Leipää ja sirkushuveja

Blogi on taas jäänyt vallan hunningolle, sillä teen parhaillaan niin pitkiä työpäiviä, etten illalla enää kykene kirjoittelemaan mitään järkevää. Ensi viikolla on sentään luvassa kolme vapaapäivää, mutta seuraavalla viikolla niitä on yksi ainoa ja työtunteja puolestaan 46. En silti valita; koskaan ei tiedä, milloin seuraavaksi saan töitä. Eniten surettaa ero mopseista.

Guru ja varsinkin Mirkku olivat haltioissaan lumesta. Mirkku nuoli kotipihan puhdasta lunta minkä kerkesi eikä välillä ehtinyt edes tarpeilleen, kun lumessa peuhaaminen oli tärkeämpää. Yritin saada koiruuksista lumileikkikuvia, mutta otukset eivät pysyneet kertaakaan paikallaan riittävän kauaa, jotta kuva olisi onnistunut! Täytyy siis tyytyä kuvaan kaverusten herttaisesta lepohetkestä sekä tämänhetkiseen kännykkäni taustakuvaan, jossa Mirkku poseeraa rakkaan pesupallonsa kanssa:

Pitkissä työpäivissä on myös se hyvä puoli, että rahaa tulee, mutta sitä ei kulu, koska töiltä ei ehdi ostoksille. Torstaina tosin hankin osan joululahjakirjoista, Mamma Mia -DVD:n (jonka aion katsoa heti maanantaina vapaapäivän kunniaksi!) sekä Laura Pausinin vastailmestyneen italialais-espanjalaisen tupla-albumin Primavera in anticipo/Primavera anticipada. Koska töissä tulee päivittäin puhuttua ruotsia, investoin myös ruotsinkieliseen (käännös-)romaaniin Den andra systern Boleyn, josta tehtyä elokuvaa en ole ainakaan vielä nähnyt. Viimevuotinen yritykseni lukea ruotsiksi tyssäsi tylsään kerrontaan – kirjan jokainen luku päättyi siihen, että päähenkilöt menivät nukkumaan – joten tällä kertaa panostin rakkaaseen historiallisuuteeni. Vielä kun ehtisi lukea enemmän kuin pakolliset pari sivua ennen nukkumaanmenoa!

Lopuksi päivän nipotushuomio: tämänaamuisten Helsingin Sanomien kulttuurisivujen Kuiskaaja-palstalla oli pienoisartikkeli otsikolla Vähän ennen vedenpaisumusta. Pikkujutussa arvosteltiin Stockmannin tämän vuoden jouluteemaa, Marie Antoinettea: "Mikä kuvaisikaan paremmin kriisitunnelmia kuin rinnastus Ranskan ancien régimen katastrofaaliseen talouspolitiikkaan, jossa eliitin täydellinen vieraantuminen todellisuudesta kohtasi alamaisten leipäjonot." Huomio oli kenties paikallaan, mutta sinänsä oivaltavan tekstin vesitti viimeinen virke, "meidän jälkeemme vedenpaisumus"; après nous, le déluge -toteamuksella kun ei ole mitään tekemistä Marie Antoinetten kanssa, vaan se on lähtöisin Ludvig XV:n rakastajattarelta markiisitar de Pompadourilta. Hetken olin jo aikeissa lähettää oikaisun Hesarin kulttuuritoimitukseen, kunnes totesin, ettei moinen huomio kiinnosta ketään muuta kuin minua. Pääsinpä silti pätemään, edes blogissani!