keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Bonne année

Kipaisin vielä viettämään vuoden viimeisen iltapäivän viimeisiä tunteja nettikahvilaan. Olin äsken elokuvissa: tarkoitukseni oli käydä katsomassa suomalainen Niko-porolapsesta kertova piirretty, mutta koska sitä poikkeuksellisesti esitettiinkin ranskaksi dubattuna eikä alkuperäisversiona (huolimatta siitä, että Niko pyörii Renoir-teatterissa, jossa ulkomaiset leffat esitetään aina alkuperäiskielellä ja ranskaksi tekstitettyinä), meninkin ex tempore katsomaan amerikkalaista Gwyneth Paltrow'n tähdittämää rainaa Two Lovers. Siinä hyväsydäminen mutta nössöhkö mies pähkäilee kahden naisen välillä; valitako kaunis mutta ihmissuhdemoniongelmainen Paltrow vaiko isän liiketuttavan kiltti ja nuhteeton tytär? Leffa oli mukava tapa viettää pari tuntia sisällä lämpimässä, mutta sen suurempaa muistijälkeä se tuskin jättää. Harmi Nikoa, olisin mielelläni nähnyt söpön piirretyn porovauvan!

Eläinvauvoilla on muutenkin tapana vedota minuun vähän liikaakin. Minulle saa myytyä melkein mitä vain, jos tuotetta mainostetaan kissanpennulla tai vastaavalla pörröisellä lutuudella. Toissapäivänä suostuin ostamaan kahdelta nuorukaiselta kuudella eurolla rasiallisen hunaja-männynpihka-balsamipastilleja vain, koska heillä oli kärryissä mukanaan kissanpentu, koiranpentu ja kaksi vuohivauvaa! (Kilejäkö ne virallisesti ovat...?) Eläimiä sai vapaasti silittää ja valokuvata, ja kannatuksen vuoksi ostin myös (pahoja) karkkeja sen toivossa, että rahani menisivät oikeasti eläimille. Täkäläisillä kerjäläisillä on myös paha tapa pitää mukanaan kissanpentuja ja/tai koiria, mutta vielä en ole heltynyt jakamaan heille vähäisiä kolikoitani.

Jostain syystä ei tunnu yhtään siltä, että tänään on vuoden viimeinen päivä. Nyt kuuluisi varmasti muistella kulunutta vuotta ja suunnitella tulevaa, mutta tuntuu, että 2008 ei mitenkään ratkaisevasti eronnut edellisestä tai sitä edellisestä vuodesta. Toki vuosi toi mukanaan paljon hyvää ja unohtumatonta, kuten valmistumisen, Mirkun syntymän ja maaliskuiset Mireillen konsertit takahuonevisiitteineen, mutta muuten kaikki on mennyt aivan kuten ennenkin aixistencen, ajoittaisten töiden ja mopsien hellimisen merkeissä. Uudelta vuodelta toivon lähinnä vain muutamaa asiaa: töitä, terveyttä ja sitä, että saisin jotenkin yhdistettyä oloni Euroopan vastakkaisilla laidoilla kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. (Mission impossible?)

Huomisesta alkaen E. on lomalla, joten käyn kaupungilla harvemmin kuin tähän asti. Blogipäivityksiä kuitenkin luvassa mahdollisimman usein, aina kun vain ennätän nettikahvilaan.

Hyvää vuodenvaihdetta kaikille ja kuulumisiin 2009!

tiistai 30. joulukuuta 2008

Vesi kielellä jo ennakkoon

Ei sitten saatu sitä ruokakaupan ilmaista kotiinkuljetusta eilen: lähettipoika oli jo lähtenyt kotiin, vaikka kello oli vasta kymmentä yli viisi ja periaatteessa viimeinen kuljetus lähtee 17.30. Olisi pitänyt arvata, että ranskalaisten surullisenkuuluisien työ- ja aukioloaikojen kanssa tulee jälleen kerran säätöä. Kivaa olisi, jos Stockan myyjätkin lähtisivät jo klo 20.45 ajatellen, ettei tänne varmaan enää ketään asiakkaita tule... no, kyse ei sentään ollut mistään tärkeämmästä asiasta. Raahasimme itse kassimme kotiin ja pakkasimme ne niin täyteen, että autolle piti palata vain kaksi kertaa. Nyt on jääkaappi pullollaan ruokaa ja kaksi samppanjapulloa kylmässä huomisiltaa odottamassa.

Tänään haemme vielä varsinaiset juhlaruoat Picard-kaupasta, jossa kaikki myytävä ruoka on pakastettua. Sieltä saa niin voileipäkakkua kuin perunamuusiakin, kaikki umpijäässä. Meidän juhlaruokamenumme on aina lähes sama: pieniä canapé-alkuruokavoileipiä, 50 keskikokoista etanaa, purkillinen hanhenmaksaa, chaud-froid -peruna-hanhenmaksaviritelmiä, E:lle mereneläviä ja lopuksi jokin jäätelöjälkiruoka, tänä vuonna crème brûlée -makuinen Viennetta. Koska emme ikinä vietä joulua yhdessä, uudenvuodenaatto on tavallaan yhdistetty joulu ja uusivuosi, joten ateriakin on juhlavampi. Hanhenmaksan eettisyydestä voi keskustella loputtomiin, mutta minun totuuteni on, että se maistuu hyvältä ja kuuluu erottamattomasti meidän juhla-aterioillemme.

Äsken nettikahvilaan tullessani pysähdyin juomaan pienen muovimukillisen hehkuviiniä eräälle Cours Mirabeaun joulumarkkinamökille. Aamupäivällä pistäydyin myös Foire aux santons -kojuilla, joissa myydään provencelaisen jouluseimen hahmoja, santoneita. Kokoelmani täydentyi jälleen, tällä kertaa sammakolla, kilpikonnalla ja oliivipuulla. Kaupan oli myös mm. laventelipeltoja ja Sainte-Victoire -vuoria, mutta minä pysyn edelleen päätöksessäni kansoittaa seimeni eläimillä provencelaisten kyläläishahmojen sijaan. Ketut, fasaanit, karhut ja kanat parveilevat sulassa sovussa itämaan tietäjien kamelin ympärillä.

Fnacilta sain saaliikseni kaksi DVD:tä, Sagan sekä Deux soeurs pour un roi (The Other Boleyn Girl), jonka perustana olevan romaanin luin juuri ruotsiksi. CD-hyllystä mukaani valikoituivat lisäksi Lynda Lemayn parin vuoden takainen albumi 7 eurolla ja Laura Pausini kympillä. Pääsen katselemaan ja kuuntelemaan kaikkia, kunhan E. ja minä saamme hankittua täksi jouluksi suunnitellut yhteiset joululahjamme, DVD-soittimen ja uudet stereot. Tähän asti meillä on ollut ainoastaan 20 vuotta vanha LP-levysoitin, ja CD:t on pitänyt kuunnella autossa tai korvalappustereoilla.

maanantai 29. joulukuuta 2008

Vive l'Aixistence !

Täällä taas! Matka sujui jälleen kerran hyvin, matkalaukkukin seurasi kiltisti omistajaansa ja olen jo ennättänyt asettua taloksi. Varsinaisesti Aixiin pääsin tosin vasta tänään, sillä viikonlopun vietimme visusti kotosalla kylmää paossa. Täällä on nimittäin sekä kylmää että epävakaista: aamuisin on pari pakkasastetta (kotoa tuomalleni auton jääskraballe tuli heti käyttöä!) ja iltapäivisin vajaat 10 astetta lämmintä, mutta paikalliset voivottelevat silti ankaraa kylmyyttä ja pukeutuvat paksuihin villapaitoihin ja kaulaliinoihin. Tänään oli aurinkoista, jopa niin, että minun oli aivan pakosti käytettävä puolet joululahjarahoistani uusiin aurinkolaseihin (kuvan näkee täältä), mutta huomiseksi on jo luvassa sadetta ja siitä eteenpäin mitä milloinkin. Toivottavasti uusia laseja pääsee käyttämään muulloinkin kuin vain tänään!

Kohta on pakko lähteä ruokakauppaan. Inhoan tehdä isoja ruokaostoksia moneksi päiväksi eteenpäin, koska en mitenkään voi tietää, mitä minun mahdollisesti tekee mieleni syödä viikon kuluttua. Kotona olen tottunut käymään päivittäin kaupassa ja hankkimaan kerralla ruokaa päiväksi tai kahdeksi, kun täällä taas ruokakaupassa käydään 2-3 viikon välein ja ostetaan kerralla kärryllinen. Jos ostosten yhteissumma on 150 euroa tai yli, saa ilmaisen kotiinkuljetuksen, mutta vain, jos ehtii kassalle ennen klo 17.30. Hoputin E:tä lähtemään mahdollisimman aikaisin töistä, jotta ehtisimme hyötyä kotiinkuljetuksesta; minua kun ei vähääkään houkuttele raahata viittä tai kuutta täyttä ostoskassillista neljänteen kerrokseen. Hissin kaltaista ylellisyyttä kun ei meidän talossamme tunneta. Tällä kertaa on ostettava myös uudenvuodenaaton illallisen samppanjat, joten lasku saattaa hyvinkin yltää juuri kotiinkuljetusrajaan.

Jos huomenna ei sada aivan kaatamalla, tulen uudelleen päivittämään blogia. Kaiken varalta toivotan jo etukäteen kaikille riehakasta tai rauhallista vuodenvaihdetta, kukin makunsa mukaan!

torstai 25. joulukuuta 2008

Elävä joululahja

Vastedes meillä juhlitaan jouluna paitsi Jeesuksen, myös Siirin syntymäpäivää. Mopojengin kuopus, Gurun pikkusisko ja Mirkun täti Siiri syntyi jouluaattoaamuna ja painoi 196 grammaa. Ulkopuoliset eivät vielä ole päässeet pikkuista tervehtimään, koska Carla-äidin täytyy saada rauhassa hoitaa poikasta, mutta ensimmäiset kuvat suoraan pentulaatikon laidalta on jo julkaistu:





Ylimmän kuvan on ottanut Antti Laurila ja alemman Jenna Saarinen. Yläkuvassa on rekvisiittana kahden euron kolikko Siirin koon hahmottamiseksi. Olisi ollut ihanaa nähdä vastasyntynyt mopsivauva livenä; kun palaan muutaman viikon kuluttua Ranskasta, Siiri on jo paljon isompi.

Mopovaavin syntymän ohella muukin joulunvietto on sujunut lokoisasti. Aattoaamuna oli töissä rento meininki, jammailimme tiskin takana joululaulujen tahtiin ja talo tarjosi joulupuuroa. Joulurauhan julistamisen jälkeen kauppa meni sulki ja minä kiirehdin kotiin keräilemään tavaroitani matkaa varten. Alkuillan jouluaterialla löysin uuden jouluruokasuosikin, bataattilaatikon, ja nokare porkkanalaatikkoakin tuli nautittua. Peruna- ja lanttulaatikoita en saa alas vieläkään, kinkusta puhumattakaan. Kala sen sijaan maistuu.

Lahjapaketeistani paljastui tällä kertaa pelkästään hyödyllisiä tavaroita: viisi kirjaa (mm. Siri Hustvedtin Amerikkalainen elegia, ehdoton lahjatoiveeni Falconesin Meren katedraali, jokavuotinen Virpi Hämeen-Anttila sekä tietokirjasuosikkini, Tieto-Finlandia -voittaja Tiedon tyttäret), Gurun ja Mirkun valokuvista teetetty seinäkalenteri (kiitos Antille ja Jennalle mainiosta ideasta!) sekä ennen kaikkea uusi Nikon Coolpix S550 -digikamera! Entinen kamerani oli jo yli kolme vuotta vanha ja sen akkua piti ladata parin päivän välein, joten vastaanotin uuden aparaatin ilolla ja riemulla. Blogiinkin on siis odotettavissa parempia kuvia – vaikka eihän valokuvien onnistuminen ole kameran vaan valokuvaajan ansiota. Ei kirjailijakaan kirjoita hyviä kirjoja siksi, että hänellä on hyvä ja monipuolinen tekstinkäsittelyohjelma.

Tänä iltana on vielä ohjelmassa matkalaukun pakkaaminen, mikä on ehdottomasti matkustamisen tylsin vaihe. Huomenna puoleltapäivin lennän ensin sinivalkoisin siivin Pariisiin ja sieltä sinivalkopunaisin siivin Marignaneen. Paluu on neljän viikon kuluttua, tammikuun 25. päivä. Koiria ja kotijoukkoja tulee hurja ikävä, mutta toisaalta näen taas E:n. Olen varautunut ikävään hellimällä mopoja koko joulupäivän: Guru on nukkunut sylissäni suurimman osan iltapäivästä ja Mirkku on saanut mutustella hiuksiani mielin määrin.

Aixissa kirjoittelen blogia totuttuun tapaan nettikahvilasta käsin niin usein kuin pystyn. Seuraavaa päivitystä odotellessa toivotan vielä iloista joulun jatkoa kaikille ja ennen kaikkea hauskaa ja onnellista uutta vuotta 2009!

tiistai 23. joulukuuta 2008

Und wieder wird es Weihnachtszeit

Joulu on jo melkein täällä. Tunnin kuluttua on jouluaatto ja yhdeksän tunnin kuluttua alkaa viimeinen työpäiväni. Lahjat on hankittu ja paketoitu, kortit lähetetty ja muukin joulutouhu saatettu loppuun. Paljon on silti vielä tekemättä: en ole esimerkiksi ehtinyt lainkaan keräillä tavaroitani perjantaista Ranskaan lähtöä varten. Tänä vuonna oli myös ensimmäinen kerta, kun en töiden takia päässyt osallistumaan joulukuusen koristeluun. Aina aiemmin olen laittanut kuuseen ensimmäisen koristeen, Yhdysvalloista ensimmäisenä joulunani 1981 saamani vaaleanpunaisen pallon. Nyt toivon, että äiti noudatti perinnettä ja ripusti pallon paikalleen ennen muita koristeita. Huomenna pääsen vihdoin näkemään valmiin ja koristellun kuusen, kunhan joulurauha on julistettu ja Stockmannin ovet sulkeutuneet.

Tänään oli vielä vilkas ostospäivä, ja ehdin itsekin myymisen lisäksi lahjoa itseäni Vagabondin alekengillä, jotka ovat pehmeät ja mukavat kuin aamutossut (kiitos vinkistä Duussille!):



Noita saattaa jopa päästä piakkoin käyttämään, jos Aixin sää suosii!

Materiaalisten lahjojen lisäksi jännitettävää riittää myös henkisellä puolella. Gurun äiti ja Mirkun mummo Carla-mopsi nimittäin odottaa mopovaavia millä hetkellä tahansa, ja nähtäväksi jää, syntyykö Antin ja Jennan kylpyhuoneeseen jouluyönä mopsien Jeesus-lapsi. Haluaisin niin ehtiä nähdä pikkuisen ennen tammikuun loppua!

Nyt kuitenkin kiireen vilkkaa unten maille, sillä Mireillen Une place dans mon coeur herättää minut aamulla klo 5.30. Kuten E. sanoo, il n'y a pas d'heure pour les braves, eli urheat eivät kelloa katsele. Tonttulakki päähän ja heti aamusta myymään viime hetken lahjakirjoja matti- ja maijamyöhäisille!

tiistai 16. joulukuuta 2008

Luksusta arkeen

Tänään koitti vihdoin odotettu vapaapäivä kuuden työpäivän ja yli 45-tuntisen viikon jälkeen. Työviikon kruunasi Stockmannin Exclusive-kanta-asiakkaiden erikoisaleviikonloppu, jolloin kauppa oli mustanaan väkeä ja asiakkaita jonossa pahimmillaan noin 80. Sunnuntai-iltana pääsin kaiken kassanlasku- ja oviensulkemissäätämisen jälkeen lähtemään kotiin vasta puoli kymmenen jälkeen, ja bussin lähdettyä melkein nenäni edestä köröttelin lopulta taksilla kotiin. Maanantaina töissä oli onneksi rauhallisempaa ja ennen kaikkea työpäiväni kesti vain seitsemän tuntia. Heti vuoron päätteeksi karkasin Stockan kahvilaan viettämään ansaittua rentoutumishetkeä:



Mikä sen parempaa kuin pieni pullo lempisamppanjaani ja sacherleivos? Täytyyhän työssäkäyvän ihmisen välillä itseään hemmotella, jotta jaksaa hymyillä pirteästi asiakkaille ja hokea loputtomiin "kiitos, olkaa hyvä, paketointi on tuolla ulkopuolella, viisitoista kolmekymmentäviisi olkaa hyvä, maksatteko MasterCardilla?,
allekirjoitus olkaa hyvä, kiitos, olkaa hyvä, kiitos hei".

Parasta ovat ne asiakkaat, jotka eivät ymmärrä kilahtelevan vuoronumerotaulun ja numeroita huutelevien myyjien funktiota ja jäävät norkoilemaan kassojen tuntumaan. Aikansa norkoiltuaan he kysyvät, pitääkö myös heidän ottaa vuoronumero? Pitääkö vuoronumero ottaa kysyäkseen kirjaa/tilatakseen kirjan/maksaakseen kirjan? Miksi ihmeessä meillä on vuoronumerot, kun ei lokakuussakaan ollut? Miksi myös paketointipisteeseen täytyy ottaa erikseen vuoronumero? Eikö täällä tosiaan saa palvelua ilman vuoronumeroa? Ei saa, arvoisa asiakas. Jos neuvominen onnistuu kädellä viittilöimällä tai parilla sanalla tyyliin "kalenterit ovat paperiosastolla" tai "Mika Waltarin kirjat ovat aivan selkänne takana", palvelen myös ilman vuoronumeroa. Muissa tapauksissa numero on oltava, sillä usein nopeaksi aiottu kysymys pitkittyy, kun haluttua kirjaa ei ole meillä ja se täytyy tilata Helsingin, Tampereen, Oulun jne. Akateemisesta tai kustantajalta. Tällöin tarvitaan asiakkaan yhteystiedot osoitetta myöten ja usein myös puhelimitse varmistetaan toisesta liikkeestä, että kirjaa tosiaan on heillä. Miksi ihmeessä numerolappusen ottaminen on niin vastenmielistä? Minulle ei tulisi mieleenkään ryysiä vaikkapa Herkun lihatiskille ja huudella, että antakaapas minulle tässä ohimennen kolme broilerin rintafilettä, kun ne voi niin nopeasti kääriä pakettiin ja näillä muilla asiakkailla on kumminkin paljon enemmän ostoksia tehtävänä kuin minulla.

Koska olen päivät pitkät suljetussa sisätilassa, olen jo parina aamuna kävellyt töihin saadakseni edes vähän liikuntaa ja raitista ilmaa. Toissapäivänä nappasin ohikulkiessani kuvan Tuomiokirkon massiivisesta 75-vuotiaasta joulukuusesta:



Ohessa vertailun vuoksi viimejouluinen kuva Aixin kaupungintalon huvittavasta virityksestä:



Jopa Stockmannin somistekuuset ovat tuuheampia ja hienommin koristeltuja kuin eteläranskalaisten yritelmä...!

tiistai 9. joulukuuta 2008

Tonttu liikkeellä

Olemattomat jouluvalmisteluni etenivät tänään valtaisan loikan, kun jalkauduin vapaapäiväni kunniaksi keskustaan Stockmannin alekupongein varustautuneena. Henkilökuntaa muistetaan aina joulun alla erityisillä etukupongeilla, ja minulla oli totta kai hirmuinen kiire päästä kupongeistani eroon. Viime jouluna meinasi käydä köpelösti, kun kuponkeja oli vielä jäljellä juuri ennen joulua ja jouduin hädissäni shoppaamaan mm. alusvaatteita saadakseni ne käytettyä. Tänä vuonna ongelmaa ei ole: kuponkeja on jäljellä enää yksi, ja sillekin varmasti löytyy käyttöä ennen jouluaattoa.

Leijonanosan lappusista nielaisi ikioma ennakkojoululahjani, Longchampin Quadrille-sarjan hopeanvärinen käsilaukku (ohessa kuvat salamalla ja ilman; huomaa laukun kyljessä keikkuva heijastinkilpikonna!):





Ilman henkilökunta-alea en olisi ikinä tätä hankkinut, mutta työnantajan kädenojennus pudotti hintaa melkein kuudellakympillä, joten investointi oli sillä ratkaistu. Eikä Longchamp nyt sentään mikään Vuitton ole, joten yhden kokonaisen sunnuntaityöpäivän ansioilla ostos on hyvinkin kuitattu. Väsky oli heti tänään koekäytössä ja osoittautui varsin toimivaksi. Käpälällekin on oma kolonsa.

Tuomisia löytyi myös erinäisille sukulaisille sekä E:n isälle, jolle valitsin tyylikkään Diorin miestentuoksun ja pullon suomalaista karpalolikööriä. Joulukortitkin sain hankittua ja ennen kaikkea niihin postimerkit, joten nyt pitäisi enää kirjoittaa ne. Siihen tosin saattaa kulua vielä tovi.

Muiden jouluvalmisteluiden osalta olen vielä melkoisen vaiheessa. Joulupiparit tosin valmistuivat iloisella joukolla itsenäisyyspäivän iltana. Oli loistava idea yhdistää piparien leivonta isänmaallisiin kotibileisiin! Piparien koristelun lomassa kurkistelimme Linnan juhlia ja niiden jälkeen näimme vielä puolet Tuntemattomasta sotilaasta kera kuohuviinin. Nappasin pari kuvaa leivonnaisista ennen niiden katoamista parempiin suihin:





Lainasin työkaverini Nasu-muottia, toinen Nasu tosin valitettavasti menetti jalkansa.



Puputytöstäni tuli kuulemma Johanna Tukiaisen näköinen, joten sille piti tehdä pika pikaa miesystävä.

Tänään olisi paras mennä ajoissa nukkumaan, sillä edessä on kuuden päivän työrupeama ennen seuraavaa vapaapäivää. Kahden ja puolen päivän vapaa on luvassa ensi viikon lopulla, joten silloin pääsen taas halailemaan koiruuksia.

lauantai 6. joulukuuta 2008

Lyttykuonoinen joulutonttu

En enää viitsi aloittaa blogipostauksiani sanoilla "töitä riittää", päivitysten pitkät välit puhunevat puolestaan... mutta olen töissä oikein mielelläni niin kauan kuin niitä on. Pitkien päivien takia muu elämä jää vähemmälle, mutta mitäpä järkevää minä toisaalta kotonakaan tekisin? Parempi yrittää olla hyödyksi ja ennen kaikkea ansaita edes kapeaa leivänsyrjää.

Onhan minulla toki välillä vapaapäiviäkin. Torstaina vietin aamupäivän Salossa ja sain olla kokonaiset puolitoista tuntia lyttykuonojen luona! Ostin Mirkulle Stockalta tyylikkään jouluneuleen, jossa neiti malttoi poseerata juuri sen aikaa, että sain napattua pari kuvaa:







Kippurahäntäinen kullanmuru saa toimia tänä vuonna joulutonttunamme. Gurulle paita oli ikävä kyllä liian pieni, joten hänelle pitää löytää jokin muu jouluinen varuste. Tonttulakki voisi olla kiva, jos sen saisi pysymään Tärpän päässä edes valokuvan ottamisen ajan.

Vaikka joulumyynti on vauhdissa, kaupassa soivat joululaulut (onneksi sentään ei kamalia tonttu-tingeltangel-biisejä!) ja Tuomiokirkon komea kuusikin on ollut jo kauan paikallaan, ei minulla taaskaan ole pienintäkään joulufiilistä. Lumen puute on todennäköisin syy, tai sitten en vain kerta kaikkiaan ole jouluihminen. Mimin kaksi joululevyäkään eivät saa aikaan tavanomaisia väristyksiä: Leise rieselt der Schnee tai Noël blanc eivät oikein sovellu varsinaissuomalaiseen joulukuiseen maisemaan. Leise fällt der Regen ja Noël noir ou gris kuulostaisivat osuvammilta.

Elokuvistakaan ei ole apua. Maanantaina näin vihdoin Catherine Deneuven tähdittämän epätavallisen perhejoulun kuvauksen Un conte de Noël (Eräs joulutarina), joka meni minulta viime vuonna Ranskassa sivu suun. Siinä kuvataan riitaisen ja hajonneen perheen kokoontumista yhteen jouluksi; paikalla ovat niin veljensä kieltänyt sisar, pummiksi ajautunut ja jälleen jaloilleen noussut keskimmäinen veli kuin pikkuvelikin, jonka vaimolla on suhde sisarusten serkun kanssa. Hajanaista porukkaa yhdistää harvinaista syöpää sairastavan äidin tarvitsema luuydinsiirto, johon luovuttajaksi soveltuu vain yksi lapsista. Aiheesta huolimatta leffa ei ollut raskas, vaan sisälsi taidokasta synkkää huumoria, kuten Catherine Deneuve toteamassa ohimennen aikuiselle pojalleen, ettei ole koskaan rakastanut tätä eikä muista mitään pojan lapsuudesta. Poika vahvistaa äitinsä olleen aina huono äiti, minkä jälkeen molemmat skoolaavat samppanjalla.

Tänään juhlistan itsenäisyyspäivää työkaverini Johannan luona piparinleipojaisilla ja Linnan juhlat -kisastudiolla. Piparimuotit, kaulin ja kuohuviini odottavat jo iltaa ja pikkumustani ja Christian Lacroix -samettishaalini pääsevät nekin jälleen ulkoilemaan. Huomenna täytyy ottaa kaikki irti lepopäivästä, sillä ensi viikolla on luvassa vain yksi vapaapäivä ja 46 työtuntia.