torstai 16. lokakuuta 2008

Fifi ruotsalaisessa ihmemaassa

Nyt yleissivistyksessäni on taas yksi aukko vähemmän: tänään kävin vihdoin viimein ensimmäistä kertaa Ikeassa. Tähän saakka läheisin kontaktini kyseiseen yritykseen oli lentokenttäbussin vaihtaminen Ikean vastapäisellä pysäkillä Espoossa. Koska en ole koskaan asunut yksin, en ole joutunut ostamaan huonekaluja tai sisustustavaraa, joten Ikeassa ei ole yksinkertaisesti ollut mitään syytä käydä etenkään ennen sen tuloa Raisioon. Tänään kuitenkin lähdin seikkailumieltä uhkuen Jennan mukana kohti suurta ja tuntematonta.

Hehtaarikauppa on ovelasti suunniteltu niin, että sen läpi on kuljettava kokonaan ulos päästäkseen. Tokihan matkan varrelta tarttuu mukaan jos jonkinnäköistä tavaraa. Varsinaisesti kaipasin säilytyslaatikoita DVD-levyilleni ja koirille pehmohiiriä, mutta kauppakassiini päätyi niiden lisäksi mm. joulukuusenkoristepalloja, silikoninen sydänjääpalamuotti sekä vaaleanpunainen lamppu:


Taitaa olla ensimmäinen kerta elämässäni, kun ostan itsenäisesti huonekalun! Mikäli siis lamppu lasketaan huonekaluksi. Tavallisesti jo Stockan talousosastolla käynti on huiman eksoottista ja aikuismaista. Sen siitä saa, kun asuu melkein kolmekymppiseksi vanhempien luona... ja Ranskassakin muutin valmiiksi kalustettuun asuntoon.

Kuten asiaan Ikeassa ilmeisesti kuuluu, nautimme lounaaksi lihapulla-annokset opiskelijaruokalaa muistuttavassa ravintolassa. Alakerran kahvilan omenapiirakkaa olisin kernaasti syönyt toisenkin palan, sitä ei ole suotta kehuttu!

Kotiin päästyäni olikin taas aika käväistä eläinlääkärillä jo kolmatta kertaa tällä viikolla. Maanantaina Guru viedään Kirkkonummelle eläinsilmälääkärille, ja minä saan tilaisuuden testata isän GPS-navigaattoria. Sitä odotellessa vietän viikonlopun mopsivahtina Xenan kahta viimeistä kautta katsellen.


3 kommenttia:

M'man kirjoitti...

Ei hullumpi 'eka kerta' ;)

Ihana lamppu - en usko, etta sellaista on joka ei sielta paase ostamatta pois!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä pääsee pois ostamatta mitäänn. Kävin kesällä ekan kerran enkä tunne tarvetta mennä toiste. Ihan kiva 'kauppa' jos pitää hehtaarihalleista. Moi, pas du tout!

Fifin lamppu on ihan söpö, täytyy myöntää.

M'man kirjoitti...

Fifin maman, jotta mina paasisin Ikeasta ulos ostamatta mitaan taytyisi joko jattaa kukkaro kotiin tai silmat peitella liinalla, etten nakisi missa olen. :)

Mina menen aina ruottalaisten tekemaan ansaan - ovat osanneet kauppaansa tehda ainakin yhden tavaran, jota luulee tarvitsevansa...

ps. Jos olen selvinnyt Ikeasta ulos mitaan kainalossa, loytyy viimeistaan sielta Epicerie puolelta -ruokakaupastaan, jotain joka on aivan pakko ostaa kotiin... Maraboun suklaa kelpaa yleensa hyvin sellaiseksi, Felixin suolakurkut ja Anna's pepparkakkor myos - vaikka keskella kesaa ;)

Bonne soirée à vous deux!