maanantai 23. heinäkuuta 2007

Ekotekoja

Aixin kaupunki on ryhtynyt oikein urakalla huolehtimaan ympäristöstä. Meidän hiljattain uusittujen sähköautojemme (jee! nyt niissä on jopa iskunvaimentimet!) lisäksi eri puolille kaupunkia on perustettu Vhello-vuokrapyöräpisteitä, joista saa kuka tahansa napata käyttöönsä kaupunkipyörän. Tosin vuokraajan tilillä täytyy vuokraushetkellä olla pakollinen takuusumma 150 euroa. Pyörän käyttö on ensimmäiseltä puolelta tunnilta ilmaista, sen jälkeen hinta nousee ensin 0,50 e ja sitten 1 e/tunti. Kaupunkipyörien myötä pyöräilijöiden määrä Aixin kaduilla on noussut selvästi. Minunkin tekisi mieli kokeilla, mutta mieluiten jollain rauhallisella ja yksisuuntaisella kadulla; pyöräilytaitoni kun jäi aikoinaan kehityksessä puolitiehen, ja pysyn juuri ja juuri tasapainossa pyörän päällä.
Töissä ei onneksi ole ollut enempää ikävyyksiä sitten viime viikon. Sattuipa minulle loppuviikolla asiakkaaksi mukava vanha mummo, joka reissun päätteeksi kaivoi minulle lompakkona toimineesta muovipussista kourallisen kolikoita, koska "niitä on niin raskas kantaa". Lähemmän tutkimuksen jälkeen kävi ilmi, että kasassa oli lähes viisi euroa. Ei hullumpi juomaraha viidentoista minuutin ajosta!
Käytän parhaillaan ilmaiseksi nettiä, sillä nettikahvilan hoitaja sijoitti minut koneelle, jolle hän on ilmeisesti itse kirjautunut. Mainitsin kyllä rehellisenä kansalaisena asiasta, mutta ilmoitukseni ei herättänyt mitään reaktiota, joten istun nyt tässä hyvällä omallatunnolla ja säilytän samalla oman kahdeksan tunnin ennakkomaksetun aikani koskemattomana.
Nyt vilahdan täältä Sephoralle, sillä minulla on ahkeran kanta-asiakkaan ostokertymäalennuskortti, joka menee vanhaksi ylihuomenna. 10%:n alennus kaikesta kannattaa käyttää hyväksi, vaikka en paljon mitään tällä hetkellä tarvitsekaan.

0 kommenttia: