tiistai 13. helmikuuta 2007

Miltä nyt tuntuu?


Vastaukseni perinteiseen urheilijakysymykseen kuuluu lyhyesti ja ytimekkäästi: hyvältä! Sain nimittäin teoriastani sangen miellyttävää palautetta. Tutkimuskysymykset sopivat teoriaan ja työn rakenne on selkeä ja hyvä. Muutoksia ei tarvinnut tehdä paljoakaan. Lisäsin muutaman taulukon, vaihdoin parin kappaleen paikkaa ja muotoilin joitain lauseita uudelleen. Päätin tehdä koko systeemin valmiiksi tänään, kun kommentit ovat vielä tuoreessa muistissa.

Seikkailin pari tuntia Wordin ihmeellisessä maailmassa. Halusin tehdä selkeän kaksijakoisen kaavion, jossa eri sanoja yhdistää viiva; sepäs vaan ei ollutkaan yhtään niin helppoa kuin luulin! Jonkinlainen kaavio lopulta syntyi, ja se saa luvan kelvata. Viivat osoittelevat vähän mihin sattuu, mutta parempaan en omin voimin pysty. Oli jo riittävän työlästä sijoittaa kaavio sivulle siten, että sen alle mahtuu kuvateksti. Viidennellä yrityksellä onnistui...! Nyt en voi muuttaa sivun tekstiä mitenkään, tai koko kaavio leviää uudelleen. Varmuuskopioin sen onneksi uuteen tyhjään tiedostoon, josta saan sen tarvittaessa uudelleen käyttöön.

0 kommenttia: