perjantai 16. marraskuuta 2007

Syvällä analyysin syövereissä

Näin voisi tiivistää ajankäyttöni kuluneen viikon osalta. Töissä olin maanantain lisäksi ainoastaan eilisiltana, joten välipäiviä graduilua varten on riittänyt. Kumma kyllä, olen myös onnistunut käyttämään ne graduiluun. Sain uudelleen muokatun ykköskappaleeni valmiiksi, samoin pohjatyöt toista kappaletta varten. Näin voinkin ryhtyä kirjoittamaan lisää analyysia, kunhan ensin maltan lähteä koneen äärestä lounaalle. Nyt tuntuu ihan oikeasti siltä, että tästä ehkä sittenkin saattaa tulla ajoissa valmista, vaikka paljon kirjoitettavaa toki vielä onkin. Osa-aikatyö helpottaa myös tilannetta: jos olisin joka päivä töissä, en takuulla jaksaisi kirjoittaa riviäkään.

Selvisin siis eilen kunnialla ensimmäisestä varsinaisesta työvuorostani. Nyt osaan käyttää sekä kassakonetta että kirjojen etsimiseen tarkoitettua tietokoneohjelmaa, vaikka joissain toiminnoissa totta kai edelleen haparoin. Kaksi joulupakettiakin väänsin: toisesta tuli jokseenkin Stockmannin standardien mukainen, toisesta ei... mutta asiakkaalle pakettini kelpasi, mikä kai on pääasia. Lisäksi leikkisä sattuma toi minulle lähes yksinomaan ruotsinkielisiä asiakkaita. Parin ensimmäisen kohdalla kommunikaatio jäi minimiin, koska en äkkiseltään millään kyennyt sanomaan 27,85 euroa sujuvasti ruotsiksi, mutta kehitystä tapahtui lopulta tälläkin saralla. Kenties minussa sittenkin on ainesta kirjamyyjäksi. Toistaiseksi ainakin viihdyn erinomaisesti.

Sosiaaliseen elämäänikin on luvassa parannusta: huomenna saan vieraakseni taloustieteilijäkaverini Satakunnasta, ja ensi viikonloppuna on jälleen tiedossa ankaraa mirkutusta Helsingissä. Lisäksi huomenna tapaan niin ikään Stockalla ihka elävänä suuren idolini Nasun! Kamera mukaan, vaaleanpunaista ylle ja valokuvaan!

0 kommenttia: