perjantai 25. toukokuuta 2007

Kiinalaiseen onnenkeksiin kannattaa luottaa!

Tiedättehän ne pienet, ontot, puolikuun muotoiset keksit, joiden sisällä on paperilapulle painettu ennustus tai aforismi? Sellainen kertoi pari päivää sitten, että saisin pian miellyttävän yllätyksen. Yleensä keksien jutut ovat samaa luokkaa naistenlehtien horoskooppien kanssa, mutta tällä kertaa keksi osui jostain syystä oikeaan. Eilen sain nimittäin pomolta puhelun: eräs vakituinen kollegani lopettaa, joten minulle tarjottiin hänen paikkaansa koko kesäksi alkaen ensi viikon lopusta tai seuraavan viikon alusta! Työ on kokoaikatyö (aiemmin olen ollut vain osa-aikainen), joten tänä kesänä minulla on jopa teoreettinen mahdollisuus tulla toimeen palkallani, ja kaiken huipuksi olen töissä maanantaista perjantaihin, mikä merkitsee vapaita viikonloppuja!!! Aiempina kesinä olen aina ollut töissä lauantaisin klo 20 asti, enkä uskaltanut edes toivoa saavani tänä vuonna vapaat lauantait. Olen tosi innoissani! :)

Helteeseen kyllästyneenä sain eilen aikaiseksi mennä uimaan. Turhaan en raahautunut kahden kilometrin päähän uimahalliin: uin tasan tunnin ja yhteensä 1000 m...! Välillä toki pysähdyin vetämään henkeä, en sentään ole mikään Laure Manaudou... Uiminen raikasti mukavasti, mutta hallille meno on aina rasittavaa. Joudun kulkemaan pitkän matkan pölyistä maantien reunaa aivan moottoritien vieressä, ja koko tiellä ei ole ainuttakaan varjopaikkaa. Toisaalta tällä tavalla viileästä vedestä saatava nautinto on vähintään kolminkertainen siihen verrattuna, että ajaisin ilmastoidulla autolla aivan hallin eteen.

Ensi viikolla lämpötilat todennäköisesti laskevat huomattavasti, mikä ei sureta minua juurikaan. Huomenna menemme sade- ja ukkosvaroituksista huolimatta 100 km:n päähän Sisteroniin, enkä ihmettelisi, vaikka siellä tosiaan sataisi ja olisi viileää. Samalla saan testattua uuden automme CD-soitinta lentokentältä hankkimani Euroviisu-CD:n avulla...!

Hyvää pitkää viikonloppua! Täällä ensi maanantai on periaatteessa helluntaihin liittyvä pyhäpäivä, tosin monet ovat silloin töissä; E:llä on vapaapäivä, mutta siitä hyvästä napataan vuosittaisista lomapäivistä yksi pois. Saamme sentään tilaisuuden nukkua pitkään ja pelata Scrabblea!

1 kommenttia:

antti kirjoitti...

Euroviisu-levyn paras biisihän on Verka Serdyuchkan Dancing Lasha Tumbai, harmi ettei voittanut.

Mitä mieltä olet?