tiistai 27. helmikuuta 2007

Venyy, vaan ei katkea


Vielä on viikko aikaa muokata gradun kakkosteoriaa ennen sen luovuttamista arvioitavaksi. Päätin pitää tänään ahkeruuspäivän, ts. en mene ollenkaan ulos, vaan hion tekstiäni ja hiippailen välillä huopatossuissa ympäri kämppää odotellen inspiraatiota. Pienoisia vinkkejä sain eilen Frediltä: poistin tekstistäni noin kolmekymmentä or-sanaa ja yhdistelin kappaleita saadakseni kokonaisuudesta vähemmän tökkivän. Lisäsin tekstin loppuun vielä yhden taulukon (minusta tulee tätä menoa taulukkofriikki, vaikka ennen inhosin niitä!), mikä venytti teoriaosuuttani melkein sivulla. Nyt aion pitää sen tällaisena ja muokkaan sitä seuraavaksi vasta seminaarikäsittelyn kommenttien pohjalta. Jonkinlainen intro pitäisi vielä kehittää, toivottavasti saan siihen riittävästi asiaa...!

Menen kohta vokkaamaan ensimmäistä kertaa uudella vokkipannullani. Sen jälkeen tekisi mieli katsoa vaikka DVD:tä, ihan nopeasti vain, ennen kuin käyn uudelleen gradun kimppuun. Toisaalta intron ehtisin kirjoittaa viikonloppunakin...

sunnuntai 25. helmikuuta 2007

Haluaa Pariisiin


Ostin perjantaina Akateemisesta kirjakaupasta itse kirjoitettavan matkaoppaan Pariisiin, ja nyt on oksat pois -tyyppinen matkakuume! Kirjanen on mustakantinen muistikirja, joka sisältää monta sivua Pariisin karttoja, metrokartan ja tyhjiä sivuja, joille voi itse kirjoittaa parhaat osoitteensa ja matkavinkkinsä. Olenkin viettänyt viikonlopun googlettamalla kaikkia mahdollisia paikkoja, joissa olen joskus käynyt. Eiffel- tai Louvre-tyyppisiä osoitteita en kirjaani huoli, vaan omaperäisiä, erikoisia, pieniä tai muuten muistettavia paikkoja. Kaupungin parhaan crêperavintolan olen jo maininnut, samoin lempilevykauppani ja lumoavan suklaakaupan Madeleinen ja Olympian välissä. Jatkossa kuljetan kirjaa mukanani ja merkitsen sinne au fur et à mesure ne osoitteet, jotka haluan muistaa myöhemminkin. Olisinpa tehnyt niin jo aikaisemmin; en ole nimittäin koskaan löytänyt sitä mainiota kreikkalaista ravintolaa, jossa söin kesällä 2003...

Varsinainen ongelma on tosin seuraavan matkani ajankohta, joka on vielä tiheän hämärän peitossa. Viimeksi kävin Pariisissa marraskuussa 2005, ja silloinkin minulla oli melko vähän aikaa liikkua muualla kuin République-Opéra-Madeleine -akselilla. Äiti antoi taannoin ymmärtää, että voisin saada "palkintomatkan" valmistumisen jälkeen: olisikohan tuossa ainesta graduporkkanaksi?

Olen sentään jo puolivalmis, sillä perjantaina sain vihdoin HuK-todistukseni. Sen kummemmin emme tilaisuutta juhlineet, eikä tarvitsekaan. Katsotaan, pääsenkö noutamaan tärkeämmän todistuksen ensi syksynä. Hahmottelin päässäni alustavaa toimintasuunnitelmaa kevään osalle: maaliskuussa teen kakkosteoriaan seminaarikäsittelyssä esille tulevat muutokset, huhtikuussa muokkaan ykkösteorian uusiksi, ja jos aikaa jää, aloitan huhti-toukokuussa analyysin. Kesällä Aixissa työ ei välttämättä paljoakaan edisty, mutta yritän silti raapia kokoon edes jotain. Syksyllä kirjoitan analyysin valmiiksi, ja jos kaikki onnistuu, gradu olisi lokakuussa suurin piirtein valmis. Se ei tosin ole ollenkaan varmaa, joten toistaiseksi keskityn pelkästään kakkosteoriaan ja mietin muita osia vasta saatuani sen mahdollisimman hyvälle mallille.

tiistai 20. helmikuuta 2007

Netti kiukuttelee!


Jouduin eilen tappelemaan koko iltapäivän kiinteän nettiyhteyteni kanssa. Yhteys katkesi eikä muodostunut uudestaan edes koneen uudelleenkäynnistyksen yhteydessä. Soitin Auria-Soneran tekniseen tukeen, jossa supernörtin kuuloinen hiljainen tyyppi neuvoi minua siirtämään modeemin lähemmäs puhelintöpseliä. Ei auttanut, jostain kumman syystä. Käynnistelin konetta ja modeemilaatikkoa vähän väliä, ja viimein yhteys syntyi uudestaan. Tänä aamuna se oli taas katkennut, mutta tällä kertaa riitti pelkkä nettilaatikon uudelleenkäynnistys. En millään jaksaisi päivittäin säätää netin kanssa! :( Mahtaakohan modeemissa olla vikaa?

No, onneksi viikonloppu sentään oli onnistunut ja sangen mirkkupainotteinen. Konsertti-DVD extroineen tuli katsottua, samoin viimesyksyiset ohjelmat ja muutama vanha video. Ihastuin uudelleen pätkään, jossa Mimi vetää riehakkaalla antaumuksella Be bop a lula Johnny Hallydayn ja Michel Sardoun kanssa, pukeutuneena mustaan nahkaan ja pseudosoittaen kolme kertaa itseään suurempaa kitaraa. Hieman on eroa nykyesiintymisiin verrattuna...!

Mirkutuksen lisäksi kävimme syömässä Enkeliravintolassa ja juomassa lempipaikassani, Viinille-baarissa. Koulussa ja Rennossakin pistäydyimme. Sunnuntaina oli vuorossa kunnon Turku-pläjäys tuomiokirkon, Aboa vetus -museon ja Marina Palacen ravintolan merkeissä. Marinassa ovat mokomat remontin yhteydessä hävittäneet muinoin hissien vieressä sijainneen taulun, jossa hotellin arvovieraiden nimien joukossa komeili ylimpänä Mireille Mathieu! Bon, muistot ovat yhä jäljellä...

torstai 15. helmikuuta 2007

Tipaton loppukuu...?


Koska mahdoin viimeksi valittaa, ettei minulla ole sosiaalista elämää? Perun puheeni toistaiseksi: yksinkertainen laskutoimitus paljastaa minun baareilleen helmikuun aikana jo kolme kertaa, ja viikonloppuna on odotettavissa neljäs kerta.

Viimeksi jalkauduin ihmisten pariin eilen illalla. Kävin ystävänpäivätarjouksen innoittamana elokuvissa katsomassa Parfyymi (suosittelen, elokuva on erinomainen! Täytyy lukea pian uudelleen Patrick Süskindin romaani, johon se perustuu), minkä jälkeen hyvä ystäväni houkutteli minut käväisemään baarissa. Kotiin pääsin lopulta puoli kolmelta, kolmen baarin, valomerkin ja hampurilaisen jälkeen... Hauskaa kyllä oli !

Viikonloppuna saan vieraakseni ystäväni T-M:n Helsingistä, joten Mireille-DVD:tä tulee varmasti katsottua useammankin kerran. Syömässä ja baarissa käymme todennäköisesti myös, joten ensi viikosta alkaen voisi olla oikein hyvä idea rajoittaa sortiiraamista joksikin aikaa. Ellei joku sitten taas houkuttele minua pahoille teille... :D

tiistai 13. helmikuuta 2007

Miltä nyt tuntuu?


Vastaukseni perinteiseen urheilijakysymykseen kuuluu lyhyesti ja ytimekkäästi: hyvältä! Sain nimittäin teoriastani sangen miellyttävää palautetta. Tutkimuskysymykset sopivat teoriaan ja työn rakenne on selkeä ja hyvä. Muutoksia ei tarvinnut tehdä paljoakaan. Lisäsin muutaman taulukon, vaihdoin parin kappaleen paikkaa ja muotoilin joitain lauseita uudelleen. Päätin tehdä koko systeemin valmiiksi tänään, kun kommentit ovat vielä tuoreessa muistissa.

Seikkailin pari tuntia Wordin ihmeellisessä maailmassa. Halusin tehdä selkeän kaksijakoisen kaavion, jossa eri sanoja yhdistää viiva; sepäs vaan ei ollutkaan yhtään niin helppoa kuin luulin! Jonkinlainen kaavio lopulta syntyi, ja se saa luvan kelvata. Viivat osoittelevat vähän mihin sattuu, mutta parempaan en omin voimin pysty. Oli jo riittävän työlästä sijoittaa kaavio sivulle siten, että sen alle mahtuu kuvateksti. Viidennellä yrityksellä onnistui...! Nyt en voi muuttaa sivun tekstiä mitenkään, tai koko kaavio leviää uudelleen. Varmuuskopioin sen onneksi uuteen tyhjään tiedostoon, josta saan sen tarvittaessa uudelleen käyttöön.

maanantai 12. helmikuuta 2007

Viikko vilahti


Tarkoitukseni oli päivittää blogia viikon aikana parikin kertaa, mutta huomasin yhtäkkiä, että viikko oli kulunut enkä ollut saanut aikaiseksi edes pistäytyä blogisivulla. Nyt tulee tämäkin epäkohta korjattua. Samalla päivitin blogin Google-versioon, mitä sivu on pyytänyt minulta jo ties kuinka monta kertaa. Vakuuttivat, ettei mikään blogissa muutu; toivottavasti säätöä ei tosiaan tule yhtään enempää, sillä säätökiintiöni alkaa uhkaavasti täyttyä. Siitä lisää alempana.

Ensin gradu-uutisia: Sain kuin sainkin teoriaosani valmiiksi torstaina, ja kiikutin sen professorin lokeroon jo perjantai-iltapäivänä. Huomenna on kommentteja tarjolla, toivottavasti enimmäkseen positiivisia! Tiedän toki, ettei tekstini ole valmis ennen kuin gradu menee painoon, mutta tällä hetkellä ei kovasti huvittaisi muokata sitä aivan uusiksi. Toisaalta ei tässä ennenkään ole kyselty, mitä huvittaa tehdä ja mitä ei... Pääasia kuitenkin, että tekstiä syntyi sen verran kuin pitikin (jopa viisi sivua enemmän) ja että palautin sen ajoissa.

Säätämisestä sitten. Taisin mainita jokin aika sitten meneväni kirjoittamaan HuK-kypsyyskokeen, joka hyväksyttiinkin odotusten mukaisesti. Toimitin hum. tdk:n kansliaan todistusanomuksen liitteineen, ja kaiken piti olla kunnossa. Perjantaina tuli kuitenkin meiliä pedagogisten opintojen loppumerkinnän puuttumisesta. Kettu! Minä kun olen 97 %:sti varma, että viime vuonna kysyin joltain taholta loppumerkinnästä eikä minua silloin informoitu sen tarpeellisuudesta. Nyt se kuitenkin pitäisi hankkia. Lähetin sähköpostia kasv. tiedekuntaan, josta käskettiin hakea loppumerkintää lomakkeella TOKL:n kansliasta. Huomenna siis sinne. Toivon todella, että ko. merkinnän saisi kohtuullisen nopeasti, sillä sen puute viivästytti jo viikolla HuK-todistuksen saamista. Tietenkin on aivan yhdentekevää, saanko himoitun paperin käteeni tällä vai ensi viikolla (eihän se varsinaiseen valmistumiseeni vaikuta mitenkään), mutta koska minulla on siihen oikeus, totta kai haluan sen ja mahdollisimman pian! Muuten en muka usko suorittaneeni alemman korkeakoulututkinnon, vaikka opintorekisteriotekin on venähtänyt jo neljän sivun mittaiseksi...

Muuten ei kummia kuulu. Perjantaina innostuin syntymäpäiväni kunniaksi lähtemään Turun yöelämään kuukausien (vai vuosien?) tauon jälkeen. Hauskaa oli, ja seuraava keikka on jo suunnitteilla. Joskus on muuten veikeää heittäytyä aivan erilaiseksi kuin tavanomainen arkipersoona: harva ihminen kuulemma osaa kuvitella minut tanssimassa pöydällä Onnelassa suomi-iskelmien tahtiin. En kyllä olisi moista osannut kuvitella itsekään vielä pari päivää sitten.

maanantai 5. helmikuuta 2007

Väsynyt GOOMailija


Muutuin kahden päivän ajaksi graduilijasta GOOMailijaksi ja osallistuin vuosien tauon jälkeen opiskelijaristeilylle veljeni kanssa. Menoa ja meininkiä riitti, vaikka emme juuri häppeninkeihin osallistuneetkaan, istuskelimme vain baar(e)issa ja katselimme kanssaGOOMailijoita. Diskossa sentään pistäydyin, sillä en ole tanssinut yökerhossa muistaakseni kesän 2004 jälkeen. Ihan hauskaa meillä kyllä oli, vaikka välillä tuli väkisinkin aika pitkäksi. Käytin laivalla turkulainen humanisti -t-paitaani, joka sai osakseen huvittuneita katseita kerran jos toisenkin ja jopa muutaman humalaispositiivisen kommentin.

Valitettavasti huomaa jo selvästi, että ikä alkaa painaa (perjantaina 26...), sillä olen tällä hetkellä käsittämättömän väsynyt. Nukuin yöllä nelisen tuntia ja päivällä pari lisää, mutta se ei näytä enää näin vanhana riittävän. Huomenna laitan herätyskellon soimaan vasta kymmeneltä, tai muuten olen puolikuollut koko päivän. Teoriaakin pitäisi saada aikaiseksi edes hiukan: sivuja on nyt koossa reilut 17, palautus on ensi maanantaina ja vähän vielä puuttuu. Jos saisin kirjoitettua tekstin valmiiksi alkuviikon aikana, voisin pitää loppuviikolla pari päivää vapaata syntymäpäiväni kunniaksi. Saa nähdä, onnistuuko.

torstai 1. helmikuuta 2007

Vuorikiipeilyfiilis


Sain kuin sainkin kirjoitettua kaksi ja puoli sivua, mutta koville se otti! Siirryin nimittäin varsinaisesta teoriasta sitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin, ja siinä olivat hermot koetuksella. Kriittiset tutkijat siteeraavat vuorotellen toisiaan, eikä kukaan vahingossakaan kirjoita juuri siitä kirjasta, joka sijaitsee jossain kohtaa työhuonettani, vaan jostain muusta, jota ei Turun yliopistokirjastoista löydy... Argh.

Anyway, ärhennellessäni lähdeteoksilleni tulin verranneeksi gradun tekoa vuorikiipeilyyn. Kuvitelkaamme vuori, jonka huipulla sijaitsee tuo himoittu musta-/puna-/sini-/jne.kantinen teos. Yltääkseen siihen graduntekijällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin kiivetä hakemaan se. Kun tuore graduilija vielä seisoo alhaalla vuoren juurella, hän katselee ylöspäin ja tuumii ehkä, ettei urakka niin mahdottomalta tunnu. Kun hän sitten lähtee kiipeämään ylöspäin, hän huomaa pian, ettei se olekaan aivan niin yksinkertaista. Huipulle johtava polku on kapea, ja pienestäkin harha-askeleesta graduilija luiskahtaa alaspäin ja kolhii orastavan tutkijanidentiteettinsä ja -ylpeytensä. Välillä polku levenee tasanteeksi, jolta on kaunis ja selkeä näkymä vuoren huipulle, kohti valmista gradua. Tällöin graduntekijä helposti kääntyy katsomaan taakseen jo kulkemaansa polkua ja huokaisee helpotuksesta. Seuraavassa hetkessä polku tekee kuitenkin mutkan, ja graduilija-parka näkee enää harmaata kiveä silmänkantamattomiin.

Graduilija ei kuitenkaan seikkaile vuorellaan aivan yksin. Hänellä on oppaanaan eräs, joka on kavunnut vuoren huipulle jo monta kertaa ja joka tuntee sen vaarat: gradun ohjaaja. Hän kulkee graduilijan edellä tai vierellä ja rauhoittelee ja kannustaa silloin, kun graduilija on valmis hyppäämään alas koko vuorelta ja kipittämään kotiinsa. Ohjaajan opastuksella graduilija selvittää polun mutkat ja kiipeää askel askeleelta kohti huippua. Viimein hän saavuttaa sen ja seisoo voitonriemuisena kultakirjaimin koristellun opuksen vierellä, jonka olemassaoloon hän jo kiipeämisen vaikeimpina hetkinä lakkasi uskomasta.

Minun vuoreni tuntuu taas tänään kovin korkealta... mutta huomenna saattaa hyvinkin olla, että auringonsäde osuu sopivasti gradun kultaiseen kirjaimeen, välähtää jostain pilvien lomasta ja todistaa siten, että jossain siellä se gradu tosiaan odottaa. Ylöspäin siis! ei tässä muukaan auta.