa kokemus tuskin olisi kovinkaan miellyttävä, ja ennen kaikkea minun täytyy olla torstaiaamuna Salossa hyvissä ajoin ennen yhdeksää. Lähden sinne todennäköisesti huomenna iltapäivällä. Ensin katson Tuntemattoman sotilaan, sillä olen aloittanut sen katsomisen jo kaksi kertaa, mutta en ole koskaan jaksanut katsoa elokuvaa loppuun saakka. Huomenna on oiva tilaisuus saattaa ikuisuusprojekti päätökseen.

maanantai 4. joulukuuta 2006

Alas byrokratia!


Kuulin juuri joutuneeni hankaluuksiin Ranskan postin kanssa. En toki ole lähettänyt postitse mitään vaarallista tai haitallista tavaraa, vaan olen tällä kertaa vastaanottavana osapuolena.

Aixin osoitteeseeni on tullut postin ilmoitus nimelläni saapuneesta lähetyksestä, jonka voin noutaa kylän postitoimistosta kahden viikon kuluessa. Valitettavasti en vielä kahden viikon kuluttua ole paikalla. Paketin voisi noutaa joku valtuuttamani henkilökin, mutta hän tarvitsee sitä varten minun allekirjoittamani lomakkeen ja virallisen henkilöllisyystodistukseni. En ole toistaiseksi keksinyt, miten saan henkilöllisyystodistuksen toimitettua Aixiin ilman, että itse menen sinne; en oikein viitsi lähettää henkilö- tai ajokorttia postissa Ranskaan ja takaisin, ja sitä paitsi tarvitsen niitä täällä. Näyttää siis pahasti siltä, että paketti lähtee aikanaan lunastamattomana takaisin. Oletan, että kyse on pankin bonuspisteohjelman palkintona tilaamastani Longchampin kukkarosta.

Voisin yrittää faxata Ranskaan kirjeen, jossa valtuutan valitsemani henkilön noutamaan lähetyksen, ja liittää mukaan kopion ajokortista. Jos se ei onnistu, meilaan pankin asiakaspalveluun ja pyydän heitä lähettämään paketin uudelleen joulukuun lopulla. Nähtäväksi jää, onnistuuko. Ranskan postivirkailijat tuntien rohkenen epäillä, ettei pakettia saa ulos noin vain. Heidän mahtinsa on nimittäin rajaton. Heillä on tunnetusti jopa valta päättää, mitkä maat kuuluvat EU:hun, ainakin jos jonkin muun maan kansalainen on lähettämässä kymmenen kilon painoista postipakettia kotiinsa.

Tätä uutista lukuun ottamatta päivä on ollut antoisa. Eilisestä graduangstista on jäljellä enää rippeet. Kirjallisen viestinnän tentti meni odotetusti hyvin, ostin ja paketoin suurimman osan joululahjoista, ja ennen kaikkea sain viimein luettua Culpeperin epäkohteliaisuusteoria-artikkelin. Viiden päivän pikkujoululomani tärkeimmät tavoitteet on siis saavutettu, hyvä minä! Huomenna on vielä edessä työni kommentointi seminaarissa, mutta en suhtaudu siihen mitenkään pelosta vavisten. Lähinnä minua kiinnostaa kuulla, mitä mieltä muut työstäni ovat ja millaisia ideoita ja parannusehdotuksia heillä todennäköisesti on. Usein käy niin, että työtä käsiteltäessä esille nousee vaikka minkälaisia ajatuksia, joita en itse olisi koskaan keksinyt.

sunnuntai 3. joulukuuta 2006

Le jour d'après


Näin pikkujoulujen jälkeisenä päivänä gradu tuntuu jostain syystä kovin epämiellyttävältä ajatukselta. Eiliset bileet sujuivat mielestäni ihan hyvin, toivottavasti kaikilla oli mukavaa. Juhlien jälkien siivoaminen seuraavana päivänä ei tosin kuulu mielipuuhiini (aiemmin en esimerkiksi tiennyt, kuinka mahdotonta on saada punaviinitahrat pois valkoisesta marmoripöydästä). Joka tapauksessa huusholli on jälleen ojennuksessa, ja voin keskittyä huomiseen kirjallisen viestinnän tenttiin ja sen jälkeen graduun.

Johtuu ehkä juhlista tai sitten yleisestä väsymyksestä, että tämä on taas niitä päiviä, jolloin gradun ja etenkin teoriaosan valmistuminen aikataulussa tuntuu mahdottomalta. Edessä on kaksi viikkoa täysiä työpäiviä (kuulin juuri toissapäivänä, että joulumyynnin prosenttiosuus koko vuoden kirjamyynnistä on huikean iso), enkä millään jaksa käsittää, missä välissä ennätän tehdä mitään gradun hyväksi. Palaan Ranskasta 9.1., joten heti sen jälkeen minun täytyy alkaa paiskia töitä oikein urakalla, jos mielin palauttaa seminaarityöni sovittuna päivänä. Mitähän tapahtuu, jos en ennätä? En saa arvosanaa seminaarista enkä voi valmistua? Minusta tulee epäonnistunut "takana loistava tulevaisuus" -opiskelija, jonka opinnot menivät täysin ketulleen aivan loppusuoralla? *huokaisee syvään*

No, ehkä kuitenkin suoriudun tästäkin kunnialla, mutta ilman vaivannäköä se ei tule onnistumaan. Voin sentään lohduttautua ajatuksella, että toistaiseksi suurin ongelmani on pelkkä ajan puute eikä se, etten löytäisi lähdekirjallisuutta tai pystyisi saamaan siitä mitään irti. Pakkohan minun on reilussa kuukaudessa saada yksi teorialuku kirjoitettua, ei se voi olla niin ylivoimaista! (Toiveajatteluako...?)