perjantai 6. huhtikuuta 2007

Nostalgiaa


Seikkailin äsken aikani kuluksi Ylen Elävässä arkistossa ja löysin sieltä vaikka mitä kiinnostavaa, kuten Arvi Lindin jäähyväissanat viimeisen uutislähetyksen jälkeen (olin tuolloin Ranskassa ja missasin live-esityksen) sekä tietoiskuja 60-luvulta. Paras leike oli kuitenkin Pikku Kakkosen ihkunostalginen Varokaa heikkoa jäätä -pätkä, jossa nalle putoaa jäihin. Leike on päivätty 4.4.1986, joten olin tuolloin 5-vuotias. En ole nähnyt filmiä vuosikausiin, mutta ilmeisesti sitä on lapsena tullut seurattua useamminkin, koska muistin yhä tarkalleen jokaisen olion puuhat ennen dramaattista käännettä ja sen jälkeen. Joka kerta, kun nalleparka lähtee ylittämään lampea jäätä pitkin, tekee mieli napata tassusta kiinni ja kertoa, että huonosti käy, kierrä mieluummin rannan kautta. Onneksi nalle kuitenkin selviää ehjänä seikkailustaan, eikä hänelle ilmeisesti edes olla vihaisia. Tosin nallen lämmitellessä studiossa Pikku Kakkosen neliskulmainen sininen lintu katselee kulmat kurtussa toruvan näköisenä; ehkäpä nalle sittenkin sai kuulla kunniansa. No, loppu hyvin kaikki hyvin.


Maurelita ehti julistamaan aurinkolasikauden alkaneeksi ennen minua. Tässä kuitenkin tuore hankinta, toki mummon avustuksella ja kivalla alennuksella:



Ja nyt vain odottamaan sopivaa säätä! Onneksi raekuuro loppui jo...

3 kommenttia:

Iris kirjoitti...

Hei kiitos, määkin katsoin pitkästä aikaa tuon pätkän, vaikka olen sitä ajoittain nähnytkin tv-kanavia selaillessa. Tuo pätkä tuo mukanaan sellaisen pehmeän lapsuustunteen, ah.

Huomasitko, että avannosta hyppää kala kakkoseen - mitenkähän tuo sinne olisi mennyt, jos nalle ei olisi rikkonut jäätä? Mysteeri. hämmästyin myös, kun tekstissä luki, että poika auttaa nallen avannosta - oon koko elämäni luullut, että se on tyttö. Järisyttävää:).

Unknown kirjoitti...

Mä en voi sitä katsoa,kun tulee LIIAN nostalginen olo;justiin mun pienet istui sylissä peläten nallen hukkumista ja nyt on enää toutou sylissä,eikä SE tiedä pikku2sta mitään...
Haikeudella-hei,tämä vaatii huomenna suklaata,muuten ei pääsiäisestä selviä...

Fifi kirjoitti...

Viansanoja: Joo, jostain syystä penskana en ikinä kyseenalaistanut kalan hyppäämistä kuvaan; kieltämättä olisi kiinnostavaa tietää, mitä olisi tapahtunut, jos nalle ei olisikaan mennyt jäälle. Onko kyseessä kohtalo? nallen täytyi mennä jäälle, jotta syntyisi avanto, jotta kala pääsisi hyppäämään?

Minäkin olen aina pitänyt itsestään selvänä, että nallen pelastaa tyttö eikä poika. Ei se voi olla poika! Vähän samanlainen olo kuin silloin, kun Disneyllä töissä ollessani kuulin, että Nasu onkin poika eikä tyttö. En ole vieläkään täysin kyennyt hyväksymään asiaa, vaikka olenkin lukenut Nalle Puhin englanniksi, ja siellä toden totta viitataan Nasuun pronominilla HE. On se niin väärin...!

Kikka: Älä sure! Voin tulla taas istumaan syliin (jos vielä mahdun) ja katsotaan yhdessä nallen seikkailuja ja syödään suklaata. :) Miss you! <3