sunnuntai 30. syyskuuta 2007

Vesipedot vauhdissa

Päivä alkoi kosteasti, kun kävimme äidin kanssa tutustumassa Salon uudistettuun uimahalliin. Hallia on remontoitu pitkään ja hartaasti, mutta tuloksista päätellen työ kannatti. Modernia, puhdasta ja valoisaa liikuntatilaa tuskin tunnistaa entisekseen. Altaita on tullut lisää, samoin vesiliukumäki ja pieni porealtaan tapainen hierovine suihkuineen. Uimavälineistö on asiakkaiden vapaassa käytössä, joten annoin äidille tiivistetyn vesijuoksuoppitunnin ja hölkkäsimme monta altaanmittaa. Tästä eteenpäin tekisi mieli vaihtaa sunnuntaiset sauvakävelylenkit vesijuoksulenkkeihin! Ties vaikka hankkisin uimahalliin sarjalipun kuten Turussa.

Perjantai-iltana osuin netissä seikkaillessani yllättävään jymyuutiseen: Ranskan kakkoskanavan France 2:n Télématin-aamuohjelman tuottaja ja juontaja William Leymergie hyllytetään kahdeksi viikoksi hänen kuristettuaan erästä ohjelman toimittajaa niin, että tämä menetti tajuntansa. Asiasta kertoivat mm. Le Figaro, Libération ja Le Monde. 60-vuotiaan Leymergien määräaikainen irtisanominen alkaa maanantaiaamuna 1.10. Ranskassa olen tottunut katsomaan päivittäin Télématinia, mutta Suomessa tulen seuranneeksi sitä hyvin harvoin, vaikka TV5 lähettääkin kyseistä ohjelmaa joka aamu. Ensi viikolla voisin kuitenkin katsoa, sillä Leymergien tilalla juontaa sympaattinen, hauska ja miellyttävä Thierry Beccaro. Jos minulta kysytään, Leymergie voisi siirtyä kokonaan kameroiden taakse ja jättää paikkansa Beccarolle.

perjantai 28. syyskuuta 2007

Päivän hyvä työ jäi aikeeksi

Yksinkertaisinkaan asia ei aina onnistu, vaikka kuinka olisi hyvää tahtoa. Niin kävi ainakin minulle tänään. Sain aamupäivällä SPR:n tekstiviestin, jonka mukaan minun veriryhmäni verestä on tällä hetkellä pulaa (olkoonkin, että kuulun ryhmään A+, joka käsittääkseni on Suomen yleisin veriryhmä) ja apuani kaivattaisiin. Päätin kerrankin tehdä jotain hyvää ja hyödyllistä ja käydä jälleen pitkän tauon jälkeen luovuttamassa verta. Ajoin Saloon, löysin markkinoista huolimatta keskustasta parkkipaikan ja täytin pakollisen terveyskyselylomakkeen. Odotettuani viitisentoista minuuttia vuoroani sain kuitenkin henkilökohtaisessa haastattelussa kuulla olevani kelvollinen verenluovuttaja vasta puolen vuoden kuluttua: olen hiljattain asunut Pohjoismaiden ulkopuolella, mikä tekee minusta potentiaalisen vaaratekijän! Aivan näillä sanoilla SPR:n työntekijä ei toki asiaa ilmaissut, mutta ketutus oli silti melkoinen. Sen kerran kun haluan tehdä hyvän työn, en kelpaakaan.

On totta kai kaikkien etu, että näin tärkeässä asiassa ollaan mahdollisimman tarkkoja, mutta en tosiaan pitänyt Ranskaa niin vaarallisena maana, että siellä oleskelu jotenkin heikentäisi vereni laatua. Nyt olen karenssissa maaliskuun puoliväliin saakka. Ei sillä, että olisin erityisen aktiivinen verenluovuttaja, mutta jostain syystä olin tällä kertaa innostunut ajatuksesta. Sainpahan sentään edes kahvin ja suklaakeksin vaivanpalkaksi...

Pettymystä tosin lievensi viikon aikana saapunut kirje, joka sisälsi taannoin Ranskan Filofaxilta kalenteriini tilaamani Ranskan ja Pariisin kartat sekä vaaleanpunaisen muistiinpanopaperinipun. Nyt agenda on entistä ehompi. (Mietin ohimennen, kuinka hankalaa elämä mahtoikaan olla ennen nettitilauksia...! Nyt saan muutamassa päivässä kotiin toimitettuna minkä tahansa ulkomaisen CD-levyn, kirjan, DVD-elokuvan tai mitä vain.)

Gradua edistin eilen välillisesti organiseeraamalla kaikki kirjoista ja artikkeleista ottamani kopiot aakkosjärjestyksessä kansioon. Nyt työpöytäni on siistimpi ja tiedän tarkalleen, mistä löytää minkäkin paperin. Vaihtelin myös gradun ykkösteorian kappaleiden järjestystä ja yritin saada siihen jonkinlaisen yhtenäisen ajatuksen, siinä kuitenkaan täysin onnistumatta. Onneksi tapaan professorin tiistaina, sillä nyt alkaa jo tuntua lupaavasti siltä, että kirjoittamaan olisi pian päästävä. Sisäinen graduilijani herää hiljalleen kesähorroksestaan?

keskiviikko 26. syyskuuta 2007

Pallon päällä rähmällään


Jostain kummasti huomaa, etten ole juuri harrastanut liikuntaa viime kuukausina. Olin vaihteeksi melkein vuoden tauon jälkeen Fitball-jumpassa, mutta kuvan kaltaisen sulavan ja notkean asennon sijasta röhnötin porsaan tavoin mahallani pallon päällä, pallo melkein litteänä allani. Jo alkulämmittelyn jälkeen olin punainen, hikinen ja puuskuttava ja koetin parhaani mukaan hyppiä ja kieriä pallon päällä ohjaajan esimerkin mukaan. Lattialle en sentään vierähtänyt, mutta palloraukka sai kyytiä...! Hauskaa toki oli, mutta surkea fyysinen kuntoni sai lähinnä huolestumaan. Kaiken huipuksi jumppa oli siirretty uusiin tiloihin, joissa oli entisestä poiketen myös peilit seinillä. Yritin kovasti olla vilkuilematta sivukuvaani, mutta onnistuin lopulta näkemään vain sen. Viimeistään peilikuva sai minut vakuuttuneeksi, että pallojumpassa on vastedes käytävä säännöllisesti, jotta kuva ei jonkin ajan päästä enää ole yhtä pelottava. Takaisin tullessa en ollut päästä mäkeä ylös, kun jumppa tuntui reisi- ja vatsalihaksissa. Huomenna en todennäköisesti pääse edes liikkeelle, mutta ainakin tiedän rasittaneeni uinuvia lihaksiani.

Jumppareissulla sain myös tehtyä eilen mainitsemani graduilua edistävät valokopiot. Se riittäköön tämän päivän saldoksi, mutta huomenissa kopioiden pitäisi siirtyä aivojeni kautta fiksuina ajatuksina tietokoneen ruudulle, mikä on kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Jos suinkin saan aikaiseksi, kirjoittelen mitä tahansa ja korjailen tekstiäni myöhemmin. Kokemus on osoittanut, että käynnistysvaikeuksissa tärkeintä on aloittaa ja tuottaa jotain, lopputulos kun ei ole millään muotoa sitova – onneksi.

Syyskuu on pian ohi, ja seuraan päivittäin 9. kerroksen ikkunastani ruskan etenemistä. Taannoin blogeissa kiersi haaste kuvata kunkin tavanomaiselta bloggauspaikalta avautuva maisema. Minua ei kukaan haastanut, mutta nappasin silti kuvan työhuoneeni viereiseltä parvekkeelta (ikkunan läpi kuvaus ei onnistunut):




tiistai 25. syyskuuta 2007

Ahkeran graduilijan paluu

Otsikkoon kannattaa suhtautua terveen kriittisesti, "ahkeruus" kun ei tällä hetkellä ole millään tavalla minun graduiluuni yhdistettävissä oleva piirre. Katsonkin tässä ahkeruudeksi sen, että teen edes jotain etäisesti graduun liittyvää.

Olin aamulla sähköpostiyhteydessä professoriin, joka toivoi näkevänsä minut pian graduaiheen parissa. Myönsin kaunistelematta, että kesällä opinnäyteparka jäi vallan hunningolle (tästä olin tosin varoittanut jo keväällä) mutta huomisesta eteenpäin olen taas valmis keskittymään siihen kunnon opiskelijan tavoin. Sovin meneväni ensi tiistaina vastaanotolle hakemaan rohkaisua ja toivottavasti myös valaisevia ideoita. Huomenna täytyy kopioida muutamia sivuja lähdekirjallisuutta, minkä voi jo mainiosti lukea graduiluksi. En ole muuten uskaltanut koko kesänä lukea graduilijakollegoiden blogeja; pelkään, että kaikki muut ovat jo saaneet gradunsa tehtyä tai ainakin tekevät viimeisiä korjauksia ja minä ainoana vasta aloittelen analyysia. Korjatkaa toki, jos olen väärässä...

Gradun ohella jännitystä aiheuttaa Mireillen tuleva saksalainen CD, jonka kansi ja kappaleluettelo on nyt virallisesti julkaistu. Suhteilla niistä sai tietoa jo etukäteen, mutta lupasin pyhästi olla kertomatta asiasta julkisesti – vaikka Mireille tuskin lukeekaan blogiani. Tällaista on siis tiedossa 12.10.:



(kuva kopioitu täältä)

Tänään tulee muuten virallisesti kuluneeksi 13 vuotta siitä, kun Turun konsertin jälkimainingeissa päätin ryhtyä omin päin opettelemaan ranskaa. Kauas olen siinä ajassa ehtinyt.

lauantai 22. syyskuuta 2007

Ilonaiheita viikon varrelta

Äsken huomasin, että olen ollut kotona jo tasan viikon. Näköjään aika kuluu Suomessa ihan yhtä nopeasti kuin Ranskassakin, mukava havainto! Viikon aikana on tapahtunut kaikenlaista positiivista, josta tässä kooste:

- Korvasin ylioppilaskunnan ilmaiskalenterin ihkuvaaleanpunaisella Filofax-kalenterilla:


Kävi vielä niin mainiosti, että satuin tietämättäni kalenteriostoksille Stockmannille juuri sinä päivänä, kun Exclusive-asiakkaat saivat kaikista ostoksista kymmenen prosentin alennuksen. Filofaxit ovat normaalisti jokseenkin yläkanttiin hinnoiteltuja, joten alennus oli enemmän kuin tervetullut. Kotona totesin lisäksi, että E:ltä viime vuonna saamani kynä on täsmälleen kalenterin kansien värinen ja sopii täydellisesti kalenterin kynäpidikkeeseen. Génial !

- Meille kesän aikana ilmestyneen vaa'an mukaan olen laihtunut 2,2 kg viime sunnuntaiaamusta. Äiti houkutteli minua kokeilemaan vähähiilihydraattista ruokavaliota, ja lupasin noudattaa sitä kuukauden ajan nähdäkseni, onko siitä jotain ratkaisevaa etua entiseen nähden. Toki en tiedä, olenko laihtunut uuden ruokavalion ansiosta vai siitä huolimatta, mutta joka tapauksessa tulokset ovat toistaiseksi kannustavia.

- Kirjoitin kesätyöstäni reilun Word-sivun mittaisen jutun ranskanopiskelijoiden Réverbère-lehteen.

- Mireillen Hampurin-konsertin lippu toimitettiin minulle keskiviikkona henkilökohtaisesti kotiovelle. Pari päivää sitten sain myös ennakkoon tietää tulevan saksankielisen CD:n laulujen nimet. Muutamat niistä kuulostavat lupaavilta, toivottavasti mukaan ei mahdu ikäviä yllätyksiä.

- Ruokavaliouudistuksen myötä olen oppinut syömään juureksia irvistelemättä, ainakin melkein.

Mitähän ensi viikko tuo tullessaan?

perjantai 21. syyskuuta 2007

Kuvia Aixista, osa 2

Rikoin juuri kaikkien kirjoittajien perussääntöä numero 1: otsikkoni ei vastaa sisältöä! Nämä kuvat kun eivät oikeastaan ole Aixista, vaan Hautes-Alpesin departementista ja Pupucen hotellista.




Maisemia Valgaudemarin laaksosta, joka sijaitsee keskellä Parc National des Ecrins -kansallispuistoa.



Jokaisessa minikokoisessakin kylässä on oma kappeli. Tässä on kätevästi yhdistetty kirkko ja posti.



Kivinen pikkutalo aivan hotellimme lähellä. Lämmitys toimii ainakin savupiipusta päätellen.




Alueella lomaillessamme käymme joka kerta myös Isèren departementin puolella La Saletten pyhiinvaelluspaikalla, jossa Neitsyt Marian kerrotaan ilmestyneen kahdelle lapselle syyskuussa 1846. Paikalle rakennettu kirkko sekä ilmestymistä kuvaavat patsaat sijaitsevat n. 1800 metrin korkeudessa vuorella.






Saletteen vievän tien varressa pysähdymme aina myös kanadalaisella hautausmaalla. Sinne on haudattu 58 kanadalaista pyhiinvaeltajaa, jotka kuolivat marraskuussa 1950 Roomasta Québeciin matkalla olleen lentokoneen eksyttyä reitiltään ja törmättyä ylimmässä kuvassa näkyvään Obiou-vuoreen.



Pénitents des Mées -kallio sijaitsee Aix-Gap -moottoritien varrella. Legendan mukaan kivenjärkäleet ovat munkkeja, jotka muuttuivat kiveksi tirkisteltyään viereisessä joessa kylpeviä nuoria tyttöjä.



Lounas Saint Bonnet en Champsaurin kylässä sai yllättävän käänteen, kun meloneja alkoi vieriä alas kylän pääkatua. Torikauppias oli vahingossa pudottanut hedelmälaatikon, jonka sisällöstä hyötyivät kaikki ohikulkijat, myös me.



Tältä näytti Pupucen hotellialueella; meidän huoneemme sijaitsi tässä rakennuksessa valkoisen ristikkoväliseinän oikealla puolella.



Fifi poseeraa kahluualtaan reunalla. Tuuli kylmensi veden niin, etten pystynyt uimaan kuin yhtenä päivänä kolmesta.



Löysin tämän katukyltin tuppukylästä läheltä hotellia. Minäkin haluan asua Rakastavaisten kadulla!
Hyvänä kakkosena tulee Aixin Avenue Mireille...

torstai 20. syyskuuta 2007

Kuvia Aixista, osa 1

Sain vihdoin aikaiseksi ladata kesällä ottamani valokuvat kamerasta ja kännykästä tietokoneelle. Tässä siis lupaamiani kuvia Aixista, hyvää nojatuolimatkaa! Huomenna luvassa kuvia Alpeilta sekä huippulomaltamme Pupucen luona.





Aix-en-Provencen pääkatu Cours Mirabeau ja yksi sen kolmesta suihkulähteestä, Fontaine des Neuf Canons.



Aixin kaupungintalo ja sen tyypillinen eteläranskalainen kellotorni, beffroi.



Aixin hurmaavin kauppa, Chat Rêveur eli Unelmoiva kissa. Kaupassa myydään mm. kortteja, posliinieläimiä, pehmoleluja, vanhoja julisteita, koottavia lentokoneita sekä eläinaiheisia kynnysmattoja.



Sainte Madeleinen kirkko, joka tosin on toistaiseksi suljettu romahdusvaaran takia. Kirkkoa enemmän minua kiinnosti sen kylkeen rakennettu laajennusosa, jossa toimii etnisiä pikaruokapaikkoja. Tätä et näe Suomessa...!




Jälleen kaksi kaupungin kuuluisaa suihkulähdettä, ahkerasti Aixissa kuvatuissa elokuvissa (mm. Husaari katolla) vilahtelevat Fontaine des Quatre Dauphins sekä Place des Trois Ormeaux.



Aixin vanhan keskustan talojen seinillä näkyy siellä täällä vanhoja, suoraan seinille maalattuja mainoksia. Tässä mainostetaan vakuutuksia tulipalojen, räjähdysten ja onnettomuuksien varalle.



Tässä on kaupungin vanhin ovi, peräisin 1600-luvun alusta. Aatelisten komeat kaupunkipalatsit, hôtels particuliers, sijaitsevat enimmäkseen Cours Mirabeaun toisella puolella Quartier Mazarinin kaupunginosassa, mutta tämä kyseinen palatsi löytyy "vanhalta" puolelta läheltä kaupungintaloa.



Kyseinen kulkuneuvo löytyi eräänä iltapäivänä Cours Mirabeaulta. Tällaisella minäkin olisin halunnut huristella keskustassa! ...



... Tosiasiassa
huristelu tapahtui kuitenkin tällä ja näissä vaatteissa.



+40 astetta varjossa; ainoa keino saada työpäivä siedettäväksi! Hyppäsin suihkulähteeseen jokaisella tauolla, ja turistit pysähtyivät valokuvaamaan.



Monelle aixilaisellekin tuntematon kuriositeetti: kiviset pikkuenkelit seinällä ilmaisivat aikanaan, että kyseisessä talossa sijaitsi ilotalo. Nykyään paikalla on lihakauppa.




Kotikylämme vähemmän kevytmielinen nähtävyys: aito ja alkuperäinen junanvaunu, jolla juutalaisia kuljetettiin yläkuvan tehtaalla sijainneelta säilytysleiriltä Drancyn kautta Auschwitziin. Näköala tehtaalle suoraan olohuoneemme ikkunasta. Paikalla toiminut tiilitehdas lopetti hiljattain toimintansa, ja tiloihin suunnitellaan kolkosta menneisyydestä kertovaa museota.

maanantai 17. syyskuuta 2007

Meez-mania



Kesän aikana huomasin, että yhdessä jos toisessakin blogissa esiteltiin Meez-virtuaalihahmoja. Ilmiö oli minulle täysin vieras, mutta kokeilunhaluisena päädyin lopulta itsekin luomaan oman Meezini. Lopputulosta voi ihailla ohessa. Yllättävää, että ristin hahmoni Fifi-Mireilleksi...?

Meezin hyödyllisyydestä voi olla monta mieltä, mutta sainpahan siitä hupia iltapäivääni ja täytettä blogiini, vaikkakin jälkijunassa muihin nähden. Siinä Fifi-Mireille nyt kuitenkin komeilee, ja kenties hän ilmestyy vielä myöhemminkin blogiin.

sunnuntai 16. syyskuuta 2007

Jälleen kotona

Ulkosuomalaisuusperiodini on jälleen toistaiseksi ohi ja olen palannut takaisin suomielämääni. Kuten tavallista, lähtö ei ollut helppo (miten ihmeessä muut ihmiset onnistuvat eroamaan lentokentällä ilman kyyneleitä?), mutta matka sujui hyvin ja Helsingissä sain taas neljän kuukauden tauon jälkeen halata äitiä ja isää. Matkalaukkuni tosin päätti jälleen jäädä ylimääräiseksi vuorokaudeksi Pariisiin; tänään se lennätettiin Helsingin kautta Turkuun ja huomenna se toimitetaan minulle Saloon. Seuraavalla kerralla harkitsen vakavasti lähtöselvittäväni laukun Marseillesta Pariisiin, ottavani sen siellä hihnalta ja selvittäväni eteenpäin Helsinkiin, sillä tämä on noin kolmastoista kerta neljän vuoden aikana, kun laukku ja minä emme päädy perille samalla koneella.

Ensimmäinen kotipäiväni on nyt takana ja kuten toukokuussa Aixissa, täällä minusta tuntuu jo siltä, etten ole koskaan poissa ollutkaan. Vanhempien ja koiran ansiosta en ole ehtinyt jäädä pitkäksi aikaa murehtimaan ikävääni Ranskaan ja E:n luo. Blogin alareunan laskuri mittaa jo päiviä seuraavaan matkaani. Lisäksi ikävää helpottaa yöpöydälläni komeileva paperi: eturivin lippu Mireillen Berliinin-konserttiin 31.3.! Kaiken huipuksi ostin tänään berliiniläisen ystäväni yllyttämänä lipun myös Hampurin-konserttiin 29.3. Nyt on, mitä odottaa! Sokerina pohjalla on uusi saksankielinen CD, joka ilmestyy lokakuun puolivälissä.

Pikku hiljaa täytyy ryhtyä myös graduntekoon. Olen päättänyt suoda itselleni vielä viikon aikaa asettua jälleen aloilleni, mutta ensi maanantaina ahkera graduilija istuutuu taas koneensa ääreen ja alkaa puurtaa. Viimeistään maaliskuussa gradu on valmis, näin olen päättänyt, ja toivottavasti päätökseni pitää.

Loppuviikosta on vihdoin luvassa kuvarapoa Aixista ja lomiltani Alpeilta ja Nîmesistä.

tiistai 4. syyskuuta 2007

Terveisiä huippulomalta!

Vietämme parhaillaan mahtavia lomapäiviä Pupucen upeassa hotellissa ja nautimme joka hetkestä. Lepoa, aurinkoa, "liskoilua" (ransk. lézarder eli lojua auringossa tekemättä mitään) tarvitsematta miettiä hetkeäkään, mitä kello on. Pupuce ja miehensä ovat superihania ja ystävällisiä ja olemme viettäneet jo kaksi iltaa keskustellen ja kissoja ja koiraa ihaillen. Ainoa haittapuoli on todella kova tuuli, joka paiskoo muovituoleja ympäriinsä, kaataa aurinkovarjoja ja estää uimisen ihanan turkoosissa uima-altaassa. Onneksi ehdimme nauttia siitä sunnuntai-iltapäivänä, jolloin tuuli oli vielä siedettävä.

Palautan nyt lainaamani läppärin Pupucelle ja lähden ostamaan E:lle jäätelön alhaalta kylästä. Un énorme merci à Pupuce et à Kulta, vous êtes vraiment géniaux !!!