keskiviikko 29. elokuuta 2007

Paluuangsti

Tulin sittenkin nettikahvilaan vielä viimeisen kerran ennen lomaa ja sen jälkeistä kotiinpaluuta. Laskuri tikittää viimeisiä Ranskapäiviä ja minua alkaa ahdistaa. Kaipaan toki kotiin vanhempien, mummon ja koiran luo, mutta se merkitsee myös sitä, etten näe E:tä lähes neljään kuukauteen. Kaukosuhteet ovat toki kulttuurillisesti avartavia sun muuta kivaa, mutta sillä ehdolla, että suhde sijaitsee naapurimaassa tai vaihtoehtoisesti osapuolilla on riittävästi rahaa ja aikaa lennellä tapaamaan toisiaan säännöllisesti. Kahdeksan kuukautta vuodesta erossa ja neljä yhdessä ei ole mikään huima saldo, eikä poissaoloa korvaa sähköposti eikä Nokian työsuhdepuhelin. Skypestä ja nettikamerastakaan ei ole apua, sillä E:llä ei ole kotona tietokonetta eikä kuulemma myöskään tule. Tiedän kyllä kokemuksesta, että Suomeen palattuani kestää pari viikkoa asettua uudelleen aloilleni "suomielämääni" ja sen jälkeen kaikki on taas paljon valoisampaa, mutta jos voisin, jättäisin kovin mielelläni elämättä jälleen yhden lähtöpäivän ja ajomatkan Marignanen lentokentälle.
Synkistely sikseen: edessä on hyvin ansaittu loma, jota en halua pilata miettimällä liikaa tulevaa! Nîmes-ekskursion jälkeen vilahdamme vielä pariksi päiväksi suosikkikyläämme Alpeille ja toivomme, ettei siellä ole jo villapaitasää. Olo on kuin lottomainoksessa, jossa moottoritie on tukossa lomalta palaavista ihmisistä ja vastakkaisella puolella lottovoittajien auto ajaa yksinään toiseen suuntaan, pois kaupungista ja töistä. Lottovoittoa ei toistaiseksi ole kohdallemme sattunut, mutta lomalle tosiaan lähdemme vasta kun kaikki muut ovat palanneet!
Kuljetutin äsken itseni nettikahvilaan ajovuorossa olevan kollegan kyydissä, ja hän vinkkasi minulle 20 minutes -ilmaislehden artikkelia, jossa kerrotaan kirjoja repertorioivasta Book'in -tietokoneohjelmasta. Sen voi ladata ilmaiseksi koneelleen ja luoda sitten elektronisen kortiston kaikista omistamistaan kirjoista. Ohjelma jopa hakee itse kirjojen tiedot Amazon.fr -nettikaupasta nimen ja tekijän perusteella. Idea on houkutteleva, taidanpa hyvinkin kokeilla sitä oman ylipainoisen kirjahyllyni selkeyttämiseksi!
Eilen lorvin taas tauolla kirjakaupassa - kuinkas muutenkaan - ja löysin jälleen yhden hauskan Pariisi-oppaan, Le Paris des paresseuses. Kirja on pullollaan vinkkejä ja osoitteita ravintoloista, kaupoista, museoista, kahviloista ja muista kiinnostavista kohteista, mutta erityisesti sellaisista, jotka eivät komeile jokaisen perusmatkaoppaan sivuilla. Osoitteet on kerätty ihan oikeiden pariisilaisten ehdotusten pohjalta. Ehkä taas piakkoin pääsen testaamaan niitä käytännössä... sitten kun gradu on valmis?
Blogi jää nyt siis syyskesälomalle ja päivittyy seuraavan kerran Suomesta käsin 16. syyskuuta alkaen. Bonne rentrée kaikille lukijoille ja à bientôt !

maanantai 27. elokuuta 2007

Lukutoukan viimeinen suora

Viimeinen suora eli täkäläisittäin dernière ligne droite alkoi tänä aamuna. Viimeinen työviikko! Aamukampa on jo lupaavan harva, vielä pitäisi jaksaa neljä ja puoli päivää. Pahaksi onneksi paikalliset säähaltijat katsoivat aiheelliseksi siunata viimeisiä työpäiviäni lähes neljänkymmenen asteen helteellä, ja kun siihen lisätään osteopaatin määräys suojata niskaparkani vedolta pitämällä töissä huivia kaulani ympärillä, saadaan tulokseksi punainen, hikoileva ja läähättävä sähköautonkuljettaja. Onneksi Nîmes ja Alpit häämöttävät enää vajaan viikon päässä!
Lukutoukka suoriutui lopulta uusimmasta Nothombista kolmessa päivässä. Omaelämäkertaahan sieltä tällä kertaa tuli: Ni d'Eve ni d'Adam on eräänlainen sisarteos vuoden 1999 menestysromaanille Stupeur et tremblements. Siinä missä Stupeur kertoo päähenkilön (kirjailijan itsensä) kauhukokemuksista tokiolaisessa suuryrityksessä, uusin kirja palaa samaan ajanjaksoon yksityiselämän puolella ja kuvailee Amélien monimutkaista suhdetta tapaamaansa japanilaismieheen. Aivan parasta Nothombia kyseinen teos ei mielestäni edusta, mutta toki se on taattua laatua. Hauskinta oli etsiä tekstistä intertekstuaalisia viittauksia kirjailijan edellisiin teoksiin.
Viikonloppuna kävimme juhlimassa etukäteen E:n keskiviikkoista syntymäpäivää illastamalla erinomaisessa intialaisessa ravintolassa. Alkupalatarjotin oli niin runsas, ettemme millään kyenneet syömään kanapääruoasta kuin pienen osan, ja sekös harmitti. Oli vaihteeksi mukavaa lähteä ulos lauantai-iltana sen sijaan, että lojumme väsymyksestä puolikuolleina television edessä tuijottamassa seikkailukilpailu Fort Boyardia tai vaihtoehtoisesti menemme nukkumaan kymmeneltä. Olen niin kyllästynyt pukeutumaan työpäivinä sortseihin ja teepaitaan, että laittaudun enemmän kuin mielelläni viikonloppuna kaupunkikuntoon. Tapasin lauantaina kollegani, joka ihmetteli minun olevan ihan eri näköinen kuin töissä. Seeprakuosinen toppi, korkokengät, meikki ja merkkiaurinkolasit eivät kieltämättä kuulu arkipukeutumiseeni työpäivinä. Parhaillaan minulla esimerkiksi on lyhyet sortsit ja eurolla Monoprix'n poistotangosta löytynyt vaaleanpunainen puuvillatoppi. Meikkiä ei voi ajatellakaan, kun jo aurinkovoide valuu noroina kasvoilta ja aurinkolasien alta. Kerran eräs asiakas katseli minua pitkään ja luuli varmaan, että itken ajaessani...
Tämä saattaa olla viimeinen blogimerkintäni Aixista. Tulen ehkä huomenna tai ylihuomenna nettikahvilaan, mutta mikäli en ehdi, blogi vaikenee lomamme ajaksi ja jatkuu jälleen 15.9. alkaen Suomesta käsin. Kuulumisiin siis ennemmin tai myöhemmin!

tiistai 21. elokuuta 2007

Kevytviihdettä ja nokkeluusavunpyyntö

Sain pahasti koukuttavan Tuulen varjon luettua ja parhaillaan ahmin kevyttäkin kevyempää Lauren Weissbergerin romaania VIP-ihmisiä. Siinä päähenkilö aloittaa työt PR-toimistossa ja saa työkseen juosta jos jonkinlaisissa julkkisbileissä ja kissanristiäisissä. Merkkivaatteita ja -laukkuja palvotaan kuin epäjumalia, mikä tuntuu lähes käsittämättömän pinnalliselta lukijasta, jonka palkka on juuri ja juuri nelinumeroinen... Maailmassa kun on muutakin tärkeää kuin se, onko käsilaukku käärmeen- vai krokotiilinnahkaa. Kauheaa on ajatella, että kirjan henkilöiden kaltaisia ihmisiä on todennäköisesti oikeasti olemassa.
Kyseinen kirja on kieltämättä juuri sopiva töissä luettavaksi: ehdin lukea vain kierrosten välisillä 5-10 minuutin tauoilla tai ollessani jumissa ruuhkassa, joten lukeminen on väkisinkin katkonaista, enkä millään kykenisi niissä oloissa keskittymään Zolaan tai Proustiin. Proustista puheen ollen, olen lukenut häntä hävettävän vähän vakavasti otettavaksi ranskanopiskelijaksi ja senkin vähän suomalaisena käännöksenä. Proust ja venäläisklassikot ovat ikuisella lukulistallani, joka pikemminkin pitenee kuin lyhenee. Huomenna ilmestyy vihdoin Amélie Nothombin uutuus, josta en toistaiseksi tiedä kuin nimen; jos kirja on neljäntoista edeltäjänsä veroinen, minulta tuskin kuluu kolmea päivää pidempään sen lukemiseen. Kerron sitten, miten kävi.
Istun jo kolmannessa kokeilemassani nettikahvilassa. Täällä sentään koneet toimivat ja paikka on auki normaaliin asiointiaikaan, mutta ovesta vetää ja ilmastointi on noin kymmenessä plusasteessa. On muuten käsittämätöntä, että kaikkialla muualla Ranskassa on lokakuinen sää ja vettä tulee kuin Esterin ahterista, mutta Bouches-du-Rhônen departementissa ei sada vahingossakaan ja jos sataakin, sitä kestää korkeintaan kolme sekuntia. Aamulla heräsin lupaavaan ropinaan, mutta en ehtinyt edes käydä suihkussa, kun sade jo loppui. Aurinko paistaa täysillä, vaikka iltapäivällä piti ukkostaa. Météo Francen ennuste meni siis tälläkin kertaa pieleen...
Mielikuvitukseni on tällä hetkellä hiukan jähmeä, joten pyydän arvoisia lukijoitani apuun. Reittini varrella on T-paitakauppa, jossa voi painattaa T-paitaan haluamansa tekstin. Minun on jo pitkään tehnyt mieli tuunata eräs vanha paitani uuteen uskoon, mutta en millään kykene keksimään hauskaa ja nokkelaa tekstiä. Tällä kertaa se voisi olla jotain muuta kuin Mireille Mathieu forever -tyyppiä. Ehdotuksia saa jättää kommenttilootaan vapaasti ja oikein mielellään! En lupaa palkita parasta keksintöä, mutta koettakaa silti onneanne. Ehdottaja saattaa saada nimensä paidan selkämykseen...! :D

maanantai 20. elokuuta 2007

Nettivieroitus on vaikeaa...!

Kotona laajakaistaan tottuneena on kamalan vaikeaa, kun pääsee nettiin vain kerran viikossa jos silloinkaan. Viikon aikana tulee usein mieleen kaikenlaista blogikerrottavaa, mutta vihdoin nettikahvilaan päästessäni suurin osa siitä on jo unohtunut. Näin viime yönä unta, jossa olin taas Turussa ja istuin koko päivän koneeni ääressä siitä ilosta, että netti oli jälleen käytössäni rajattomasti.
Lähenevän kotiinpaluun myötä ajatuksiini on alkanut hiipiä myös surullisenkuuluisa gradu. Olenkin onnistunut vieroittamaan itseni graduasioista melkoisen tehokkaasti: mukaan ottamani Acide sulfurique lähti perjantaina kirjapaketissa kotiin, ja niin ikään minua tänne seurannut gradun teoriaosa lojuu edelleen muovitaskussaan hyllyllä, jolle sen 15. toukokuuta laskin. En tosin epäile, ettenkö kotiin palattuani pääsisi jälleen työhön kiinni (eikä minulla joka tapauksessa ole vaihtoehtoja), mutta ihan helppoa se ei tule olemaan. Jostain syystä nämä ajatukset alkavat pyöriä päässä sunnuntai-iltana juuri ennen nukkumaanmenoa, kun tietää, että seuraavana aamuna pitäisi olla virkeänä töissä. Laskurin mukaan minulla on jäljellä vielä 26 päivää Aixissa: ajattelen siis gradua vasta niiden jälkeen... jos onnistun.
Perjantaina kirjoitin irtisanoutumiskirjeeni, joka pitää antaa pomolle kaksi viikkoa ennen sopimuksen päättymistä. Kirjeestä tuli yhden lauseen mittainen: Minä allekirjoittanut A.L. sanoudun irti työtehtävistäni alkaen 1.9.2007. En jaksanut laverrella ranskalaisbyrokraattiseen tapaan umpia ja lampia kiemuraisine kirjeenlopetusfraaseineen; eiköhän asia tule tuolla ihan yhtä selväksi jollei selvemmäksikin. Huimaa, enää 9,5 työpäivää jäljellä!
Yritän päästä huomenna uudestaan nettikahvilaan, muussa tapauksessa ensi viikkoon! Pupucelle: Älä ihmeessä ota paineita tulostamme... vaikka puhummekin siitä jo päivittäin ja laskemme melkein tunteja! :D

maanantai 13. elokuuta 2007

Vapaalla!

Huiman upea tunne olla pitkästä aikaa koko päivä vapaana ja voida tehdä mitä tahansa mihin aikaan tahansa tarvitsematta vahtia koko ajan kellonaikaa. Olin juuri kahvilla viimevuotisen kollegani Martinen kanssa, ja aamupäivällä ehdin rauhassa pistäytyä postissa yms. asioilla. Äidille lähti reilu syntymäpäivälahjakuori, kerro karhu heti kun se tulee! :)

Muutaman viileän aamun jälkeen on taas riittävän kuuma, tosin Suomessakaan ei kuulemma tällä hetkellä palella. Viimeinen Ranskakuukauteni alkaa keskiviikkona, ja sen jälkeen laskuri tikittääkin eteenpäin vinhaa vauhtia. Työpäiviä on jäljellä enää 13. En nyt rupea tässä enempää päivittelemään, kuinka kesä on kulunut nopeasti, mutta SE ON KULUNUT TODELLA NOPEASTI !!! Niin kuin joka vuosi aikaisemminkin... Onneksi tiedossa on huippuloma Pupucen luona, muuten alkaisi Suomeen paluun läheisyys jo hirvittää.

Vakituinen nettikahvilani oli jälleen kiinni (alan jo olla epätoivoinen), joten olen jälleen toisessa, paljon vähemmän viihtyisässä ja vanhanaikaisemmassa paikassa. Teksti ilmestyy ruudulle viiveellä, joten kirjoittaminen ei ole erityisen helppoa. Huomasin muuten äsken suureksi huvikseni nettikahvilan ikkunassa julisteen, joka mainostaa Rauma Blues -nimistä tapahtumaa. Onkohan kyseessä Pori Jazzin kilpailija, jonka maine on kiirinyt Aix-en-Provenceen asti?

ÄIdille lisätiedoksi, että lähetän piakkoin paketillisen kirjoja kotiin. Olen jälleen ahminut kirjallisuutta sivukaupalla päivässä: saksalaisen psykologisen jännärin Der fremde Gast jälkeen olen lukenut mm. herkullisen Lumoavien mausteiden kahvilan sekä englantilaisen (ranskannetun) romaanin Arcadia Hotel. Tänään aloitin kiehtovan ja paljon kehutun Tuulen varjon, joka parinkymmenen ensimmäisen sivun perusteella vaikuttaa todellakin vangitsevalta. Muutaman päivän sisällä ilmestynee myös Amélie Nothombin vuosittainen uutuus, jonka luen tavallisesti parissa päivässä. En tiedä yhtään, mitä tänä vuonna on luvassa; autobiografiaa, puhdasta fiktiota, dialogia? Nothombilta voi periaatteessa odottaa mitä tahansa.

keskiviikko 8. elokuuta 2007

Superviikko

Vihdoin taas netin ääressä! Blogittamiseen tuli aiottua pidempi tauko, sillä maanantaina minun oli mentävä nettikahvilan sijaan katsomaan E:n isää, jolla on keuhkoputkentulehdus, nivelkipuja ja hengitysvaikeuksia. Eilen olin ruokatunnilla menossa tavanomaiseen nettikahvilaani, jonka oli tarkoitus aueta klo 13. Minä olin oven takana klo 15.28, mutta eipä ollut paikka auki. Eläköön ranskalainen täsmällisyys...! Nyt olen vallan toisessa paikassa, mutta samapa tuo, kunhan netti toimii.

Tällä viikolla saan tosissani paiskia töitä: olen poikkeuksellisesti ajossa myös lauantaina, mikä tarkoittaa siis kuuden päivän työputkea. Korvaukseksi saan vapaan maanantain, ja koska keskiviikko 15.8. on katolinen juhlapyhä ja vapaapäivä, olen ensi viikolla töissä vain kolme päivää. Hiukan hirvittää, miten jaksan raahautua lauantaiaamuna seitsemäksi bussipysäkille, mutta kai tässä yksi ylimääräinenkin päivä kestetään, kun kerran on leikkiin ryhdytty. Sen jälkeen työviikkoja onkin
jäljellä enää kaksi.

Tajusin tänään kesken töiden, että ihan pian on taas syksy. Kaupat ovat pullollaan ruskeita, harmaita ja mustia syys- ja talvivaatteita, vaikka ulkona on +30°. Joka ikkunassa mainostetaan uutta syyskokoelmaa. Kettua! Ei tahdo syksyä, pitkiä hihoja, sukkahousuja ja takkia! Tänä aamuna tosin oli poikkeuksellisen syksyinen sää, satoi ensimmäistä kertaa viikkoihin ja oli käsittämättömän kylmä. Minulla oli tietty käytössä se ainoa auto, jonka tuulilasinpyyhkijä on rikki, onneksi kollega sai sen kiinnitettyä teipillä. Hytisin teepaidassani ja tauolla hain talvivaatekomerosta fleecepaidan lämmikkeeksi, aivan uskomatonta! Iltapäivällä kyllä jo paistoi aurinko ja oli normaali kesäsää.

Palaan blogin pariin ensi viikon alussa, jos normaali nettikahvilani suinkin suvaitsee olla auki. Hyvää loppuviikkoa kaikille!