tiistai 15. huhtikuuta 2008

Vaaleanpunainen kevätpörriäinen

Olin suunnitellut meneväni tänään heti aamusta (lue: puolenpäivän maissa) yliopiston pääkirjaston lukusaliin perehtymään Napoleonin aikaansaannoksiin ja porvarissäädyn sosiaalisen aseman muutoksiin vallankumouksen jälkeen. Toisin kävi. Heräsin äidin tekstiviestiin: Hieno ilma! Katsoin ulos, huomasin auringon paistavan ja unohdin koko lukusaliaikeen saman tien. Mars ulos ja kaupungille! Koska oli kaunista ja keväistä, pukeuduin kevätväriini vaaleanpunaiseen takkia, laukkua ja kenkiä myöten. Uudet vaaleanpunaiset kävelykengät löysin lauantaina Pertti Palmrothin myymälästä Humppilasta, kun pysähdyimme sinne kahville matkalla Tampereelle. Maksoin niistä nelisenkymppiä ja säästin melkein 70 euroa.

Kävelin kaupungille, kävin Stockalla ruoka- ja KappAhlissa vaateostoksilla (kaksi t-paitaa – en olisi muuten mennyt, mutta oli pakko käyttää aiemmin saamani -15%:n alekuponki!) ja tulin painavan kassin kanssa bussilla kotiin. Virallistin kevään alkamisen asioimalla parvekkeeni alla sijaitsevassa Valion jäätelökioskissa: kai ensimmäisenä oikeana kevätpäivänä saa korvata lounaan ulkona nautitulla jäätelöllä...? Koska pahuksen sivistyshistoriaa oli kuitenkin luettava, asetuin aurinkoiselle parvekkeelle takki, huivi ja villashaali ympärilläni ja Aino-tossut jalassa ja otin kyytipojaksi lasillisen eteläranskalaista luomuvalkoviiniä. Huomattavasti mukavampaa kuin kalseassa lukusalissa! Reipastuin niin, että kävin vielä äsken puolen tunnin ja kahden kilometrin lenkillä Kupittaan puistossa iPodin aina niin viihdyttävässä seurassa. On muuten kumma, miten valtavasti aurinko vaikuttaa mielialaan ja energisyyteen; en todellakaan olisi viime viikolla lähtenyt lenkille puistoon edes väkisin!

Kohta menen laittamaan Pastanjauhantaa-blogista löytämääni helppoa ja äärimmäisen herkullista sitruunarisottoa ja saatanpa nauttia sen kanssa toisenkin lasillisen valkoista luomuviintä. Huomenna voi minun puolestani vaikka sataa uudelleen, kevät on nyt virallisesti avattu!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tänään oli ihana ilma ja huomasin olevani melkein energinen heti aamusta. Lenkki lemmikin kanssa reipasta vauhtia 30min.,sitten fillarointia nelisen km ja vielä illalla reilu lenkki lemmikin kanssa. Liian mainio sää ikkunoiden pesuun, ettei huomenna sataisi räntää päin klaseja. Vaatetukseni oli perin vaatimaton ja ankea sinun vaaleanpunaisiisi verrattuna.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa, miten tämä hyväntuulinen merkintä piristi alakuloista iltaani! Kiitos kevätfiiliksistä! :) Taidankin samantien kokeilla pientä vaaleanpunais-terapiaa tuomaan lisää hyvää mieltä.. ;)

Koskahan me taas ehdittäis lounastelemaan.. kenties ens viikolla joku päivä, oletko maisemissa? :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanalta kuulostaa sinun kevään avauksesi! Mekin unohdettiin Susun kanssa ikkunanpesu jä käytiin rannassa kävelyllä. Pitäisiköhän minunkin saada uudet kevätvaljaat?

Fifi kirjoitti...

Neu: Olisipa minullakin ollut lemmikki lenkillä mukana! Oli ihan orpo olo, kun Tärppä ei ollut kipittämässä vieressä. IIIsssooooo hali lutuhuuhkajalle! <3

Duussi: Ollos hyvä ja kiitos itsellesi kommentista! Vaaleanpunainen tehoaa (melkein) mihin vain, kokeile ihmeessä. Lounas käy ensi viikolla torstaina tai maanantaina/tiistaina riippuen siitä, kumpana päivänä menen Tampereelle. To olen varmuudella Turussa.

Tassu: Ikkunoita on ihan turha pestä, ulkona näkee auringonkin paljon paremmin! Sano Susulle, että siivota ehtii sadepäivinäkin vallan mainiosti. Uudet kevätvaljaat olisivat kivat, tykkäisitkö vaaleanpunaisista? ;)