torstai 29. maaliskuuta 2007

La Folie Jaune


Kaupungin ykkösostosmestassa riehuvat taas keltaiset haamut, ja minä olin
totta kai mukana häppeningeissä. Olin tosin (kerrankin) hyvin järkevä ja hankin lähinnä käyttötarvikkeita kuten pumpulipuikkoja ja -lappuja sekä isälle sukkia. Itselleni ostin Täällä Pohjantähden alla -pokkarin, sillä häpeäkseni joudun tunnustamaan, etten ole tuota suomalaisen kirjallisuuden klassikkoa vielä tähän päivään mennessä lukenut. Nyt riittää reilut tuhat sivua suomenkielistä luettavaa kesäksi ja työkavereiden kummasteltavaksi. Mukaan tarttui myös Husaari katolla -DVD, joka on kuvattu suurimmaksi osaksi Aixissa, Manosquessa ja Forcalquier'ssa. Kaksi ensimmäistä tunnen hyvin ja jälkimmäisessä olen käynyt, joten tuttuja paikkoja varmasti vilahtelee elokuvassa vähän väliä.

Vielä lisää elokuva-asiaa: Kävin illalla katsomassa Kirjavan hunnun Kinopalatsissa. Luin romaanin loppuun eilen ja halusin nähdä elokuvaversion saman tien. Valitettavasti kävi kuten niin usein ennenkin: pidin enemmän kirjasta kuin elokuvasta. Elokuvaelämys jäi jotenkin vaillinaiseksi, ehkä siksi, että tiesin tapahtumat ja henkilöiden kohtalon etukäteen. Lisäksi leffaan oli tungettu romaaniin kuulumattomia seksi- ja jännityskohtauksia kiinalaisnationalistimellakoineen. Dramaattinen loppukin oli vesitetty: kirjassa mies ei anna koskaan anteeksi vaimonsa aviorikosta, kun taas elokuvassa he lähentyvät uudelleen niin fyysisesti kuin henkisesti ja vaimo hoitaa uhrautuvaisesti miestään tämän sairastuttua koleraan. Miksi elokuvien pitää aina väkisin päättyä "hyvin", vaikka joku päähenkilöistä kuolisi? Kaiken huipuksi leffan lopussa vaimo kävelee Lontoossa kadulla viisivuotiaan poikansa kanssa, jolle hän on antanut nimeksi Walter edesmenneen miehensä mukaan, vaikka pojan isyydestä ei olekaan varmuutta. Kirjassa naisen raskaus on vasta alussa, kun hän muuttaa isänsä mukana Bahamalle. Kettua, tekivät ihan vääränlaisen elokuvan, ei se noin mennyt...!

keskiviikko 28. maaliskuuta 2007

Liikuntaa ja gradumatskua


Olin ihanan kevätpäivän kunniaksi liikkeellä kokonaan vaaleanpunaisissa – kenkiä myöten – ja sain iloisia kommentteja keväisestä lookistani. Aamulla laiskottelin ja katselin videoita
YouTubessa sekä virittelin jälleen blogia: lainasin Duussilta kivan systeemin, joka paljastaa linkkien takana piilevän sivun, kun vie kursorin linkin päälle. Voi kai sitä ihminen huonomminkin aikaansa kuluttaa...

Iltapäivällä sentään aktivoiduin: kävin lounaalla kaverini Veron kanssa, kopioin muutaman artikkelin gradun ykkösteoriaa varten, opetin yksityisoppilastani puolitoista tuntia ja lähdin vielä leudon illan innoittamana 40 minuutin lenkille puistoon. Otin kameran mukaan siltä varalta, että löytäisin kevään merkkejä kuten leskenlehtiä; kovin on vielä ankeaa ja mutaista, mutta koska en viitsinyt tulla aivan tyhjin käsin takaisin, tässä pari otosta:





En ole aikoihin käynyt katsomassa hirvipatsasta. Pienenä olin varma, että hirvi herää öisin eloon ja käppäilee aamuun asti puistossa. :) En ole koskaan nähnyt läheltä oikeaa hirveä, joten en tiedä, ovatko patsaan mittasuhteet realistiset; jos ovat, en todella halua törmätä autolla moiseen elikkoon. Sen verran jykevältä se näyttää.

tiistai 27. maaliskuuta 2007

Urakka ohi


Valitettavasti en vieläkään voi kuvailla noilla sanoilla koko graduprojektiani; seminaariurakkani
sen sijaan päättyi tänään. Opponoin graduilijakollegan kirjallisuusaiheisen työn ja tajusin oikeastaan vasta sen jälkeen, ettei minun tarvitse enää tehdä seminaarin eteen mitään. Kahteen jäljellä olevaan istuntoon toki menen, mutta arvosteltavat ja siis oikeasti tärkeät jutut olen nyt tehnyt. Tuntuu jotenkin haikealtakin, sillä tämä on viimeinen kurssi, jonka suoritan: opinnoistani on jäljellä enää Ranskan sivistyshistorian kirjatentti ja tietysti gradun loppuosa. Mihin kummaan on vilahtanut seitsemän vuotta elämästäni? Juurihan minä aloitin yliopistolla...!

Juhlistin seminaaritöiden loppua ja kevään alkua jäätelötötteröllä. Perinteisesti kevät on alkanut virallisesti ensimmäisestä ulkona auringonpaisteessa syödystä jäätelöstä. Päädyin vaikean valinnan kautta uuniomenajäätelöön, joka osoittautui erinomaiseksi, ei liian makeaksi ja hiukan tavallisesta poikkeavaksi. Saatanpa maistaa sitä toisenkin kerran... Nyt on siis oikeasti kevät, nauttikaa ihmiset! :) Istuin päivällä kavereiden kanssa Juslenian edessä auringossa ja sain välittömästi poskeni ja décolleténi punoittamaan. Pitkän auringottoman jakson jälkeen ei näin vaaleaihoisena saisi asettua suoraan auringonvaloon, mutta minkäs teet, kun tällaisena päivänä sisällä istuminen ahdistaa?! Onneksi ihoni on jo melkein entisellään. Täytynee etsiä aurinkovoiteet talviteloiltaan, jos paiste jatkuu.

Tänään sain osakseni niin mainiota asiakaspalvelua, että annoin siitä välittömästi positiivista palautetta. Jokin aika sitten palautin ostamani Lumenen silmämeikinpoistoaineen, koska se kumma kyllä ärsytti silmiäni. Tänään sain paluupostissa muhkean paketin, joka sisälsi kosteuttavan kasvovoiteen, huulikiillon, erilaisia voidenäytteitä sekä toisenlaista silmämeikinpoistoainetta. Paketin arvo oli taatusti huomattavasti suurempi kuin palauttamani tuotteen. Mukana seurasi erittäin ystävällinen kirje, jossa toivottiin hyvityksen lievittävän pettymystäni ja minun pysyvän jatkossakin Lumenen asiakkaana. Lähetin palautesivun kautta kiitos- ja ylistyspalautetta ja kehuin loistavaa palvelua. Jotenkin tuntuu, että Suomessa valitetaan huonosta palvelusta, mutta hyvästä palvelusta ei juuri mainita ainakaan suoraan yritykselle tai asiakaspalvelijalle; minä ainakin haluan heidän tietävän, että olen todella tyytyväinen saamaani kohteluun. En tietenkään palauttanut tuotetta vain saadakseni lahjoja, mutta niiden lähettäminen todistaa mielestäni siitä, että kyseisessä yrityksessä pidetään asiakasta arvossa. Usein saa ikävä kyllä päinvastaisia kokemuksia.

lauantai 24. maaliskuuta 2007

Kevään merkkejä


Viime viikonlopun räntäsateiden jälkeen kevät näyttää jälleen lähenevän lupaavasti. Ihanaa, on sitä jo odotettukin! Tietysti lumisateita ynnä muita voi vielä tulla paljonkin, mutta minä olen vahvasti sitä mieltä, että nyt on jo kevät. Tietyt kevään merkit eivät petä:

- Valion jäätelökioski on tuotu puistoon suoraan parvekkeemme alle;
- tänään tarkeni juoda kahvia torikahvion ulkopöydässä;
- pikkukengissä voi kävellä huoletta missä päin kaupunkia tahansa;
- aurinkolasit ovat osoittautuneet välttämättömiksi yli kolmena päivänä viimeisten kahden viikon aikana.

Pohdin juuri eilen erään kaverini kanssa, että kevät on oikeastaan parempi vuodenaika kuin kesä. Keväällä huomaa selvemmin sen edistymisen: päivät ovat yhä lämpimämpiä, puihin tulee vähitellen lehdet, lumet sulavat... ja ennen kaikkea tietää, että kevään päättyessä seuraa välittömästi kesä. Kesän taas tietää kuluvan aina liian nopeasti, joten jo alkukesästä on vaikeaa olla ajattelematta, että se on pian ohi ja tulee jälleen syksy ja talvi. Koko vuosi kuluu kesän odotuksessa, ja sitten se on ohi nopeammin kuin uskoisikaan.

Kevät toi meille Aixiin myös uuden auton, hopeanharmaan Opel Corsa Essentian. Edellinen automme oli myös Opel, vuodelta 1991, joten mallin päivitys oli paikallaan. Tuskin maltan odottaa, että pääsen näkemään uuden Titinen, kuten autoa kutsumme! Tosin minulla ei ole kunniaa päästä ajamaan sitä, sillä minulla ei ole mitään asiaa manuaalivaihteisen auton ratin taakse. Olen viimeksi ajanut manuaalivaihteisella autolla inssiajossa kahdeksan vuotta sitten, joten luotan jatkossakin automaattivaihteisiin. Minulla ei myöskään ole vakuutusta Ranskassa. Siellä liikennevakuutus on henkilö- eikä autokohtainen, eli jokaiselle autolle on vakuutettu yksi "pääkuski" ja mahdollisia "sivukuskeja", jotka eivät kuitenkaan saa olla kyseisen auton pääasiallisia kuljettajia. Jälleen yksi esimerkki Ranskan loistavasta byrokratiasta...! Kollegani ihmettelivät viime kesänä, miten on mahdollista, että voin ajella isän ja mummon autolla aina kun tarvitsee. Valaisin heitä oikein mielelläni suomalaisista vakuutuskäytännöistä, ja monet myönsivätkin, että meidän systeemimme kuulostaa yksinkertaisemmalta. En tosin ole mikään asiantuntija suomalaisten vakuutustenkaan suhteen, sillä en (onneksi) ole toistaiseksi joutunut tekemisiin vakuutusyhtiöiden kanssa kuin satunnaisesti.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2007

Kirjastorotta


Loppuviikko näyttää kuluvan melko tiiviisti eri yliopistokirjastoissa. Tiistaina on nimittäin minun vuoroni opponoida kollegan seminaarityö, ja opponentin tulee tarkistaa käsiteltävän työn jokainen lähdeviite. Tänään ryhdyin vihdoin töihin (vaikka bibliografia on ollut käytössäni jo runsaan viikon...) ja paikansin tarvitsemani kirjat. Kaksi niistä on saatavana pelkästään Helsingissä, joten ne saavat jäädä tarkistamatta, mutta Turussakin kirjoja riittää neljään eri kirjastoon. En toki valita, joutuivathan minun opponenttini tekemään saman työn, mutta kieltämättä saatan jossain vaiheessa miettiä, olisiko opponoinnin voinut toteuttaa vähemmällä juoksemisella. Toisaalta en ole vielä päässyt/joutunut käymään ÅA:n kurssikirjastossa enkä Kääntämisen ja mediatutkimuksen kirjastossa, joten opponointi suo minulle liikunnan lisäksi uusia kokemuksia. Fiksuna tyttönä listasin kirjat paperille kirjastoittain, jotta vältyn kipittämästä edestakaisin.

Samalla voisin napata mukaani materiaalia myös omaan ykkösteoriaani. Kävi näet ilmi, että syksyllä kehittämäni monisivuinen tosi-tv-kappale joutaa poistettavaksi tai ainakin tiivistettäväksi hyvin lyhyeksi gradun introon, joten tarvitsen kipeästi lisäsivuja ykkösosaani. Ohjaaja ei taaskaan jättänyt pulaan, vaan vihjaisi auliisti, mistä löydän sopivaa tekstiä sitä täydentämään. Rupean taas vaihteeksi töihin, kunhan saan opponoinnin ensin alta pois. Viime aikoina onkin tullut
konkreettisen toiminnan sijasta hauduteltua gradua jossain aivojen tutkimattomissa sokkeloissa.

Taannoin mainitsin hankkineeni itse kirjoitettavan Pariisi-matkaoppaan. Sen myötä ihastuin Moleskine-muistikirjoihin, ja eilen kävin ostamassa sellaisen blogitarkoitukseen. Nerokas ajatukseni oli (ja on vieläkin) pitää kirjaa mahdollisimman usein mukana ja kirjoittaa saman tien muistiin kehittyvät blogi-ideat. Monta kertaa olen aikonut blogittaa jostain tapahtumasta tai huomiosta ja unohtanut sen ennen koneen ääreen pääsyä. Moinen kurja kohtalo uhkaa varsinkin Aixissa, koska kotikoneen puutteessa joudun blogittamaan nettikahvilasta käsin. Nyt ei enää ole sitä ongelmaa -- paitsi että jo tänään unohdin muistikirjan pöydälleni, ja Salosta Turkuun ajaessani mietiskelin kaikenlaisia tulevia blogiajatuksia. Autossa en tosin olisi voinutkaan kirjoittaa niitä muistiin, vaikka kirja olisi löytynyt käsilaukustani.

Tänä iltana on edessä vielä yksi kirja-aiheinen probleema: Mitä luen seuraavaksi? Mahdollisuuksia on monia:

- Kirjava huntu, W. Somerset Maugham
- Itseni varjossa, Catherine Deneuven kuvauspäiväkirjat
- Rebecca, Daphne du Maurier
- Der fremde Gast, Charlotte Link
- Au bonheur des dames, Emile Zola
- Paholainen pukeutuu Pradaan, Lauren Weissberger

...vain muutamia mainitakseni. En siis ole kirjafriikki, kirjahyllyni on muuten vain romahtamispisteessä...! :) Jokainen teos houkuttelee omalla tavallaan, mutta taidan kuitenkin valita Kirjavan hunnun. Romaanin elokuvaversio tulee ensi-iltaan perjantaina, ja kokemus osoittaa, että romaani kannattaa aina lukea ennen elokuvan katsomista. Maughamin kimppuun siis.

tiistai 20. maaliskuuta 2007

Kulttuuria ja Kulmakunnan Kingi


Kulttuuriosuutemme käsittelee tänään Molièren L'avare (Saituri) -näytelmän elokuvaversiota, jonka kävin katsomassa yliopistolla ranskan oppiaineen leffaillassa. Leffaillan syksee oli tosin sangen vaatimaton, sillä paikalla olivat vain kaksi muuta opiskelijaa ja
minä sekä opet Fred ja Maarit Mutta. Toiset opiskelijatkin lähtivät pois kesken leffan, joten filmin lopussa meitä oli jäljellä enää kolme.

Mitä elokuvaan tulee, se oli mainio, kuten useimmat Molièren näytelmät. Ko. adaptaatiossa itse saituri Harpagonia esitti legendaarinen Louis de Funès, joten vakavin ilmein ei esitystä voinut seurata. En muistanut kunnolla Saiturin juonta, ja kieltämättä se vaikutti välillä yhtä pähkähullulta kuin Kauniit ja rohkeat pahimmillaan. Vanha isä havittelee vaimokseen poikansa rakastamaa nuorta naista eikä hyväksy tyttärensä sulhasta; lopussa selviää, että kyseinen sulhanen onkin pojan rakastetun veli, josta tyttö on joutunut eroon ammoisessa haaksirikossa; ja kuinka ollakaan, kaikki pääsevät lopulta naimisiin mielitiettynsä kanssa, paitsi Saituri, joka saa takaisin maahan kätkemänsä raha-aarteen, jonka hänen poikansa on varastanut pakottaakseen isän luopumaan avioliittoaikeistaan. Vähemmästäkin hengästyy...! Joka tapauksessa oli mukava nähdä kyseinen elokuva, sillä Molièrea tai muitakaan klassisia näytelmiä ei valitettavasti juuri koskaan suomalaisissa teattereissa esitetä.

Mitä otsikon lupaamaan Kulmakunnan Kingiin tulee, hänellä ei ole Molièren kanssa muuta tekemistä kuin kansalaisuus. Totesin nimittäin blogini kovin mopsipainotteiseksi ja päätin korjata asian mitä pikimmiten. Tässä siis Monsieur Gros Marron, jättikissa suoraan Aixista:



Herra kuuluu vastapäisen talon naapurillemme, joka väittää sitkeästi, että kyseessä onkin Madame nimeltään Bottine. Meidän mielestämme taas tyttökissa ei voi mitenkään olla Ison Ruskean kokoinen ja painoinen: hän on nimittäin valtava. Gros Marron istuu milloin kenenkin auton päällä ja tuijottaa sieltä ohikulkijoita ylpeästi ja arrogantisti. Olen neljän vuoden aikana päässyt vain kaksi kertaa koskettamaan Isoa Ruskeaa, sillä yleensä hän vilahtaa salamana kauemmas, kun joku lähestyy silitysaikeissa. Ovelakin hän on: kun auton pysäköi pihalle, kissa odottaa kunnes auton omistaja on varmasti mennyt sisään asuntoonsa, ennen kuin hän hyppää lämpimälle konepellille. Olemme ties kuinka monta kertaa yrittäneet väijyä nurkan takana menemättä sisälle, mutta Gros Marron tietää aina, milloin joku on yhä hänen reviirillään. Hän myös kouluttaa ahkerasti toisen naapurin räksyttävää puudelia. Isolla Ruskealla on samassa taloudessa vaalea tyttöystävä Cookie:


Lisäksi viereisessä puutarhassa asuu ainakin viisi kissaa, joten parhaimmillaan niitä näkee ikkunoistamme kahdeksan kappaletta lojumassa katoilla ja autojen konepellillä. Gros Marron on koko joukon johtaja ja ehdoton kingi, jota me kutsumme myös nimellä Monsieur l'Empereur.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2007

Vaalivalvojaiset


Kävin syömässä ravintola Vidassa sekä äänestämässä vanhempieni kanssa. Äänestin nuorta naisehdokasta samasta puolueesta kuin usein aikaisemminkin. Laskin tosin ehtineeni kahdeksan vuoden aikana äänestää ainakin kolmea eri puoluetta, joten kovin poliittisesti sitoutuneeksi minua ei voi sanoa. Ei tarvitsekaan: äänestän tottumuksesta ja periaatteesta, en siksi, että välittäisin politiikasta tai olisin jotenkin poliittisesti aktiivinen.

Illalla menen Arin luo vaalivalvojaisiin juomaan Nasuja. Täytyy sanoa, että tällä hetkellä olen kyllä paljon kiinnostuneempi Ranskan presidentinvaaleista kuin Suomen eduskuntavaaleista. Vaikka tulos tuntuu jo melko selvältä, jaksan vielä uskoa Ségolènen mahdollisuuksiin. Dommage, etten saa itse äänestää Ranskassa! Naispresidentti olisi mainio kosto eräille tuntemilleni ranskalaisille machoporsaille. Liberté, égalité, sororité !

Se politiikasta. Tuunaan näköjään blogiani oikein urakalla: löysin sivupalkin koristukseksi kivan säätytön, joka kertoo tällä hetkellä, että lumipyry on sakeampi kuin jouluna konsanaan. Ketut! Minulla oli jo kevättakit ja -huivit esillä ja muutaman kerran jopa yllä. Kai se kevät sentään joskus koittaa ihan pysyvästikin... toivottavasti! Jännittää, päivittyykö säätyttö automaattisesti, kun lumisade loppuu...

lauantai 17. maaliskuuta 2007

Sekalaista blogihömppää


Satuin eilisiltana surffaillessani osumaan Blogthings-sivulle, jolla on kymmeniä ellei satoja toinen toistaan kummallisempia testejä blogin täytteeksi. Sivun avulla voi selvittää mm. saksalaisen nimensä (minä olen Gerlinda Gisela), onko enemmän kissa vai koira (olen 30% koira ja 70% kissa) sekä mitä kieltä kannattaisi opiskella (minun kuulemma ruotsia). Eräs hauskimmista testeistä mittaa, kuinka addiktoitunut on kyseiseen sivustoon. Minä sain tulokseksi 43%. Huolestuttavaa? Löysinhän sivun vasta alle 24 tuntia sitten...! Lempilinkkini kertoo blogittajan ranskalaisen nimen: Adélaïde Berthelot! Ei sentään Mireille Quelquechose...

Duussin blogista löytyi englantilaisten aatelisnimien generaattori. Minut tunnettaneen vastedes nimellä
Her Noble Excellency Fifi the Vehement of Biggleswade by Biscuit, tai vaihtoehtoisesti Her Most Serene Highness Lady Anna the Assiduous of Leg over Wallop. Huomattakoon, että generaattori antaa joka kerralla eri nimen: aiemmin tänään olin jopa Her Royal Highness Fifi something. Ei hullumpaa. Jospa teettäisinkin käyntikortteja aatelisnimelläni?

Eivät tekemäni testit vielä siihenkään loppuneet: jonkin linkin takaa löytyi Setan sukupuolitesti, joka odotetusti paljasti minut naiseksi. Olin tulokseen varsin tyytyväinen; mahtaisi olla hämmentävää, jos testin perusteella osoittautuisikin mieheksi.

Tässä vielä loppukevennykseksi Menninkäisnimeni à la Blogthings:

Your Leprechaun Name Is:

Midge O'Shamrock

perjantai 16. maaliskuuta 2007

Päivän saalis


En sentään ole ollut kalastamassa, vaan äidin kanssa kaupungilla = shoppailemassa. Koskahan ihan oikeasti opin, että jos tili on lähes tyhjä, Visan vinguttamisella ei pitkälle pötkitä? Sitten, kun on maksuhäiriömerkintä, ulosotto ja luottotiedot iäksi menneet? Huh. Ei nyt kumminkaan maalata piruja seinille (
on ne va pas peindre des diables sur les murs saa aikaiseksi hillitöntä naurua Aixissa), vaan ihaillaan mieluummin uusia ja ah niin tarpeellisia hankintoja:



1. Urheilukassi vesijuoksua ja -jumppaa varten. Perustelu: entinen kassi on a) tylsä musta, b) liian pieni, c) vanha. Lisäksi tämän uuden kyljessä lukee selvästi H2O = tarkoitettu vesiliikuntaan! Sitä paitsi urheilukaupasta hankitut tavarat ovat väkisinkin terveellisiä ja hyödyllisiä, n'est-ce pas?

2. Siniset perusfarkut, joista en käytännön syistä ottanut kuvaa. Entiset farkut ovat kuluneet reisien sisäpinnalta kiiltäviksi ja ohuiksi, joten pelästyin, että kangas kohta kuluu kokonaan puhki. Uudet farkut ovat kapealahkeiset, joten tarvittaessa ne mahtuvat saappaan varren sisään. Arvatkaapas, alkoiko tehdä mieli uusia saappaita? Nyt riittää!



3. Ihku kaulakoru! Tästä olen erityisen iloinen. Korussa on kolme vaaleanpunaista lasisydäntä, ja olen jo keksinyt vaikka kuinka monta kesävaatetta, joiden kanssa tämä sopii täydellisesti.



4. Huivi, jossa punaista, vaaleanpunaista ja persikkaa. Liukuvärjäyksen ansiosta huivia voi käyttää monien eri sävyisten vaatteiden kanssa. Monikäyttöisyys kannattaa! Painavin syy oli kuitenkin se, ettei minulla ole kirkkaanpunaiseen sopivaa keväthuivia. Villapashminaa ei oikein viitsi enää käyttää, kun lämpötila hipoo kymmentä astetta. Huivi on myös sen verran kevyt, että se käy asusteesta sisätiloissa.

Jostain syystä nyt tuntuu, että olen mestari keksimään tekosyitä... totuus on kuitenkin, että tarvitsin oikeasti uusia farkkuja ja keväthuivia, eikä yksi kaulakoru budjettiani kaada. Sporttikassi taas innostaa käymään entistä ahkerammin vesijumpassa. Mitäs jos ryhtyisinkin pitämään gradublogin sijasta/ohella muotiblogia? Tuntuu tämä toimituksellinen linjani lipsuvan yhä pahemmin pois akateemisista urotöistä...!

Keskiviikkona mummon avustuksella hankkimani yöseerumi oli muuten kannattava ostos: ihoni on aamuisin pehmeä kuin mopsin korvalehti. Onneksi satuin tuona päivänä olemaan liikkeellä mummon kanssa enkä yksin, muuten olisi tuokin ihanuus jäänyt kaupan hyllylle. Nyt sen sijaan saa shoppailu jäädä piiiiiitkäksi aikaa, ja ennen kaikkea unohdan haaveet uudesta kevättakista. Vanha kelpaa oikein hyvin, kunhan saan sen ensin vietyä pesulaan.

torstai 15. maaliskuuta 2007

Lingvistisiä pohdintoja


Huomasin tänään ilokseni, että Turku-Salo-moottoritien säätilan mukaan vaihtuvat nopeusrajoitukset oli nostettu 120 km/h asti. Kyllä olikin pitkästä aikaa mukavaa ajella kunnollista nopeutta auringonpaisteessa puhtaalla autolla ja kuunnella samalla tämänhetkistä suosikkibiisiäni Ma vie m'appartient! Siinä huristellessani aloin jostain syystä miettiä, mitkä ovat lempisanojani missäkin kielessä. En tosiaan tiedä, mistä moinen ajatus ilmestyi juuri sillä hetkellä... Joka tapauksessa siinä riitti pohtimista koko puolen tunnin matkan ajaksi.

Saksankielinen suosikkisanani on Geschwindigkeitsbegrenzung eli nopeusrajoitus. Se on sekä ääntämiseltään että kirjoitusasultaan lähellä täydellistä saksalaista sanaa, ja kulttuurinen kontekstikin on kiinnostava: luin juuri pari päivää sitten, että Saksassa keskustellaan yleisen kattonopeuden käyttöön ottamisesta. Ranskaksi on vaikea nimetä yhtä lempisanaa; sisällöllisesti amour on ehdoton suosikkini, foneettisesti taas prestidigitateur on sydäntäni lähellä, samoin déchirure. Mireillen versio Jacques Brelin laulusta La quête aiheuttaa minulle edelleen kylmiä väreitä: Aimer jusqu'à la déchirure, aimer, même trop, même mal... Suomesta keksin jostain syystä lähinnä rumia sanoja: pömpöttää tai rääkätä kuulostavat järkyttävän kauheilta. Vadelma miellyttää minua sanana, olkoon se siis yksi äidinkielisistä lempisanoistani. Mitä englantiin tulee, lonely on foneettisesti kauniin pehmeä. Ruotsiksi taas sköldpadda kuulostaa huvittavalta.

Ehdin miettiä sitäkin, kuinka paljon sanan miellyttävyyteen vaikuttaa se, pidänkö sen tarkoittamasta asiasta. Hyönteinen kammottaa minua, mutta onko kyseinen sana tosiaan ruma vai johtuuko epämiellyttävyys siitä, että inhoan hyönteisiä? Kuinka helppoa tai yleensä mahdollista on erottaa sana tarkoitteestaan, kun on kyse kielestä, jota ymmärtää? Mitä järkeä on ylipäätään muodostaa sanojen ranking-listaa?


keskiviikko 14. maaliskuuta 2007

Shoppailua ja blogin tuunausta


Olimme mummon kanssa Stockmannilla ensimmäistä kertaa yli vuoteen. Yhdessä, tarkoitan; minähän käyn siellä harva se päivä... Mukaan tarttui kesää silmällä pitäen punainen Espritin toppi. Lisäksi minulla oli kanta-asiakaskuponki, jolla sai 20 % alennusta normaalihintaisesta kosmetiikkatuotteesta. Tarkoitus oli hankkia pelkkä huultenrajauskynä (kokeilen vaihteeksi Estée Lauderia), mutta kuinka ollakaan, taitava esittelijäpersoona sai myydyksi minulle kynän ohella sadan euron couperosa-ihon yöseerumin. Ostopäätökseeni vaikutti lähinnä mummon läsnäolo, mutta myös alennus sekä kaupanpäälliseksi saatu pinkki meikkipussi, joka sisälsi varsin käyttökelpoista tavaraa sivellinsetistä ripsi- ja luomiväriin ja huulipunaan. Ei paha! Toivottavasti se seerumi edes tekee hyvää iholleni.

Olen huomannut miltei kaikkien muiden blogeissa harmaan RSS-Atom -laatikon, joka ilmeisesti vaikuttaa jotenkin blogin päivitysten seuraamiseen. Yritin hakea Blogspotin Help-osastosta neuvoa, mutta löysin vain koodinpätkän, jolla laskurin alapuolelle ilmestyi vaivainen linkki. Minäkin haluan harmaan laatikon! Jos jollain on lisätietoa asiasta, olisin kiitollinen kommenteista...!

tiistai 13. maaliskuuta 2007

Tuomio tuli...


...vaan onneksi varsin lempeä! Tänään tosiaan oli seminaarityöni käsittely, jota en kumma kyllä etukäteen jännittänyt yhtään. Ajattelin, että varsinainen työ on nyt tehty ja kaikki sitä koskevat ehdotukset ovat pelkkää plussaa ja bonusta. Kovin paljon ehdotuksia en edes saanut, vaan suuri osa kysymyksistä oli luonteeltaan selventäviä tai "ajattelin muuten vain" -kommentteja. Jälkeenpäin esiintymistäni kehuttiin asiantuntevaksi; ehkä sitten oikeasti vaikutin siltä.


Hankalimmalta tällä hetkellä tuntuu se, että tutkimuskysymyksiäni pitäisi muokata. Professori antoi lisävalaistusta synkänhämärään ykkösteoriaan rapports de force ja rapports entre interlocuteurs -asiasanojen muodossa, mutta enempää hänen kommenteistaan en tällä hetkellä kykene muistamaan. Kuulemma voisin helposti muuttaa kysymykseni jo tänä iltana, mutta valitettavasti juuri nyt ei ihan siltä tunnu. Tervemenoa vastaanotolle ensi viikolla...! Onneksi meidän laitoksellamme ei koskaan milloinkaan voi valittaa graduohjauksen puutetta, vaan apua ja tukea saa juuri niin paljon kuin kaipaa. Siksi minullakin on gradun suhteen perusturvallinen olo, vaikka välillä hankalalta tuntuukin.

Käväisin päivällä Arin kanssa Raision Myllyssä syömässä kanaburriton. Ihan hyvää ruokaa, varsinkin guacamole oli oikein herkullista. Tulin vain vahingossa syöneeksi chilipalasen, kun luulin annoksen päälle asetetun punaisen systeemin olevan tomaattia. No, erehtyminen on inhimillistä, nimim. Seuraavalla kerralla katson, mitä lautasellani on... Pistäydyin samalla reissulla etsimässä uutta mieluiten vaaleanpunaista kevättakkia, mutta en löytänyt. Ihan välttämättä en sellaista tarvitsekaan, mutta silti tekisi mieli, kun entinen on jotenkin muodoton.

Laitan tähän oheen kevään kunniaksi kuvan ihmeellisestä ufohirviömopsistamme Gurusta:


Ja tässä vertailun vuoksi Gurun enopuoli Aatu, joka asuu tilapäisesti meillä Salossa:


maanantai 12. maaliskuuta 2007

Luonneanalyysi


Tein Antin innoittamana Visual DNA -testin, joka paljasti minusta mm. seuraavaa:

Olen romanttinen, hienostunut ja nostalginen ja palaan mielelläni paikkoihin, jotka herättävät minussa muistoja. Musiikki on minulle pakotie todellisuudesta. Rakastan pieniä glamourintäytteisiä hetkiä. Vapaa-aikanani en epäröi paeta ihmisiä mielikuvitukseni pariin. Viihdyn hyvin yksin, ja uteliaisuuteni ajaa minua tutkimaan maailman eri kolkkia. Lomillani uppoudun mieluiten vieraisiin kulttuureihin. Hyvät käytöstavat ovat minulle olennainen asia. Makuni on klassinen ja pidän hienosti pukeutumisesta. Vahva ystävyys on jokaisen rakkaussuhteeni perusta. Olen melko peloton ja tartun minulle tarjoutuviin tilaisuuksiin.

Taitaa olla melkoisen velho testi, sillä muutamia pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta tunnistin itseni täydellisesti sen tarjoamasta kuvauksesta! Tässä vielä testin tulos visuaalisena yhteenvetona:



sunnuntai 11. maaliskuuta 2007

Koiria ja kirjallisuutta

Olen viettänyt viikonlopun eläimellisissä merkeissä. Keskimmäinen veljeni Antin ja kälyni Jennan kolmesta mopsista asuu toistaiseksi meillä, joten pääsen hellimään ihanaa luttukuono-Aatua aina kotona käydessäni. Eilen vierailin varsinaisessa mopsilassa Oscu-herraa ja Guru-vauvaa moikkaamassa:

Guru ei viihdy kameran edessä, kuten kuvasta näkyy. Hän oli tavallistakin riehakkaampi, ja Fifi-tädin naama tuli nuoltua läpikotaisin.

Oscu taas vanhana herrasmiesmopsina poseeraa tyynesti ja tottuneesti.

Muuten aika on kulunut gradu- ja tavallisen kirjallisuuden parissa. Opponenttini lähetti minulle kiperiä kysymyksiä, joihin etsin ja löysinkin vastaukset. Samalla tuli jälleen opittua uutta aiheesta. Käväisi mielessä, että ne lähdekirjat olisi sittenkin kannattanut lukea ihan kunnolla läpi... mutta koskaan ei ole liian myöhäistä perehtyä mihinkään.

Normaalia kaunokirjallisuutta olen pohtinut Otavan Lukupäiväkirjan innoittamana. Ideana on merkitä kirjaan erilaisia tietoja luetuista kirjoista ja myös arvostella niitä tutulla tähtiasteikolla. Kirjan alussa on oma Kuolemattomien kirjojen kirjasto, johon listataan 10 lempikirjaa. Tässä omani satunnaisessa järjestyksessä:

Alexandre Dumas nuorempi: Kamelianainen
Margaret Mitchell: Tuulen viemää
Françoise Sagan: Un certain sourire
Amélie Nothomb: Acide sulfurique
Mika Waltari: Suuri illusioni
Jean Diwo: Les Dames du Faubourg 1-3
Sarah Waters: Caresser le velours
Sarah Waters: The Night Watch
Gustave Flaubert: Madame Bovary
Amélie Nothomb: Antéchrista

Olen myös hengaillut eri blogeissa, erityisesti Provencen auringon alla ja PligaaBlogissa. Alkaa olla jo melkein verkostoitunut olo...! :)

torstai 8. maaliskuuta 2007

Armoton nettinero


Nyt on Fifi ylpeä itsestään! Sain vihdoin viimein asennettua blogiin kävijälaskurin, ja aivan itse (jos ei lasketa asennusvaiheen hätääntynyttä soittoa ATK-neroveljelleni, ja miksi laskettaisiin?). Kirjoittaessani tätä laskuri näyttää vasta 2 kävijää, mutta hyvällä onnella luku kipuaa vähän korkeammaksikin. Blogilistan mukaan minulla on 26 lukijaa, mitähän se mahtaa merkitä? 26 ihmistä on käynyt blogissani listan kautta? Jos näin on, kannatti listautua! Ei sillä, että juttuni olisivat huimaavan koukuttavia, mutta on kiva tietää, että tätä lukee joku muukin kuin minä itse ja äiti. Karhulle suukkoja ja wuf!

Tänään oli taas tarkoitus tehdä graduhommia, mutta kaverini Ari houkutteli minut jälleen pahoille teille eli kahville keskustaan. Toki se on paljon mieluisampaa ajankulua kuin seminaariesittelyn suunnittelu, ja kerkesin sitä paitsi vallan hyvin vääntää pienen näytösluonteisen analyysipätkän kotiin palattuani. Huomenna vilkuilen vielä hiukan lähteitäni, niin hyvä tulee. Ainakin on tarkoitus.

Reissu ei ollut turha siinäkään mielessä, että kävin varaamassa lentoliput Marseilleen! Lähtö on 15.5. ja paluu 15.9. Käytän tilaisuutta hyväkseni ja palaan vasta syyskuun puolivälissä, sillä tämä on ensimmäinen kerta, kun minulla ei enää ole pakollisia kursseja yliopistolla eikä siis pakottavaa syytä palata mahdollisimman aikaisin. Huomenna on edessä synkin osuus eli lippujen maksaminen. Air France ei jostain syystä (enää) harjoita opiskelijahintoja HEL-CDG-MRS -välillä, eli maksettavaa kertyy 678 euroa. :(( Säästötiliparkani näyttää kovin kynityltä tuon jälkeen... Toivottavasti saan kesällä kokopäivä- eikä osa-aikatyön, jotta saisin edes jotain säästöön pahan päivän (lue: seuraavien Aixin-lippujen maksupäivän) varalle. Otan piakkoin yhteyttä työnantajaan ja sovin alustavasti asiasta.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2007

Seikkailuja blogosfääreissä


Olen eilen ja tänään bongaillut uppo-outojen ihmisten kiinnostavia blogeja siinä määrin, että olen jo aivan eksyksissä! Muistin sattumalta opiskelijakollegani taannoin antaman blogiosoitteen, klikkailin sieltä hänen suosikkiblogilistansa linkkejä ja johan aukeni tiedon valtatie. Kovin haaraiselta se vain tuntuu, sillä yhdestä blogista pääsee kätevästi toiseen, joka vihjaa kolmannen olemassaolosta, ja kyseinen kolmas suosittelee ehdottomasti neljättä. Hauskinta on, ettei minulla ole aavistustakaan bloggaajien henkilöllisyydestä.

Eräs kiinnostavimmista blogeista on Provencen auringon alla, jossa Etelä-Ranskassa naimisissa oleva suomalainen tyttö kertoo elämästään. Koska olen luonteeltani sietämätön nipottaja, en voi olla mainitsematta, ettei ko. henkilö todellisuudessa asu Provencessa vaan Languedoc-Roussillonissa (Gardin departementti, jossa hän kertomansa mukaan asuu, ei kuulu viralliseen Provenceen). Mutta mitä väliä? Blogi on hauska, ja aion ruveta seuraamaan sitä.

Ilmoitin tämän omankin blogini Blogilistalle, jonka linkki löytyy viereisestä linkkiosiosta. (Koskahan opin tekemään hienoja suoria linkkejä tähän tekstin lomaan?) Blogilistalla on lukemattomia suomalaisia blogeja, joille voi halutessaan antaa luokitteluja. Vilkaisin mielenkiinnosta, millaisia blogeja kätkeytyy Ranska-luokkaan; sehän on tietysti loputon suo...! Jos alkaisin lukea jokaista, saisin istua koneella 24/7. Pistäydyn siellä siis vain silloin tällöin, tai ehkä vähän useammin, mutta ei joka päivä... ainakaan useita kertoja.

Käväisin taas vaihteeksi elokuvissakin tänä iltapäivänä. Olen vajaan kuukauden sisällä nähnyt ainakin neljä elokuvaa: Parfyymi, The Queen, Lotta ystäväni ja tänään Paljastavat merkinnät, joka muuten oli varsin hyvä. Näiden lisäksi näin DVD:ltä Joyeux Noël, joka oli eräs parhaita näkemiäni sotaelokuvia. Harvoin katson sotaleffoja, mutta tuo mainitsemani on oikein koskettava.

tiistai 6. maaliskuuta 2007

Uusi ystäväkirja!


Olen lisännyt oikeanpuoleiseen linkkilistaan virtuaaliystäväkirjan, nyt kaikki sankoin joukoin täyttämään sitä! Muuten luulen, ettei minulla ole yhtään ystävää ja olen onneton ja surkea. :) Olen täyttänyt omalta osaltani kirjaa malliksi, joten nyt on sinun vuorosi. Klikkaat vain linkkiä blogissa ja sitten ylhäältä tuu mun ystäväks. Omat vastaukseni saa näkyviin klikkaamalla nimeäni ystävälistalla.

Gradun saralla ei ole juurikaan uutta kerrottavaa. Seminaarityöni on nyt monistettu jokaiselle, ja viikon päästä selviää, millaisia kysymyksiä graduilijatoverit ovat pääni menoksi kehitelleet. Itselläni on samoin viikko aikaa valmistella muutaman minuutin ranskankielinen esittely istunnon aluksi, joten ei tässä lepäilemään pääse, pois se meistä. Toistaiseksi en yhtään tiedä, mitä työstäni kertoisin. Lähtöoletus on, että kaikki ovat lukeneet sen, joten on vähän turhaa kerrata työn sisältöä. Inspiraatiota odotellessa taidan vilkuilla lähdekirjallisuuttani, jos vaikka jäisi mieleen painavia argumentteja, joita heitellä vastaukseksi kysymyksiin.

Ja nyt vastaamaan ystäväkirjaan, hopi hopi! :D

lauantai 3. maaliskuuta 2007

Välietappi saavutettu


Seminaarityöni on lopultakin luovutettavassa kunnossa. Intro on kirjoitettu, teksti oikoluettu ja kansi, sisällysluettelo sekä bibliografia laadittu. Tiistaina laitan työn WorkMates-ohjelmaan, ja siitä viikon päästä minä ja poloinen teoriaosani joudumme hiillostettavaksi. Ensi viikko kannattaa varmasti käyttää lähdekirjojen selailuun ja asioiden kertaamiseen, sillä tällä hetkellä tunnen itseni kaikkea muuta kuin alani asiantuntijaksi. Toivottavasti en joudu vastaamaan liian moneen kysymykseen "tein näin siksi, että professori käski" tai "en tajua tästä mitään, mutta kirjassa luki näin". Lähteiden niukkuus (13) arveluttaa myös, samoin intron lyhyys ja hypoteesien perusteluiden puuttuminen... ja kovin moni muukin asia. Toisaalta odotan mielenkiinnolla käsittelyä, sillä muiden kommenteista nousee lähes aina esiin hyödyllisiä ideoita, joita en itse olisi tullut ajatelleeksi.