perjantai 21. syyskuuta 2007

Kuvia Aixista, osa 2

Rikoin juuri kaikkien kirjoittajien perussääntöä numero 1: otsikkoni ei vastaa sisältöä! Nämä kuvat kun eivät oikeastaan ole Aixista, vaan Hautes-Alpesin departementista ja Pupucen hotellista.




Maisemia Valgaudemarin laaksosta, joka sijaitsee keskellä Parc National des Ecrins -kansallispuistoa.



Jokaisessa minikokoisessakin kylässä on oma kappeli. Tässä on kätevästi yhdistetty kirkko ja posti.



Kivinen pikkutalo aivan hotellimme lähellä. Lämmitys toimii ainakin savupiipusta päätellen.




Alueella lomaillessamme käymme joka kerta myös Isèren departementin puolella La Saletten pyhiinvaelluspaikalla, jossa Neitsyt Marian kerrotaan ilmestyneen kahdelle lapselle syyskuussa 1846. Paikalle rakennettu kirkko sekä ilmestymistä kuvaavat patsaat sijaitsevat n. 1800 metrin korkeudessa vuorella.






Saletteen vievän tien varressa pysähdymme aina myös kanadalaisella hautausmaalla. Sinne on haudattu 58 kanadalaista pyhiinvaeltajaa, jotka kuolivat marraskuussa 1950 Roomasta Québeciin matkalla olleen lentokoneen eksyttyä reitiltään ja törmättyä ylimmässä kuvassa näkyvään Obiou-vuoreen.



Pénitents des Mées -kallio sijaitsee Aix-Gap -moottoritien varrella. Legendan mukaan kivenjärkäleet ovat munkkeja, jotka muuttuivat kiveksi tirkisteltyään viereisessä joessa kylpeviä nuoria tyttöjä.



Lounas Saint Bonnet en Champsaurin kylässä sai yllättävän käänteen, kun meloneja alkoi vieriä alas kylän pääkatua. Torikauppias oli vahingossa pudottanut hedelmälaatikon, jonka sisällöstä hyötyivät kaikki ohikulkijat, myös me.



Tältä näytti Pupucen hotellialueella; meidän huoneemme sijaitsi tässä rakennuksessa valkoisen ristikkoväliseinän oikealla puolella.



Fifi poseeraa kahluualtaan reunalla. Tuuli kylmensi veden niin, etten pystynyt uimaan kuin yhtenä päivänä kolmesta.



Löysin tämän katukyltin tuppukylästä läheltä hotellia. Minäkin haluan asua Rakastavaisten kadulla!
Hyvänä kakkosena tulee Aixin Avenue Mireille...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi miten ihania kuvia! Kesäistä ja ranskalaista. Lämmittää turkulaisena syyspäivänä. :)

Tuonne Pupucen hotelliin mäkin vielä joskus haluan! :)

Fifi kirjoitti...

Mäkin haluan sinne takaisin! Järjestetään ensi kesänä blogimiitti siellä, jos vaikka Maurelitakin pääsisi mukaan...!? ;)