keskiviikko 20. kesäkuuta 2007

Pikatervehdys

Lisään lupaukseni mukaisesti pari riviä blogiin, sillä olemme käymässä kaupungilla viimeistä kertaa ennen vuoristoon lähtöä perjantaina. En viivy kauaa, sillä E. odottaa helteen näännyttämänä ilmastoidussa kahvilassa sillä välin kun minä kipitän netin ääreen.

Mitään erityistä emme ole alkuloman aikana tehneet, lähinnä loikoilleet kotona ja pelanneet seurapelejä Scrabblesta laivanupotukseen. Uusi televisiomme on hieno ja digiboksin myötä saimme yhteensä 18 ilmaiskanavaa, tosin niiltä tulee harvoin mitään kovin kiehtovaa katsottavaa. Sunnuntaina juhlimme isänpäivää E.:n isän kanssa ravintolassa, mutta minusta tuntuu jotenkin oudolta viettää isänpäivää kesällä. Marraskuussahan sen kuuluu olla!

Huomenna pakkaamme tavarat ja perjantaiaamuna suunnistamme parinsadan kilometrin päähän Hautes-Alpesin departementtiin, pienen pieneen 150 asukkaan Saint-Maurice en Valgodemardin kylään. Viikko hiljaisuutta, vuoria ja linnunlaulua, eikä missään autoja, saastetta eikä turistilaumoja...! Hotellissamme on vain viitisentoista huonetta ja yleensä kaikki lähtevät päiväksi vuorille patikoimaan, joten olemme todennäköisesti suuren osan aikaa yksin hotellissa.

Hyvää kesäkuun loppua kaikille ja kuulumisiin heinäkuussa!

perjantai 15. kesäkuuta 2007

Kesäloma!

Hip hei! Tänään klo 15.30 alkaen E. ja näin ollen myös minä olemme kesälomalla heinäkuun ensimmäiseen päivään saakka. Heti sen jälkeen pääsenkin sitten vihdoin töihin elokuun loppuun asti. Vaikka Aixissa vapaana kuljeskelu onkin ihan mukavaa, on rahan ansaitseminen tällä hetkellä prioriteettilistan ehdottomana ykkösenä, joten oikein positiivisella mielellä odotan töihin menoa. Etenkin, kun eilen kuulin saavani palkankorotuksen ennen kuin ehdin edes aloittaa: Ranskan minimipalkka SMIC nousee vuosittain heinäkuun alussa ja on 1.7.2007 kokonaiset 8,44 euroa/tunti. Kaksi euroa enemmän kuin viime talvena kirjakaupassa! Lisäksi olen kokoaikainen enkä ajatellut pitää edes karttuvia lomapäiviä, joten saanen tällä kertaa jotain säästöönkin. Vaan eipäs nuolaista ennen kuin tipahtaa, minä kun tuppaan olemaan luonteeltani varsinainen panier percé eli reikäinen kori, kuten täällä tavataan sanoa. Teen kumminkin parhaani, mamanille tiedoksi! :) <3

Viimeinen päivä ennen kesälomaa alkoi aamuisella mahtavalla ukkoskuurolla. Taivas oli aivan sinimusta ja jyrähtely kuulosti siltä kuin kaupunkia olisi pommitettu. Vettä satoi niin paljon, että sitä tuli sisään jopa suljettujen ikkunaluukkujen raoista. Nyt on tosin jo aurinkoista ja lämpötilakin nousee tasaisesti. Onneksi myrsky ei ollut lähimainkaan niin tuhoisa kuin viime aikoina eräitä Ranskan alueita koetelleet sateet ja ukkoset: lähes joka ilta uutisissa kerrotaan, miten kokonaisia kyliä on pahasti vaurioitunut lyhyissä mutta todella rajuissa myrskyissä. Vilja- ja hedelmäsatoja on tuhoutunut, taloja kärsinyt tulvissa, teitä romahtanut ja muutama ihminen hukkunut. Meidän departementtiimme ei ennustettu pahoja myrskyjä, mutta länsi- ja pohjoisnaapurit Gard ja Vaucluse olivat ainakin vielä tänä aamuna neliportaisen myrskyvaroitusasteikon kolmannessa eli oranssissa luokassa.

Onneksi sateesta ei ollut tietoakaan vielä eilen, kun olin menossa jälleen uimaan. Tällä kertaa valitettavasti reissu jäi pelkäksi yritykseksi. Ehdin uida viisi minuuttia ja kaksi altaanmittaa, kun topakka uimavalvojatäti komensi kaikki heti pois vedestä: altaan pohjalla oli nimittäin ulostetta. Millainen käsittämätön sika ulostaa uima-altaaseen?!? Toivon todella, että kyseessä oli hyvin pieni lapsi, tai muuten käsitykseni ranskalaisista muuttuu jälleen huonompaan suuntaan. Uimahalli jouduttiin joka tapauksessa sulkemaan loppupäiväksi, ja minun liikuntaharrastusmahdollisuuteni hupenivat samalla olemattomiin. Älysin sentään onneksi pyytää korvausta: nyt pääsen seuraavalla kerralla ilmaiseksi sisään. 1,60 euroa viiden minuutin uinnista saastaisessa vedessä on vähän liian kova hinta. Harmi, mutta tulipa edes tehtyä parin kilometrin lenkki hallille ja takaisin. On sanomattakin selvää, että kotona menin uudelleen suihkuun ja hinkkasin pesusienellä nahkani punaiseksi.

Tänä iltana on taas vaihteeksi jännittävää, meille tulee nimittäin uusi televisio. Entinen on peräisin vuodelta 1992 ja oikkuillut jo jonkin aikaa. Nyt sitä ei tahdo enää saada edes päälle, kuva vilkkuu ja on raidallinen ja kanava vaihtuu vähän väliä itsekseen. Uusi laite on moderni litteänäyttö, tosin yhtä pieni kuin entinenkin tilanpuutteen takia. (Yrittäkääpä hankkia iso laajakuva-TV 37 neliön asuntoon.) Telkkarin lisäksi hankimme tulevaisuutta ennakoiden digiboksin, jolla saa näkyviin useita ilmaiskanavia. Toivottavasti kaikki toimii kunnolla.

Loman aikana en todennäköisesti käy nettikahvilassa, joten blogi vaikenee nyt kahdeksi viikoksi. Jälkimmäisellä lomaviikolla lähdemme Alpeille minikokoiseen kylään nauttimaan hiljaisuudesta ja rauhasta. Jos sattumalta tulen ennen sitä ensi viikolla keskustaan, yritän laittaa tänne edes lyhyen postituksen. Muussa tapauksessa hyvää lomaa tai sen odotusta ja kuulumisiin heinäkuun alussa!

keskiviikko 13. kesäkuuta 2007

Aivotkin sulaa...

Aix-en-Provencessa on taas vaihteeksi KUUMA (+33,5°C puoli tuntia sitten) ja minä kuljen pitkin seinänvieriä etsien turhaan varjoisia kohtia. Kaupungin lukuisat suihkulähteet ovat täynnä uivia koiria, ja allekirjoittaneen tekisi vakavasti mieli hypätä sekaan vilvoittelemaan. Ihmettelen, miksi vieläkään ei kuulu cigalejen eli kaskaiden siritystä, vaikka ne yleensä alkavat laulaa heti kun lämpötila ylittää +30°. Cigalet kuuluvat erottamattomasti Provencen kesään, ja toivon todella, ettei niitä ole kohdannut kato tai sukupuutto. En osaa kuvitella Aixia ilman herkeämätöntä siritystä.

Tällä helteellä ei voi oikein tehdä muuta kuin lukea. Ahmin muutamassa päivässä saksalaisen historiallisen romaanin Wanderhure ranskannoksen La catin. Siinä rikas ja kiero lakimies juonittelee 1400-luvun alun Sveitsissä morsiamensa syytteeseen haureudesta saadakseen haltuunsa tämän isän omaisuuden. Tyttö karkoitetaan kotikaupungistaan ja hänestä tulee kiertelevä prostituoitu, joka kuitenkin lopulta onnistuu aikeessaan kostaa petolliselle kihlatulleen. Parhaillaan luen Françoise Saganin hulvattoman hauskaa romaania Les faux-fuyants, jossa neljä pariisilaista seurapiirisnobia pakenee sotaa kesällä 1940. Maaseudulla he joutuvat keskelle saksalaislentokoneiden tulitusta, jossa heidän autonkuljettajansa saa surmansa. Lähellä asuva maanviljelijä pelastaa heidät ja vie maatilalleen, jossa nämä upporikkaat ja kevytmieliset pariisilaiset joutuvat ensimmäistä kertaa elämässään töihin. Nauroin aivan kippurassa mm. kohtausta, jossa porukka hautaa autonkuljettajansa maatilan pellon laitaan ja yksi naisista jää Chanel-jakkupuvussaan koroistaan kiinni mutaiseen maahan. Paikallinen kylähullu rakastuu kolmekymppiseen, vanhempien naisten kustannuksella elävään ylimieliseen gigoloon, ja Ranskan kunnialegioonaan kuuluva diplomaatti ajelee naisystävänsä kanssa leikkuupuimurilla ympäri maatalon pihaa. Useimmat Saganin teokset ovat lähinnä kevyttä rakkausviihdettä, mutta tämä on kerrassaan mainio satiiri kaupunkilais- ja maalaiselämän eroista ja luokkayhteiskunnasta.

maanantai 11. kesäkuuta 2007

Päivä turistina

Paremman tekemisen puutteessa vietän tänään turistipäivää. Kävelen pitkin kaupunkia helletopissa ja mukavissa sandaaleissa kamera ja vesipullo kädessä ja otan valokuvia Aixin nähtävyyksistä ja erilaisista huomaamistani mielenkiintoisista yksityiskohdista. (Laitan kuvia blogiin heti syyskuussa Suomeen palattuani, sillä täällä en voi enkä osaa ladata kuvia nettikahvilan koneelle.) Aivan aidolta turistilta en silti ilmeisesti onnistunut näyttämään, sillä minulta kysyttiin kolmesti tietä.

Turisteja vaeltelee jo siellä täällä, mutta tänä kesänä heitä toivottavasti tulee hiukan vähemmän kuin viime vuonna, jolloin taiteilija Paul Cézannen kuoleman satavuotisjuhla ja suurnäyttely houkuttelivat Aixiin yli 300 000 turistia. Vertauksen vuoksi mainittakoon, että kaupungin asukasluku on noin 140 000. Cézanne-turisteja pyöri joka puolella, Granet-museon lippujonot muistuttivat lähinnä neuvostoliittolaisia leipäjonoja ja lopulta museota oli pidettävä auki öisinkin, jotta kaikki halukkaat pääsivät tutustumaan ainutkertaiseen näyttelyyn. Kävin siellä toki itsekin, mutta en kokenut mitään yliluonnollista elämystä. Cézanne maalasi enimmäkseen Sainte-Victoire -vuorta eri kulmista, joten kahden tai kolmen taulun jälkeen näyttely alkoi toistaa itseään. (Huomasin muuten vasta äsken, että tämä nettikahvila sijaitsee sen talon naapurissa, jossa Cézanne syntyi vuonna 1839.) Vuosi 2006 oli joka tapauksessa ikimuistoinen Aixin turismille, ja varmasti tänä vuonnakin saamme töissä iloita suurista japanilais- ja amerikkalaislaumoista, jotka hehkuttavat Provencen ihanuutta. Viime vuonna joku lohkaisi, että meistä varmaan tuntuu siltä kuin olisimme aina lomalla, koska saamme asua täällä. Minä oikaisin hyvin suorasukaisesti moisen harhaluulon. Työssäkäynti ja muu arkinen elämä on täällä tasan yhtä tylsää kuin missä tahansa muuallakin, paitsi että heinä-elokuussa helle yleensä tekee olemisesta ja elämisestä vielä tuskaisempaa kuin vaikkapa Suomessa.

Taas on maanantai ja enää kolme viikkoa ennen töihin menoa! Viikonloppu sujui hyvin hiljaisesti kotioloissa, E. ei viitsinyt käydä edes äänestämässä parlamenttivaaleissa, ja me lähinnä lojuimme sängyssä ikkunaluukut kiinni ja pelasimme kivi-paperi-sakset -peliä ja Scrabblea. Huomenna menen osteopaatille hoidattamaan alkavaa iskiasta ja jumissa olevaa niskaani. Olen myös ahminut kirjoja, niistä lisää seuraavassa postituksessa, ja lisäksi äidiltä on tulossa paketissa pari suomenkielistä romaania. Suomessa luen mieluiten ranskaksi ja Ranskassa suomeksi, ristiriitaista...?

perjantai 8. kesäkuuta 2007

Ranskalaisten pyhä ruokatunti

Olen taas vaihteeksi totisen kyllästynyt siihen, että mennessäni hoitamaan jotain tiettyä asiaa kaupungille törmäänkin suljettuun oveen. Täällä kun suuri osa liikkeistä suljetaan kahdentoista ja kahden välillä ruokatuntia varten, enkä vielä tähän mennessä ole oppinut katsomaan kellosta, mihin aikaan kannattaa lähteä asioille. Keskiviikkona olin menossa kirjakauppaan kaksikymmentä yli yksi: turha yritys, kauppa oli sulki ja aukesi jälleen puoli kolmelta! Pyörin sitten turhan takia reilun tunnin keskustassa. Äsken olisin mennyt suutariin, mutta sielläkin oli pelkkä rautaverho oven edessä eikä edes mainintaa aukioloajoista. Joko suutari on kokonaan lopettanut tai sitten olin jälleen paikalla liian aikaisin. En kuitenkaan jaksaisi kipittää monta kertaa päivässä arpomaan, onko suutari paikalla vai ei, joten taidan jättää maanantaihin. Paitsi että suutari pitää tietysti liikkeensä maanantaina kiinni, jos hän on töissä lauantaina. Sopisikohan suutarille, että asiakas tulee tiistaiaamuna, vai kuljenko rikkinäisissä sandaaleissa?

Suutarista puheen ollen, löysin hänet periranskalaiseen tapaan tuttavan suosituksen perusteella. Täällä ehdottomasti paras keino löytää hyvä kampaaja, osteopaatti, ompelija tai suutari on kysyä joltain tutulta. Tuttu suosittelee kaveriaan, ja hyvällä onnella saa palvelusta alennusta, kunhan muistaa mainita tulevansa monsieur tai madame X:n lähettämänä. Kaverini Christinekin lupasi suutariystävänsä antavan minulle alennuksen, jos sanon tulleeni hänen luokseen Christinen suosittelun perusteella. Ikävä kyllä myös työpaikkoja jaetaan samalla periaatteella. Kosmetologini kehui eilen opiskelijatyttärensä päässeen kesätöihin Monoprix-tavaratalon ruokaosaston kassalle erään hänen asiakkaansa suosituksen perusteella, koska kyseinen asiakas on itse Monoprix'ssä töissä. Ainoa vaatimus oli olla täysi-ikäinen ja rehellinen, mutta kuinka ollakaan, monesta hakijasta valittiin juuri tämä tyttö, jota suositeltiin työhön. Oma viimekesäinen kollegani kertoi taannoin vaihtaneensa työpaikkaa, koska pääsi ystävänsä suosittelemana kiinteistövälitystoimistoon. Välillä tuntuu, ettei töitä kannata edes hakea, jos ei ole sopivia suhteita. Minä pääsin aikanaan nykyiseen työhöni pelkän hakemuksen ja haastattelun perusteella, ja siksi olenkin palannut samaan työpaikkaan joka kesä, vaikka jotain muutakin voisin mielelläni tehdä. Minulla on suhteita vain julkiselle puolelle, eikä Ranskan valtionhallintoon noin vain pääse töihin kenenkään suosituksen perusteella. En tosin sinne haluaisikaan, ja lisäksi E. ei ole läheskään riittävän korkeassa asemassa voidakseen vaikuttaa byroossa yhtään mihinkään.

Olimme eilisiltana ensimmäistä kertaa ulkona saapumiseni jälkeen. E. kävi töiden jälkeen parturissa, ja koska oli lämmin ja aurinkoinen ilta ja aperitiiviaika, menimme kaupungin parhaaseen espanjalaisravintolaan Tapas Caféhen sangrialle. Joimme litran kannun sangriaa ilmaisnachojen ja guacamolen kera ja päätimme mennä ensi lauantaina sinne illalliselle E:n loman alkamisen kunniaksi. Meillä on kesäkuun kaksi viimeistä viikkoa lomaa, sitten heinä- ja elokuu täyttä työtä ja syyskuun kaksi ensimmäistä viikkoa jälleen lomaa ennen Suomeen paluutani.

Keskiviikkoiltapäivänä tapahtui muuten Aixin ydinkeskustassa jännittävää. Näimme yhden aikoihin gendarmien (mikä on gendarme suomeksi? santarmi, onko sellaista sanaa edes olemassa?) ajelevan edestakaisin sireenit ulvoen ja ajattelimme jonkun karanneen vankilasta. Vähän sen jälkeen lähdin uudestaan kaupungille ja näin, että puolet Cours Mirabeausta oli eristetty punavalkoisella muovinauhalla ja kadulle levitetty paksu kerros hiekkaa. Poliiseja liikkui siellä täällä. Eilisestä lehdestä selvisi, että herkästi syttyvää polttoainetta kuljettanut rekka oli ajanut ilman lupaa Coursilla ja törmännyt niihin betonisiin tolppiin, joista mainitsin aiemmassa postituksessani. Säiliö oli revennyt ja polttoaine vuotanut kadulle. Cours oli välittömästi eristetty ja hiekkaa levitetty imemään polttoaine maasta ja estämään sen syttyminen. Koko iltapäivän Aixin keskusta näytti aivan hiekka-aavikolta, kun tuuli kuljetti hienoa pölyävää hiekkaa joka paikkaan. Onneksi turmasta kuitenkin selvittiin säikähdyksellä.

Hyvää (vaali)viikonloppua ja maanantaihin!

tiistai 5. kesäkuuta 2007

Etelärintamalta ei mitään uutta

Mitään jännittävää ja/tai mielenkiintoista ei ole tapahtunut moneen päivään, joten kirjoittelen aikani kuluksi blogiin mitä mieleen juolahtaa. Oleskelen, kuljeskelen, luen ja käyn elokuvissa ja tunnen itseni saamattomaksi. On selvää, että olisin mieluummin töissä, mutta siitäkin puuhasta tuppaa uutuudenviehätys häviämään viikossa tai korkeintaan kahdessa.

Gradua en kykene tietokoneen puutteessa tekemään hyvästä yrityksestä huolimatta. Ostin lentokentältä Acide sulfuriquen pokkaripainoksen, jotta voin tarvittaessa tehdä siihen alleviivauksia tai merkintöjä: siinä graduantini täällä oleskelun ajalta. Toisaalta olen asennoitunut niin, että jatkan työtä vasta syksyllä, joten vältyn sentään (ainakin melkein) huonolta omaltatunnolta. Valkoinen paperi edessä ja kynä kädessä graduilu tuntuu mahdottomalta; minä tarvitsen oman työhuoneeni ja Wordin avoimen asiakirjan tietokoneeni näytöllä, muuten en kykene mihinkään. Olkoon, ehdin minä myöhemminkin kirjoittaa.

Kävin tänä iltapäivänä jälleen elokuvissa. Aixissa elokuvissa käyminen tuntuu jostain syystä paljon yksinkertaisemmalta kuin Turussa. Täällä voi vain astua hetken mielijohteesta elokuvateatteriin, kun taas Turussa leffaan pitää aina erikseen lähteä; siellä suunnittelen yleensä hyvissä ajoin meneväni elokuviin tiettynä päivänä tiettyyn aikaan, ja silti en joskus saa aikaiseksi lähteä. Täällä huvi on myös halvempaa, opiskelijakortilla 7-7,20 €. Tällä kertaa näin kunnon kesäfilmin nimeltä UV, täynnä aurinkoa, kaskaiden siritystä ja sinistä Välimerta. Rikas perhe viettää kesää suuressa huvilassa meren rannalla. Maisemat ovat kuin Rivieran matkailumainoksesta, mutta ihmisten suhteet poikkeavat odotetusta, lopulta jopa niin rajusti, että katsoja jää miettimään, miten tässä loppujen lopuksi kävi. Kuka oli kuka, ja mitä kukin lopulta halusi? Tapahtuiko kaikki sittenkään oikeasti?

Täällä en ole vielä kuullut kaskaita, lämpötila ei ole riittävän korkea. Eilen ukkosti, äsken elokuvateatterista ulos astuessani taivas oli pilvessä, enkä ihmettelisi, vaikka nettikahvilasta tullessani jo sataisi. Niin kuin sataakin: ohi kulkee ihmisiä sateenvarjojen alla. Valot välkkyvät uhkaavasti, toivottavasti ehdin tallettaa tämän blogitekstin ennen sähkökatkoa. Taidan varmuuden vuoksi lopettaa tähän ja jatkaa ehkä huomenna.

perjantai 1. kesäkuuta 2007

Epookkidraamaa ja auto-ongelmia

Eilinen oli taas vaihteeksi kivan tapahtumarikas päivä sekä hyvässä että pahassa. Ensin sade sotki suunnitelmani: olin ajatellut mennä uimaan, mutta hallille ja sieltä pois kävely vesisateessa ei kiehtonut, joten löysinkin itseni sateensuojasta elokuvateatterista. Näin aiemmin eroottisiin elokuviin keskittyneen Catherine Breillat'n uutuuden Une vieille maîtresse, joka ei ollut aivan niin hyvä kuin odotin. Elokuvassa nuori aatelistyttö menee naimisiin miehen kanssa, joka ei voi eikä halua luopua hurjasta ja huonomaineisesta rakastajattarestaan, jonka kanssa tällä on ollut suhde jo kymmenen vuotta. Yleensä pidän tämäntyyppisistä historiallisista draamoista – leffa sijoittuu vuoteen 1835 – mutta tämä oli jostain syystä pitkäveteinen. Lisäksi rakastajatarta esittävä italialainen Asia Argento puhuu ranskaa niin vahvalla aksentilla, etten välillä saanut kunnolla selvää hänen repliikeistään.

Elokuvan jälkeen odottelin E:n töistä pääsyä autossa byroon ulkopuolella. E. lähti hiukan etuajassa ja oli juuri laittamassa tavaroita takaluukkuun, kun ohikulkenut poika huomautti auton vasemman etupyörän olevan puhjennut. Kumpikaan meistä ei osaa vaihtaa autoon rengasta, joten palasimme byroohon kertomaan ongelmasta E:n kahdelle paikalla olleelle kollegalle. Tyypit vain totesivat, että "se rengas täytyy sitten vaihtaa, ei ole meidän ongelma", joten soitimme vakuutusyhtiön huoltopalveluun. Sieltä taas käskettiin soittaa Opelille, koska auto on aivan uusi ja vielä takuun piirissä. Opelilta luvattiin lähettää tunnin kuluessa joku paikallinen huoltohenkilö apuun. Jouduimme lopulta odottelemaan vain parikymmentä minuuttia, kunnes paikalle saapui hinausautolla ystävällinen nuorimies, joka vaihtoi renkaan muutamassa minuutissa. Veimme rikkinäisen renkaan läheiselle autokorjaamolle, jossa se paikattiin ja vaihdettiin takaisin paikalleen. Koko hommaan upposi lopulta 20 euroa ja puolitoista tuntia.

Menimme minun ehdotuksestani syömään läheisen Carrefour-hypermarketin kahvilaan mustekalarenkaita ja pastaa ja sitten nopeasti kotiin, suihkuun ja nukkumaan. Ensimmäistä kertaa vuosiin olin sängyssä puoli kymmeneltä illalla! Sain jopa unta varsin nopeasti ulkona riehuneesta ukonilmasta huolimatta. Kunnon sadetta täällä kaivataankin, sillä Durance ja muut seudun joet ovat hälyttävän kuivia jo näin aikaisin kesällä.

Lukuvinkki: luen parhaillaan Alexander McCall Smithin Botswanaan sijoittuvia Mma Ramotswe -dekkareita. Ensimmäisen luin kahdessa päivässä ja toinen, tänä aamuna aloitettu, on jo melkein puolivälissä. En ole aiemmin juurikaan tutustunut afrikkalaisaiheiseen kirjallisuuteen, mutta Ramotsweja en malta laskea käsistäni. Niissä elämä on leppoisaa ja huoletonta, ihmiset ystävällisiä ja ongelmat ratkeavat kuin itsestään. Suosittelen kevyeksi kesälukemiseksi!