sunnuntai 10. helmikuuta 2008

Melko täydellinen päivä

Kylläpä tuntuu elo lokoisalta nyt, kun puolentoista vuoden gradustressi on viimein hetkeksi unohdettu! Ongelmia aiheuttanut sisällysluettelo saatiin vihdoin kohdalleen ja tulostin pääsi vuorostaan töihin 88 sivun edestä. Tällainen on tulos:



Otsikko ei kovin hyvin kuvasta erotu: L'(im)politesse linguistique dans le roman Acide sulfurique d'Amélie Nothomb.




(Kukaan muu kuin minä tuskin ottaisi valokuvia gradun käsikirjoituksesta, mutta olen nyt vain sattuneesta syystä hurjan innoissani asiasta. Todennäköisesti en ota kuvia enää siinä vaiheessa, kun tekele palaa esitarkastuksesta täynnä punakynämerkintöjä.)

Eilinen syntymäpäiväni juhlinta sujui varsin rauhallisissa merkeissä. Olimme taloustieteilijäkaverini ja hänen siskonsa kanssa lempiyökerhossani Vegasissa, joka on korkean ikärajan ja kohtuullisen hintatason ansiosta useimpia kilpailijoitaan tyylikkäämpi ja rauhallisempi. Voitin muuten ruletissa viisi euroa! Turhaan ei siis tullut lähdettyä ulos. Käväisimme vielä huomattavasti meluisammassa ja savuisemmassa Fortessa, mutta lienen jo kovastikin keski-ikäistynyt, koska jo puoli kahdelta olin täysin kyllästynyt ja halusin vain päästä nukkumaan. Nautimme vielä grillissä maitoa ennen kuin hyppäsimme taksiin ja kiireen vilkkaa kotiin. Ehdinkin nukkua kunnon seitsemän tunnin yöunet ennen kuin kävin virkeänä gradun kimppuun.

Mitäpä sitä muuta sunnuntaipäivältä toivoisi: valmis gradu konkreettisesti käsissä, pizzalla hyvässä seurassa veljen kanssa, televisiossa Xena ja työn alla pirteä pinkki-turkoosi käsityö. Huomenna asioille keskustaan ja illalla ilmainen vesijumppa. Elämä hymyilee.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka hauskaa kaiken tuskailun jälkeen lukea iloista ja pirteää kertomusta viikonlopusta! Nyt kunnon dolcet! Paitsi ettei ole, byääääh!
Mukavaa alkavaa viikkoa!

Fifi kirjoitti...

Mullapa onkin porkkanakakkua! :P Otetaan ensi viikolla yhdessä kunnon dolcet.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi Olkoon sekä gradun (josta saat kiittää itseäsi) että synttärien (johon sä et itse ole syypää) johdosta! Joko tuli kakskyt täyteen?
Joo ei uskalla hölmöä kissa puotiin kuskata...
Tuumailee Susu