maanantai 30. huhtikuuta 2007

Iloista vappua!

Olen juuri lähdössä perinteiseen vapunviettoon haalareissa ja kilisevä eväsreppu selässä. On hyvä, että haalarini on reilun kokoinen, sillä sen alle täytyy pukea useampikin vaatekappale hyistä tuulta vastaan. Onneksi sentään aurinko paistaa!

Hauskaa vappua kaikille!

lauantai 28. huhtikuuta 2007

Varaslähtö Euroviisuihin

Koko alkuvuoden aikana ei ole voinut välttyä huomaamasta, että Euroviisut järjestetään tänä vuonna historiallisesti Helsingissä. Asiaa hehkutetaan lehdistössä niin innokkaasti, että viisuihin ehtii kyllästyä jo pari viikkoa ennen H-hetkeä. Minä en ole mikään erityinen viisufani: katson kilpailun tv:stä kuten joka vuosi, mutta en lähde varta vasten Helsinkiin osallistumaan yleisötapahtumiin ja hihkumaan kaduille, vaikka eräällä keskustelupalstalla minua tähän kehotettiinkin. Olen toki tyytyväinen Suomen viimevuotisesta voitosta ja toivon kisojen onnistuvan odotusten mukaisesti, mutta eivät viisut silti vaikuta jokapäiväiseen elämääni yhtään sen enempää kuin muinakaan vuosina.

Sain berliiniläiseltä ystävältäni meilin, jossa hän oli arvioinut ja kommentoinut kaikki 42 kilpailukappaletta ja veikannut omia suosikkejaan finaaliin. Niinpä minäkin katselin ja kuuntelin eilisiltana kaikki viisuvideot Ylen viisusivuilta. Tulokset jäivät melko laihoiksi. Muutama biisi on oikein mukava (mm. Romania, Portugali ja Iso-Britannia), jotkut ovat täydellistä roskaa (kuten Ukraina ja Israel) ja loput peruseuroviisukamaa, joka ei liikuta suuntaan tai toiseen. Kaikkein eniten minua ottaa päähän Ranskan tämän vuoden viisu L'amour à la française. Kohtalokkaat picardit ovat kyllä hupaisaa porukkaa, mutta biisin sanoissa ei ole päätä eikä häntää. Ne vilisevät tahallisia (?) kielioppivirheitä (
Je le cherche à toi dans les rues, je ne suis pas venir car tu ne l'es plus) ja kuluneita kliseitä (Eiffel-torni, Champs-Elysées, Chanel, Moulin Rouge ym. perusturistin Pariisi-tietoa) sekä viljelevät suorastaan järjettömiä lauseita tyyliin "et le soleil est plus brûlant que les oiseaux et dans le ciel I miss you so". Tuskin sanoja on edes tarkoitettu vakavasti otettaviksi, ja suurimmalta osalta kuuntelijoita ne menevät varmasti ohi jo kielimuurin takia, mutta näin kielioppinipottajana ja puolivalmiina ranskanopettajana en oikein kykene suhtautumaan moiseen pelkällä huumorilla. Lisäksi vielä englanninkieliset tekstit lauletaan ranskalaisella aksentilla ja ranskankieliset englantilaisella. Idea on sinänsä ihan hauska, mutta toteutus ei vain nappaa. Toisaalta täytyy todeta, että tänä vuonna Ranskan kappale jää edes mieleen, toisin kuin viimevuotinen Virginie Pouchainin Il était temps, joka ei mielestäni erottunut juuri mitenkään. Ehkä Ranska on huomannut, ettei perusballadeilla enää pärjää, ja yrittää nyt jotain täysin erilaista? Tosin Ranskalla on aina varma finaalipaikka tiedossa, joten siinä mielessä on yhdentekevää, miten maa sijoittuu. Olisin kyllä Ranskan mahdollisesta voitosta yhtä ylpeä kuin Lordin voitosta viime vuonna.

Aixistakin kuuluu hyviä uutisia musiikin saralta. Kaupungin ydinkeskustaa on viime vuosina sekoittanut valtava rakennustyömaa, joka on nyt saatu miltei päätökseen. Valmiina on paitsi hulppea residenssi (neliöhinta noin miljoona euroa...), myös ostoskeskus Les Allées Provençales, jossa sijaitsee vaatekauppojen lisäksi mm. kirja- ja levykauppa Fnac. Aiemmin Aixissa ei ole ollut Fnacin myymälää. Tämänkin kaupan kanssa uhkasi tosin käydä köpelösti, sillä jo valmiin myymälän avaaminen viivästyi puutteellisten hätäuloskäyntien takia. Viime viikolla La Provence tiesi kuitenkin kertoa, että Aixin Fnac on vihdoin avattu yleisölle. Hieno juttu!

keskiviikko 25. huhtikuuta 2007

Seepralle heiniä!

Näin kuului isäni kuolematon toteamus jokunen vuosi sitten, kun tulin viikonlopuksi kotiin ylläni ihanat Escadan seeprakuosiset farkut. (Mahdun niihin muuten jälleen parin vuoden tauon jälkeen...!) Nyt voin pukeutua seepraksi myös yläpäästäni, sillä pistäydyin eilen kohtalon johdattamana KappAhliin, jossa en ole todellakaan käynyt vuosikausiin. Hypistelin sitä sun tätä ja äkkäsin kaupan perältä seepratoppeja ja -tunikoita. Ihana, kevyt, liukas kangas, ei liian ruumiinmukainen ja sangen antelias kaula-aukko. Kaupathan siinä tehtiin. Tänään palasin rikospaikalle hankkimaan toppien seuraksi valkoiset caprihousut. Seepraballerinojakin näkyi olevan, mutta niitä en sentään kokeillut. Pitääköhän mennä sinne jälleen huomenna...? (Siis tietenkään en käytä seeprahousuja ja -yläosaa samaan aikaan, vaikka naamiaisasuna seeprakokonaisuus voisikin olla ovela!)

Gradu tökki tänään pahemman kerran. Aamupäivän pikaisen apteekki- ja caprihousuretken jälkeen suunnittelin naputtelevani ahkerasti ennen yksityisoppilaani tuloa. Kaksi riviä taisin saada tehtyä, sitten aloin pilkkiä koneeni edessä niin uhkaavasti, että menin suosiolla sängylle lukemaan. Graduilen sitten loppuviikolla... ja joka tapauksessa ykkösteoriani on jo melko hyvällä mallilla. Saankin sen mahdollisesti palautettua jo heti vapun jälkeen. Pupucella on kadehdittavat graduiluolosuhteet... mutta minullapa on maailman kaunein työpöydän taustakuva, vuodelta 1977:



Kävin eilen myös Akateemisessa ja hankin kerrankin jotain hyödyllistä: Espritin vaaleanpuna-ruskean peltipurkin, jonka kyljessä lukee isoin kirjaimin Holiday Fund. Tarkoitus on laittaa purkkiin joka päivä kolikko. Toistaiseksi siellä on vasta kaksi euroa, jolla ei pääse edes bussilla keskustaan. Loppuvuodesta matkakassani tosin karttuu kertaheitolla: veronpalautusta tipahti huimat 240 euroa! Verokarhu taitaakin olla suloinen pörrönalle eikä aggressiivinen peto, kuten aiemmin olen luullut.

tiistai 24. huhtikuuta 2007

Hommage à Johnny Stark

Mireillen fanit ja Mimi-bloggaajat ympäri maailman hiljentyvät tänään muistelemaan legendaarista manageria Johnny Starkia, jonka kuolemasta on kulunut päivälleen 18 vuotta. Johnny (oik. Roger Oscar Emile) Stark kuuli Mireillen laulavan tämän ensimmäisessä tv-esiintymisessä 21.11.1965, lähti suoraan studiolle ja ehdotti tälle yhteistyötä. Johnny loi Mireillen, kuten Mireille on usein sanonut: Hän oli taiteilija ja minä hänen taulunsa. Johnny oli Mireillelle paitsi manageri, myös toinen isä, opettaja ja – hyvin todennäköisesti – rakastettu. Johnny on haudattu Mathieun sukuhautaan Avignonin Saint Véran -hautausmaalle.

Johnnyn ennenaikainen kuolema sydänkohtaukseen oli kova isku paitsi Mireillen yksityiselämälle, myös hänen uralleen, joka ei koskaan palannut entiselleen. Ranska käänsi hänelle selkänsä, ja vasta aivan viime vuosina Mireille on onnistunut voittamaan takaisin osan entisestä arvostuksestaan. Hän ei ole koskaan suostunut ottamaan uutta manageria, sillä Johnny oli hänelle korvaamaton. Kuka tietää, millaisena Mireillen ura olisi jatkunut, jos Johnny olisi yhä elossa? Joka tapauksessa koko mimifiilien maailmanlaajuinen yhteisö on kiitollinen Johnnylle, sillä ilman häntä meillä tuskin olisi Mireilleä. Minä en olisi aikanaan kiinnostunut ranskan kielestä, opiskelisin kenties jotain aivan muuta, enkä välttämättä olisi lähdössä kolmen viikon kuluttua Ranskaan. Niin moni asia voisi olla toisin...



Adieu Johnny, courage Mireille. "Je te reverrai un jour, un cigare à la main / Je te reverrai un jour, L'Américain..."

Yleensä en harrasta laulujen sanoja sisältäviä blogiartikkeleita, mutta tällä kerralla teen poikkeuksen. Ohessa Mireillen Johnnyn muistoksi levyttämä L'Américain, sävel ja sanat Didier Barbelivien:

Je te reverrai toujours, un cigare à la main
Je te reverrai un jour, L'Américain
Dans un faubourg de London
En train de parler indien
A un Chinois qui s'étonne d'être aussi loin

Le temps d'un éclat de rire
Le temps passé n'est pas loin
Aide-moi à me souvenir que tout va bien
Y a du soleil aux fenêtres, des oiseaux dans le jardin
Et tu les entends peut-être, ça j'en sais rien

Je te reverrai toujours un cigare à la main
Je te reverrai un jour, L'Américain
A une terrace de Broadway, dans un café de Berlin
Tu parleras japonais à un Brésilien

Le temps d'une chanson qui passe
Le temps passé n'est pas loin
Aide-moi à faire la grimace, donne-moi la main
Il pleut sur la Capitale, et la pluie c'est du chagrin
T'as ton nom dans les étoiles, moi, je vois bien.

Comme je te verrai toujours un cigare à la main
Je te reverrai un jour, l'Américain
Dans un quartier de Harlem, ou dans un square autrichien
Je m'entendrai dire "Je t'aime" en américain.


maanantai 23. huhtikuuta 2007

Mirkutusta

Takana jälleen kerran mahtava viikonloppu Helsingissä sielunsisarten kanssa. Sain jälleen uuden ystävän, saksalaisen Petran, joka on Mireille-fani jo 70-luvulta ja asuu toistaiseksi Helsingissä. Vietimme kolmestaan unohtumattoman lauantaipäivän: hyvää ruokaa, viiniä, harvinaisia ja julkaisemattomia biisejä, vanhoja 60- ja 70-lukujen tv-ohjelmia, ennen näkemättömiä saksalaisia ja ranskalaisia lehtiartikkeleita ja kuvia... ja suloinen siamilaiskissa Samira!



On todella harvinaista herkkua voida keskustella ihmisten kanssa, jotka ovat näin erikoisesta asiasta vähintään yhtä perillä kuin minä ja jotka ymmärtävät heti, mitä jollain tietyllä kommentilla tarkoitan. Kerrankin "Olympian 1998 puvut", "90-luvun alun kampaus" tai "eleet Vivre pour toin aikana Kanadan konsertissa 1975" olivat normaaleja ja intohimoja herättäviä keskustelunaiheita. Muille kuin mimifiileille jutun täytyy kuulostaa järjettömältä, minkä hyvin ymmärrän.

Emme enää ehdi tavata ennen lähtöäni Aixiin, mutta syksyllä otetaan uusiksi ja mirkutetaan sydämen kyllyydestä! (mirkutus = videoiden katsominen ja kommentoiminen, levyjen kuuntelu, kappaleiden arviointi ja yleisemmin kaikki Mireilleen liittyvä keskustelu)

perjantai 20. huhtikuuta 2007

Töitä ja tuloksia

Kannatti eilen valittaa työahdistuksesta blogissa! Tänään nimittäin tupsahti sähköiseen postilaatikkoon viesti pomolta: Täällä ollaan! Ottakaa yhteyttä kun palaatte Aixiin. Yhteydenottoa ei tarvitse enää pitkään odottaa; vain 25 päivää jäljellä! Lisäsin blogin alareunaan aiheeseen liittyvän laskurin. Toivottavasti saan järjesteltyä työpäiväni niin, että voin aloittaa kesäkuun alussa, kuten alustavasti ilmoitin. Olen jo varannut erinäisiä lääkäri- ynnä muita menoja toukokuun loppuun, joten säätämistä on luvassa, jos joudun jo tuolloin töihin. En muista, olenko jo kertonut työpaikastani; jos en, löydätte sen täältä. Ärsyttävän musiikin saa pois klikkaamalla nuotin kuvaa oikeassa alalaidassa.

Muutakin kivaa tietoa ilmeni tänään. Sain sekä seminaarista että eilisestä suullisesta kokeesta arvosanan 4. Oraaliarvosanaksi olisin kenties voinut saada 5, jos olisin vaivautunut opettelemaan artikkelin vähän paremmin, mutta nelonen kelpaa lähes yhtä hyvin. Pääasia, että koe on suoritettu. Joka tapauksessa Fred tietää, että osaan puhua ranskaa, ja muulla ei juuri ole väliä.

Graduakin syntyi tänään kiitettävää tahtia, reilut kaksi sivua. Tätä menoa saan kuin saankin teoriaosani valmiiksi ensi viikolla. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että kyseessä on tosiaan vasta ensimmäinen raakaversio, joka vaatinee erinäisiä muutoksia. Tärkeintä on silti, että minulla on esittää ohjaajalle konkreettisia työn tuloksia ennen lähtöäni Aixiin.

Huomenna hyppään junaan ja siirryn Helsinkiin mirkuttamaan ja ihailemaan minulle vielä tuntemattoman saksalaisen Petran kissaa. Sunnuntaina palatessani onkin aika jännittää, ketkä pääsevät Ranskan presidentinvaalien toiselle kierrokselle. En epäröi kannattaa avoimesti Ségolènea, vaikka tavallisesti en hänen edustamaansa puoluetta äänestäkään; tässä tapauksessa minulle riittää perusteluksi pelkkä sukupuoli.

torstai 19. huhtikuuta 2007

Paikkateoriaa räntäsateessa

Sain vihdoin kehitettyä elämääni jonkinlaista itsekurin yritystä ja väänsin puoliväkisin 1,3 sivua gradua paikkojen suhteesta interaktiossa (rapport de places). Lyhyesti kyse on siitä, että keskustelussa tai muussa vuorovaikutuksessa joku aina dominoi muita, ja tämä "korkea" paikka voi muuttua monta kertaa interaktion aikana. Suurin osa vuorovaikutustilanteista on luonteeltaan epätasa-arvoisia ja hierarkisia, jolloin puhujien keskinäisiin suhteisiin vaikuttavat esim. ikä, sukupuoli ja kielen hallinta: natiivipuhujalla on selkeä etulyöntiasema keskustelussa verrattuna vieraskieliseen puhujaan, ja joissain kulttuureissa naisten ei tule puhua julkisesti ellei heitä nimenomaisesti puhutella.

Se gradun sisällöstä tällä kertaa. Muutakin tuli tänään tehtyä: pistäydyin aamulla YTHS:n laboratoriossa ja sen jälkeen ranskan suullisessa kielitaitokokeessa, joka suoraan sanottuna tuntui menevän aivan kuuseen. Ei tietenkään siksi, etten olisi osannut puhua ranskaa, vaan siksi, että puhuin ihan mitä mieleen tuli enkä muistanut puoliakaan koetta varten luettavana olleesta tekstistä, joka käsitteli yleistä mielipidettä, sen muodostumista ja mittaamista. Kerroin kyllä laajasti omista vaalikonekokemuksistani ja mielipiteistäni, mutta en kyennyt ulkomuistista kertomaan, miten tekstin mukaan yleinen mielipide muotoutuu tai millaisia ovat sen sosiaaliset funktiot. Aihe oli kyllä mielenkiintoinen ja teksti siedettävän selkeä, joten olisi sen voinut paremminkin lukea.

Gradupuhdin hiivuttua lähdin pitkästä aikaa tutkimusmatkalle blogistaniin. Osuin pariin kivaan shoppailublogiin, Tyyliä metsästämässä ja Shopaholics Diary. Ketullista noissa on se, että alkaa itsekin tehdä mieli jos jonkinlaista tavaraa, ja tällä hetkellä en todellakaan voi sallia itselleni juuri muuta kuin välttämättömiä ruoka- ja perustarvikeostoksia. Eilen tosin kävin pitkästä aikaa Aleksi 13:ssa ja H&M:ssa. Edellisestä tarttui mukaan musta perustoppi ja jälkimmäisestä mustat peruscaprihousut, molemmat alle 15 €/kpl. Tarkoitus on käyttää niitä kesällä töissä, jos nyt saan töitä: työnantajalta ei ole vieläkään tullut vastausta kahteen lähettämääni meiliin, ja lähden Aixiin jo reilun kolmen viikon kuluttua. Ahdistus. Toivottavasti syy on byrokratiassa eikä siinä, että yritys olisi hävinnyt maaliskuisen tarjouskilpailun...! Muussa tapauksessa en käsitä, mistä hankin kesäksi toimeentulon. Ehkä vastaus tulee huomenna...

Vesiräntää sataa edelleen. Toivottavasti se loppuu lauantaihin mennessä, jolloin lähden Helsinkiin viettämään Mirkkuviikonloppua. Se tietää sitä, että huomenna saan graduilla ahkerasti, jos mielin mirkuttaa kaksi päivää hyvällä omallatunnolla!

keskiviikko 18. huhtikuuta 2007

Graduilijat koolla viimeisen kerran

Eilen loppui seminaari ja samalla minun kurssini yliopistolla. Enää on jäljellä yksi kirjatentti ja loput gradusta. Juhlistimme seminaarin loppua viiden graduilijan voimin ensin pizzalla Paninissa ja sen jälkeen kuohuviinillä Oscarin Olohuoneessa, josta siirryimme lopuksi Börsin aulabaariin roséviinipullon ääreen. Juttua ja naurua riitti yhteen saakka yöllä, ja olisin voinut jäädä vielä myöhempäänkin, jos taksijono ei olisi uhannut venähtää pitkäksi Börsistä purkautuvien pukumiesten takia.

Sain graduilijakollegalta palautetta, että viime aikoina blogissani on näkynyt ihan muita kuin gradua käsitteleviä juttuja. Se onkin totta; alkuperäinen ideani oli puhua pelkästään gradusta, mutta etenkin listauduttuani olen tarkoituksella muuttanut journalistista linjaani hiukan yleisemmäksi. Ketään ei kiinnostane lukea monta päivää peräkkäin selostuksia siitä, kuinka monta sivua olen kirjoittanut ja/tai lukenut ja mitä professori on mistäkin tekstinpätkästäni sanonut. (Syynä ei siis tietystikään ole se, etten ole taas vaihteeksi pitkähköön aikaan saanut gradua edistymään ja siksi olen kirjoitellut vallan muuta...) Joka tapauksessa graduasiaa ilmestynee tänne lähitulevaisuudessa: sovin nimittäin eilen, että tuon ykkösteoriani ohjaajan luettavaksi viimeistään 7.5. Selkeä deadline auttoi heti puuhassa eteenpäin, ja huomenna aloitankin jälleen kirjoittamisen. Sivu päivässä -menetelmällä saan vaadittavan tekstin kokoon noin viikossa, tai ainakin se on pyhä ja rehellinen aikomukseni.

Ei se graduilu sentään muillakaan niin helppoa ole:



maanantai 16. huhtikuuta 2007

Kenkäfriikkiys tarttuu!

Maurelitan viimeaikaiset kenkäblogitukset taisivat sisältää lompakkoon iskevän tuhoisan viruksen. Palasin nimittäin juuri kaupungilta Andiamon punaisen muovikassin kanssa, joka sisälsi seuraavaa:






Toisin sanoen kahdet Vagabondin kengät, toiset aamutossunpehmeät töihin ja toiset ihkupunaiset Aixin kaduille ja kahviloihin. Alunperin olimme ostamassa kenkiä mummolle, joka löysi myös haluamansa ja samoin kaksin kappalein. Nyt saa kyllä seuraavien kenkien ja muidenkin välttämättömyystarvikkeiden hankinta odottaa jonkin aikaa, niin paljon löytöjä olen viime aikoina tehnyt. Kaikki tosin ovat tai tulevat olemaan ahkerassa käytössä, eli mihinkään turhaan en ole sortunut.

Olin liikkeellä suorastaan kesävaatteissa: mustavalkoisessa, ihanan löysässä ja kevyessä empirelinjaisessa tunikassa ja mustissa leggingseissä (kaikki Lindexistä) sekä mustissa pyöreäkärkisissä ballerinakengissä, jollaisia olen käyttänyt viimeksi rippileirillä kesällä 1996. Leggingseihin julkisesti pukeutuminen minun vartalollani arvelutti ensin, mutta lopputulos olikin kaikkea muuta kuin kaamea. Harmi vain, että loppuviikolla lämpöasteet putoavat taas lähelle nollaa ja räntääkin saattaa vielä tulla... En kuitenkaan anna sen häiritä, sillä todennäköisesti edessä on Mirkkuviikonloppu Helsingissä! Ystäväni T-M on löytänyt Helsingistä uuden saksalaisen Mimi-fanin, jonka haluaisin mielelläni tavata. Lisäksi Tennispalatsissa on vielä sunnuntaihin saakka Robert Doisneaun valokuvanäyttely.

Nyt menen syömään nopean lounaan ja sitten parvekkeelle lukemaan gradukirjallisuutta! Yritän käyttää hyväkseni jokaisen lämpimän päivän ja liittää hyödyllisen miellyttävään, tai kuten ranskaksi sanotaan, joindre l'utile à l'agréable.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2007

Päivitys


Päivitin äsken blogini uuteen versioon, jonka ansiosta sivun elementtien lisääminen ja muokkaus on helpompaa html-kieltä osaamattomalle. Jostain syystä vain sivun atom-syöte meni sekaisin ja tarjoaa nyt vanhimpia, blogin ensimmäisiä postauksia. Toivottavasti ongelma ratkeaa itsekseen, sillä toistaiseksi en ole löytänyt mistään toimintoa, jolla postausten järjestyksen voisi muuttaa.

Jos huomaatte uudessa blogiversiossa muita poikkeavia ja/tai lukemista hankaloittavia seikkoja, ilmoittakaa niistä kommenttiosiossa.

Pariisin varpunen vs. la Demoiselle d'Avignon


Koin juuri vuoden upeimman elokuvaelämyksen: kävin mummon kanssa katsomassa Olivier Dahanin todella kauniin elokuvan Pariisin varpunen - Edith Piaf. Vaikka en olekaan varsinainen Piaf-fani ja vaikka tunsin ennalta suuren osan hänen elämäntarinastaan, elokuva kosketti minua syvästi. Piafin raju elämä, surkea lapsuus, lukemattomat miehet, alkoholismi, morfiiniriippuvuus ja yksinäisyyden pelko on filmissä kuvattu uskomattoman realistisesti. 32-vuotias Marion Cotillard tulkitsee Piafia niin taidokkaasti, että välillä voisi uskoa katsovansa arkistofilmiä eikä elokuvaa.

Totta kai elokuva sai minut jälleen kerran pohtimaan myös Mireillen ja Piafin suhdetta. Piafhan oli Mireillelle Grande Dame, suuri esikuva, jonka ammatillista esimerkkiä hän halusi seurata. Piafilla on aina ollut suuri vaikutus Mireillen uraan alkaen tämän ensimmäisistä laulukilpailuista Avignonissa 1964, vain vuosi Piafin kuoleman jälkeen. Heitä on jatkuvasti verrattu toisiinsa, usein väärin ja syyttä, eikä toinen Piaf -etiketti ole suinkaan aina ollut Mireillelle eduksi.

Vaikka en näistä vertailuista pidäkään, joudun silti toteamaan, että minulle Avignonin varpunen voittaa Pariisin varpusen. Piafin äänessä on jotain raakaa ja hiomatonta, joka ei viehätä minua. Mireille kykenee pehmeämmällä ja samettisemmalla äänellään saavutuksiin, joita en osaisi Piafin kohdalla kuvitella. (Piaf ei vedä La vie en rosen huippukohdassa yhtä nuottia viittätoista sekuntia...!) Tämä tosin on vain oma erittäin subjektiivinen mielipiteeni. Sen sijaan on todettava, että Mireillen chanson fétiche, lähes puhkikulunut Je ne regrette rien sopii mielestäni paremmin Piafin laulettavaksi. Mireillellä on huomattavasti vähemmän kaduttavaa kuin esikuvallaan; 47-vuotiaana kuolleen, alkoholisoituneen, morfiiniriippuvaisen Piafin tulkinnassa on ymmärrettävästi enemmän autenttisuutta kuin Mireillen, jolla 60-vuotiaanakin on kiltin ja siveän perhetytön imago ja jonka yksityiselämästä ei julkisesti tiedetä muuta kuin se, että hän asuu siskonsa kanssa ja kuljettaa äitiään mukana konserteissa niin Ranskassa kuin ulkomaillakin. Jos Mimi jotain katuukin, hän ei ainakaan kerro sitä julkisesti.

torstai 12. huhtikuuta 2007

Pikablogimiitti


Olin aamulla väitöskirjatutkimuksen koehenkilönä ja poikkesin sen jälkeen hetken mielijohteesta Duussin työhuoneeseen. Kyllä oli hurjan kiva tavata! Mikään ensitapaaminen tämä ei tosin ollut, sillä olemme olleet samoilla kursseilla opintojen alussa ja muutama vuosi sitten olimme samassa kesätyöpaikassa Ranskassa; sen sijaan kyse oli blogiuramme ensimmäisestä juttuhetkestä. Eihän siinä toki suurta eroa ole, mutta kun seuraa säännöllisesti ihmisen elämää ja ajatuksia blogin kautta, tähän suhtautuu jotenkin läheisemmin kuin keneen tahansa satunnaiseen kurssikaveriin, jota ei ole vuosiin nähnyt. Kysyinkin Duussilta, miten kummassa ihmiset tutustuivat toisiinsa silloin, kun ei ollut Internetiä?! Minultakin olisi jäänyt tapaamatta erinäisiä tärkeitä henkilöitä meillä ja muualla.

Keskustelua syntyi tietysti ennen kaikkea gradusta. Tämänpäiväisten graduahkeruuspisteideni saldo on pyöreä nolla: kävin yliopistolla aamulla ja iltapäivällä, kosmetologilla, syömässä ja Stockmannilla, mutta gradua en ennättänyt tehdä. Sain sentään tänään hoidettua niin ison osan muista asioistani, että huomenna voin keskittyä kopioiden lukemiseen. Ihan varmasti luen niitä monta tuntia! tai edes kaksi... Oikeasti ei saisi koskaan asettaa itse itselleen deadlineja, koska ne ovat äärettömän joustavia ja siis vaarallisia. Minulla nyt kuitenkin on kuolleena viivana tuo 15.5., jolloin karistan kotimaan tomut jaloistani neljäksi kuukaudeksi. Sitä ennen minulla on esittää professorille gradun koko teoriaosuus!!! Noin, nyt se on muidenkin tiedossa! ja jos tuosta lipeän, on osakseni lankeava suuri häpeä.

Lukemisesta puheen ollen, graduilijakaveri suositteli minulle ennestään tuntematonta Julio Cortázarin romaania Ruutuhyppelyä, jonka lainasin muutama päivä sitten kirjastosta. Romaanin rakenne on jännittävän pirstaleinen: sitä voi joko lukea perinteisen kronologisesti tai, kuten kirjailija suosittelee, aloittamalla luvusta 73 ja hyppimällä kirjailijan ehdottamassa järjestyksessä luvusta toiseen. Näin ollen luvusta 3 siirrytään lukuun 84 ja edelleen lukuun 4. Henkilöt ovat Pariisissa asuvia argentiinalaisia, mutta paljon muuta en ole toistaiseksi saanut selville; kirja on enemmän tajunnanvirtatyylistä pohdiskelua kuin konkreettista kerrontaa ja eteneviä tapahtumia. Kieli on hyvin kaunista: Se mitä kutsuimme rakkaudeksi olikin ehkä sitä, että seisoin edessäsi keltainen kukka kädessä ja sinä pitelit kahta vihreää kynttilää, ja aika vihmoi kasvoillemme hylkäämisten, jäähyväisten ja metrolippujen hiljaista sadetta. (s. 14) Olisi kiinnostavaa tietää, onko suomentaja kääntänyt teoksen kronologisessa järjestyksessä vai kirjailijan ehdottamassa.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2007

Tekijänoikeusrikkomus ja matkavinkkejä


Ryhdyin sitten jälleen kansalaistottelemattomaksi (rikollinen kuulostaa tässä yhteydessä vähän liian rajulta) ja vingutin Karhukopion muovikorttia reilun sadan sivun edestä. Minkäs teet, kun kirjaa saa lainaksi vain öisin ja viikonloppuisin? Sitä paitsi inhoan valmiiksi alleviivattuja kirjoja enkä todellakaan halua laittaa vahinkoa kiertämään, joten ainoa mahdollisuus on kopioida tarvitsemani sivut ja antaa vasta sitten Stabilo Bossille kyytiä. Päivän graduahkeruuspisteet tuli siis ansaittua, varsinkin, kun poikkesin ÅA:n Arkeniin lounaalle ja lainasin samalla yhden lisäkirjan ykkösteoriaani varten. Jo viisi lähdettä yhteen ainoaan lukuun! Vielä kun saisi sen luvun kirjoitettua.

Huomenna pitäisi vaihteeksi käväistä Stockmannilla. Vaan mikäs on käydessä, kun olkapäällä keikkuu tällainen:

Sain vihdoin pitkään himoitsemani Espritin nahkajäljitelmälaukun. Ei se tosin olkapäällä pysy, ja kännykkäkotelokin on niin syvä, että käpälää saa kaivella esille kuin pastillia askin pohjalta, mutta se on punainen! Lisäksi malli vaikuttaa olevan niitä, jotka ovat isompia sisältä kuin ulkoa.

Potentiaaliset Aixin-matkailijat huomio! Tutustuin pääsiäisenä Maurelitan kautta Cityvox-palveluun, josta löytyy varsin monen kaupungin ja maan kohdalta vinkkejä ravintoloista, baareista, museoista ja muista kiinnostavista paikoista. Sivuille kirjautuneet voivat arvostella kohteita ja suositella niitä muille kävijöille. Kirjauduin itse Aix-en-Provencen sivulle; omat vinkkini löytyvät täältä sekä sivupalkin linkkilistasta. En vielä tiedä, voiko omaan listaansa lisätä muidenkin kaupunkien osoitteita. Toivottavasti voi, sillä ainakin Avignonissa minulla on useampia suosikkiravintoloita ja -kahviloita. Myös Helsingillä on oma sivunsa, mutta pääkaupunkimme on minulle valitettavan vieras rautatieasemaa, Kansallisoopperaa ja Stockmannia lukuun ottamatta.


maanantai 9. huhtikuuta 2007

Mämmiyllätys


Pääsiäisen jymy-yllätys: olen oppinut syömään mämmiä! Tosin kuppini oli hyvin pieni ja annoksessa oli yhtä paljon vaniljakastiketta kuin mämmiä, mutta yhtä kaikki sain sen syötyä. Aiemmin en ole koskenut mämmiin pitkällä kepilläkään, lukuun ottamatta pientä yököttelynsekaista nuolaisua noin joka viides vuosi. Tänään kumminkin selvisi, että sitä voi ihan oikeasti niellä. Suomalaiset perinneruoat eivät tosiaan ole vahvin puoleni: ruisleipää opin syömään vasta 2004 Ranskasta palattuani, lenkkimakkara oksettaa jo ulkonäöllään eikä poronkäristyskään houkuttele. Karjalanpiirakat ja maksalaatikko sen sijaan maistuvat
sans problème. Tasapuolisuuden vuoksi mainittakoon, etten myöskään syö suurta osaa perinteisistä ranskalaisista ruoista: mm. sisäelimet, rasvainen liha, lammas sekä luita ja/tai nahkaa sisältävät ruoat jäävät syömättä.

Tällä erää viimeisen pääsiäispäivän kunniaksi kaksi suloista lutuihanaa eläinvauvaa sekä myöhäiset pääsiäistoivotukset kaikille!







sunnuntai 8. huhtikuuta 2007

Valokuva-albumi


Jatkoin Elävän arkiston penkomista ja löysin toisenkin hauskan lasten tietoiskun, tällä kertaa vuodelta 1974. Tietoiskussa lapsilta kysellään heidän toiveammattejaan, ja vastaukset ovat klassisia: opettaja, näyttelijä, traktorimies, lakaisukoneen kuljettaja, lääkärihoitaja... Laskin, että kyseiset lapset ovat nykyään vähän alle nelikymppisiä. Missä he mahtavat tänään olla ja mitä tehdä? Tulikohan heistä koskaan lääkäreitä tai näyttelijöitä? Joskus lapsuuden haaveet ovat hyvin kaukana aikuisen todellisesta elämästä. Parhaalla ystävälläni olisi ollut edellytykset tulla laulajaksi tai näyttelijäksi, mutta taiteellisen uran sijasta hän päätyi sihteeriksi valtion virastoon. Itse kai halusin lapsena ballerinaksi, laulajaksi tai prinsessaksi; sittemmin onneksi ymmärsin, etteivät taitoni tule koskaan riittämään kahteen ensimmäiseen, eikä viimeiseen "ammattiinkaan" oikein Suomessa pääse. Avioliitto prinssin kanssa on myös varsin epätodennäköinen, joten minusta tuskin koskaan tulee prinsessaa. Tällä hetkellä varmin vaihtoehto on filosofian maisteri ja ranskan ja saksan opettaja, joten voinen sanoa hyvästit glamour-elämälle... Toisaalta en todella kaipaisi halveksimaani seiska- ja lööppijulkisuutta. Blogijulkisuus riittää minulle erinomaisesti.

Pääsiäinen on kohta ohi ja gradu on edelleen samassa pisteessä kuin torstaina. Olisihan se pitänyt arvata...! Olen kuitenkin etsinyt kirjoista valmiiksi ne kohdat, jotka kopioin ennen pääsiäislainojen palautusta, joten sen voi laskea gradun tekemiseksi. Onhan minun ensin luettava, jotta tiedän, mitä kirjoittaa.

Blogger tarjoaa netissä ilmaista valokuva-albumia, joten otin ja loin sellaisen itselleni. Linkki löytyy viereisestä linkkilistasta sekä tämän postituksen lopusta, mikäli se toimii. Ilmeisesti mokasin jollain tavalla albumia tehdessäni, koska niitä on nyt kaksi kappaletta. :) Toisessa on blogissa julkaistuja kuvia ja toisessa lisäksi "yksityisiä", ei aiemmin julkistettuja. Ihmeellinen on tuonkin sivuston toiminta: kun kirjaudun sisään, en näe lainkaan blogikuva-albumia, vaan pelkästään sen toisen. Ehkä mysteeri jossain vaiheessa selviää minullekin. Sitä odotellessa: jos löydätte linkin takaa kaksi albumia, ennen näkemättömiä kuvia on siinä, jonka kannessa minulla on mopsi sylissäni.


Fifin graduprojekti

lauantai 7. huhtikuuta 2007

Pääsiäisbiletys


Harvemmin on tullut käytyä baarissa pitkäperjantai-iltana, mutta eilen tuli sekin koettua. Ari aikaisti tuvastalähtiäisiään (siis tupaantuliaisten vastakohtaa, joita juhlitaan silloin kun joku muuttaa pois), joten tämän illan sijasta juhlimmekin jo eilen. Bileet sisälsivät mm. Nasuja, uutta suosikkiviiniäni Lambruscoa sekä grillausta takapihalla pilkkopimeässä (ja aurinkolasit päässä...). Pimeässä ei juuri erottanut, kuinka kypsiä tai raakoja kanafileet ja makkarat olivat, mutta toistaiseksi ei ainakaan ole ilmaantunut salmonellan tai muun ruokamyrkytyksen oireita. Pallogrilliämme myös luultiin amerikkalaistyyliseksi spurgunuotioksi, koska seisoimme pullojen kanssa ringissä sen ympärillä ja lämmittelimme käsiämme.

Grillauksen jälkeen siirryimme keskustaan Vegasiin ja perinteiseen Onnelaan, johon olen tosin jo melkoisen kyllästynyt. Vegasissa tilasin jännittävän Lava Flow -drinkin, jonka mukana sain kaupan päälle punaisen muovihelminauhan:



Enpä ole aikaisemmin saanut baarista mukaani koruja. Ehkä jopa keksin helmille käyttöä: punaisen sävy nimittäin on täsmälleen oikea vaatteideni kannalta. Yleensä tosin suosin aitoja kulta- tai Swarovskin kristalliriipuksia, mutta joskus voisi vaihteen vuoksi käyttää muovirihkamakorujakin.

Jouduin muuten vaihtamaan provencelaisen säätyttöni näyttämään Marseillen sijasta Nizzan säätä, koska Marseillen sää ei päivittynyt enää moneen päivään. Seuraan tilannetta ja muutan paikkakunnan entiselleen heti, jos/kun päivitykset palautuvat. Tietäähän sen, että hankaluuksia siitä tulee, kun haluaa kerätä blogiinsa kaikenlaisia turhuuksia...!

perjantai 6. huhtikuuta 2007

Nostalgiaa


Seikkailin äsken aikani kuluksi Ylen Elävässä arkistossa ja löysin sieltä vaikka mitä kiinnostavaa, kuten Arvi Lindin jäähyväissanat viimeisen uutislähetyksen jälkeen (olin tuolloin Ranskassa ja missasin live-esityksen) sekä tietoiskuja 60-luvulta. Paras leike oli kuitenkin Pikku Kakkosen ihkunostalginen Varokaa heikkoa jäätä -pätkä, jossa nalle putoaa jäihin. Leike on päivätty 4.4.1986, joten olin tuolloin 5-vuotias. En ole nähnyt filmiä vuosikausiin, mutta ilmeisesti sitä on lapsena tullut seurattua useamminkin, koska muistin yhä tarkalleen jokaisen olion puuhat ennen dramaattista käännettä ja sen jälkeen. Joka kerta, kun nalleparka lähtee ylittämään lampea jäätä pitkin, tekee mieli napata tassusta kiinni ja kertoa, että huonosti käy, kierrä mieluummin rannan kautta. Onneksi nalle kuitenkin selviää ehjänä seikkailustaan, eikä hänelle ilmeisesti edes olla vihaisia. Tosin nallen lämmitellessä studiossa Pikku Kakkosen neliskulmainen sininen lintu katselee kulmat kurtussa toruvan näköisenä; ehkäpä nalle sittenkin sai kuulla kunniansa. No, loppu hyvin kaikki hyvin.


Maurelita ehti julistamaan aurinkolasikauden alkaneeksi ennen minua. Tässä kuitenkin tuore hankinta, toki mummon avustuksella ja kivalla alennuksella:



Ja nyt vain odottamaan sopivaa säätä! Onneksi raekuuro loppui jo...

keskiviikko 4. huhtikuuta 2007

Provencelais-turkulainen blogimiitti




Bloggausurani ensimmäinen varsinainen blogitapaaminen! Toinen provencelaisblogittaja
Pupuce alias Jenni vieraili tänään Turussa, ja vietimme yhdessä erittäin viihtyisän puolitoistatuntisen lempikahvilassani Three Beansissa. Blogimiitti, varsinkin ensimmäisellä kerralla, on tosiaan erikoinen tilanne: Pupuce vaikutti vanhalta tutulta, vaikka emme olleet koskaan aiemmin tavanneet lukuun ottamatta satunnaisia kohtaamisia yliopiston käytävillä vuosia sitten. Juteltavaa riitti niin graduista, koirista kuin Ranskan yhteiskunnallisista ongelmista ja ranskalaisesta elämänmenosta yleensä. Kuvitella, että vielä kuukausi sitten en tiennyt mitään Pupucen tai muidenkaan bloggaajien olemassaolosta! Nyt minulla on yli viisi blogia, joita seuraan säännöllisesti. Seuraava blogimiitti olisi kiva järjestää Duussin kanssa, kulutammehan päivämme samoilla nurkilla yliopistolla, ja Maurelitan haluaisin myös tavata, kenties seuraavan Pariisivisiittini yhteydessä hamassa tulevaisuudessa. Pupucen kanssa näemme viimeistään syyskuussa, olen nimittäin päättänyt viettää silloin muutaman päivän eräässä tietyssä eteläranskalaisessa hotellissa... Todella onnistunut tapaaminen siis, merci Pupuce et gros gros bisous !

Maurelitan inspiroimana kävin tekemässä Kiroileva siili -testin, ja tässä tulos:

Kiroilevasiili.fi

Suosittelen lämpimästi Kiroilevaa siiliä, siitä irtoaa vuosikymmenen naurut! Sivuilta löytyy mukavasti strippejä, ja tuoretta albumia näkyi vielä olevan ainakin Akateemisessa kirjakaupassa. #*!§@% !!!

tiistai 3. huhtikuuta 2007

Taas edetään


Gradu edistyy hitaasti mutta varmasti. Kaksi sivua viime viikon lopulla, reilut puolitoista tänään ja edessä pitkät tylsät pääsiäispyhät, jolloin voi vallan hyvin graduilla. Olettaen tietysti, että saa ryhdyttyä graduilemaan eikä ryve saamattomuudessa kuten liian usein tähän asti. Gricen maksiimit olen jo melkein käsitellyt, ja seuraavaksi pitäisi saada kirjoitettua henkilöiden valtasuhteista ja paikoista tai rooleista vuorovaikutuksessa. Haen huomenna pari kirjaa pääsiäislainaan, ja kotona odottaa kaksi lisää, joten lukemisesta ei pitäisi tulla puutetta. Toisaalta luen parhaillaan myös Sarah Dunantin Venuksen syntymää (mikä kumma historiallisissa rakkausromaaneissa oikein kiehtoo?), jonka parista voi olla vaikea siirtyä tieteelliseen kirjallisuuteen.

Kaikesta huolimatta tänään on taas hyvä fiilis; kyllä se gradu aikanaan valmistuu! Välillä tökkii ja sitten kaatuu, mutta sen jälkeen nousee taas ylös ja jatkaa eteenpäin. Pitäisi taas alkaa noudattaa hyväksi ja toimivaksi havaittua sivu päivässä -rytmiä. 15.5. onkin sellainen deadline, jota ei helposti unohda!

maanantai 2. huhtikuuta 2007

On se niin vaikeaa...!


Otsikkoon sopisi tietysti melkein mikä tahansa asia gradusta polkupyöräilyyn, mutta tällä hetkellä minua kismittää eräs tietty ja nimenomainen seikka, nimittäin sirukortilla maksaminen. Ranskalaisissa pankki- ja luottokorteissa on ollut siru vaikka kuinka kauan (siis ainakin vuodesta 2003), toisin kuin Suomessa, missä sirukortti on suhteellisen uusi tuttavuus. Kuten kaikki todennäköisesti tietävät, sirukortilla maksetaan useimmiten erityisellä maksupäätteellä, johon kortti työnnetään, ja konkreettisen allekirjoituksen korvaa näpyteltävä tunnusluku. Menetelmä ei ainakaan minun mielestäni kuulosta ylivoimaisen vaikealta, mutta jostain ihmeen syystä se tuntuu onnistuvan vain ranskalaisilta. Suomalaisille laite näyttää tuottavan suunnattomia hankaluuksia.


Erityisesti Alkossa asioidessa on jonossa lähes aina vähintään yksi asiakas, joka ei millään käsitä maksupäätteen ideaa. Korttia ei osata laittaa siihen yhteen ainoaan mahdolliseen koloon, nappuloita ei osata painella ja kaikki muukin menee aivan ketuille. Sitten valitetaan kahvipöytäkeskusteluissa ja Hesarin yleisönosastossa, kuinka vaikeaksi elämä on mennyt. Jokin aika sitten lehdissä jopa neuvottiin kuvitetussa artikkelissa, että laitteen voi suojata kädellä, jotta takana jonottava ei pysty näkemään tunnuslukua. Haloo, eikö tuo olisi jo maalaisjärjellä pääteltävissä? Ala-asteellakin suojeltiin piirustuksia ja koepapereita molemmin käsivarsin, ettei vieressä istuva kaveri vain näkisi mitään. Miten ihmiset osaavat asioida pankkiautomaatilla ongelmitta, jos sirukorttipäätteen käyttämiseen tarvitaan neuvoja monelta taholta? Ja ennen kaikkea, miksi ranskalaiset osaavat käyttää samanlaisia päätteitä ilman itkua ja hammasten kiristystä? Kaikkialla ihaillaan ja ihmetellään Suomen edistyksellistä it-yhteiskuntaa ja loistavia Pisa-tuloksia, mutta sirukortilla maksaminen on täällä übervaikeaa. (Ylläolevasta purkauksesta voitaneen päätellä allekirjoittaneen jonottaneen viime viikolla Alkossa maksupäätekyvyttömän kanssa-asiakkaan takana...)

Sitten iloisempaa asiaa, jotta ei aivan valittamiseksi mene. Olin lauantaina kaverini Heidin tupari-valmistujais-synttäreillä, joiden ansiosta pääsin vihdoin tutustumaan myös silkinpehmeään ja erittäin sosiaaliseen Taisto-herraan. Taisto poseerasi ammattimaisesti ja kävi välissä tutkimassa, löytyisikö allekirjoittaneen käsilaukusta yllätyksiä:









sunnuntai 1. huhtikuuta 2007

Huhtikuun kala


Eli poisson d'avril, kuten aprillipiloja Ranskassa kutsutaan. Alkuperäisen idean mukaan huijattavan selkään kiinnitetään tämän huomaamatta pahvinen kala, ja kun henkilö huomaa selässään riippuvan kalan, huudetaan Poisson d'avril ! Olen päässyt todistamaan kalapilaa vain kerran, kun aixilaisessa apteekissa asiakkaat nauroivat katketakseen apteekkarin selkään teipattua isoa kalaa. Minun mielestäni tosin perinteinen kotimainen aprillipila on paljon hauskempi.

Kyllä Ranskassakin silti on tänään aprillipiloja kerrottu. Yahoon mukaan presidentinvaalien päivämäärää on siirretty vaaliuurnien soveltuvuuskontrollien takia. L'internaute-sivuston etusivun uutiset olivat kokonaisuudessaan pilaa: olympialaisten uusin laji ei todellakaan ole kävely veden pinnalla, Sarkozy ei luovu presidenttiehdokkuudestaan José Bovén hyväksi eivätkä mopsit ole vihaisia, räksyttäviä ja epämiellyttäviä. :)

Pari Mireille-aiheista pilaakin löysin. Tuttavani Philippe Besançonista väittää Mireillen esiintyvän Pariisin Olympiassa Maurice Chevalier -musikaalissa syksyllä 2008. Belgialainen Ricochet puolestaan tietää kertoa, että Mireille julkaisee singlelevyn yhdessä Georgette Lemairen kanssa. Nimi tuskin sanoo mitään kenellekään, mutta kyse on laulajasta, jonka nenän edestä Mimi vuonna 1965 nappasi voiton
Jeu de la Chance -laulukilpailussa. Saman sivun mukaan Mireille olisi levyttänyt kymmenen tv-juontaja ja säveltäjä Pascal Sevranin kappaletta. Sevran onkin muinoin tehnyt Mimille muutaman biisin, mutta nykyisin he ovat riidoissa Sevranin lausuttua Mimistä epäkunnioittavia kommentteja. On siis varsin epätodennäköistä, että kyseistä levyä koskaan tehdään, eikä ainakaan nimellä Je venais d'avoir dix-huit ans, joka taas on muunnelma egyptiläis-italialais-ranskalaisen Dalidan tunnetusta kappaleesta Il venait d'avoir dix-huit ans. Saa nähdä, julkaistaanko sivuilla huomenna huvittuneita oikaisuja.

Hyvää aprillipäivää kaikille!