maanantai 29. joulukuuta 2008

Vive l'Aixistence !

Täällä taas! Matka sujui jälleen kerran hyvin, matkalaukkukin seurasi kiltisti omistajaansa ja olen jo ennättänyt asettua taloksi. Varsinaisesti Aixiin pääsin tosin vasta tänään, sillä viikonlopun vietimme visusti kotosalla kylmää paossa. Täällä on nimittäin sekä kylmää että epävakaista: aamuisin on pari pakkasastetta (kotoa tuomalleni auton jääskraballe tuli heti käyttöä!) ja iltapäivisin vajaat 10 astetta lämmintä, mutta paikalliset voivottelevat silti ankaraa kylmyyttä ja pukeutuvat paksuihin villapaitoihin ja kaulaliinoihin. Tänään oli aurinkoista, jopa niin, että minun oli aivan pakosti käytettävä puolet joululahjarahoistani uusiin aurinkolaseihin (kuvan näkee täältä), mutta huomiseksi on jo luvassa sadetta ja siitä eteenpäin mitä milloinkin. Toivottavasti uusia laseja pääsee käyttämään muulloinkin kuin vain tänään!

Kohta on pakko lähteä ruokakauppaan. Inhoan tehdä isoja ruokaostoksia moneksi päiväksi eteenpäin, koska en mitenkään voi tietää, mitä minun mahdollisesti tekee mieleni syödä viikon kuluttua. Kotona olen tottunut käymään päivittäin kaupassa ja hankkimaan kerralla ruokaa päiväksi tai kahdeksi, kun täällä taas ruokakaupassa käydään 2-3 viikon välein ja ostetaan kerralla kärryllinen. Jos ostosten yhteissumma on 150 euroa tai yli, saa ilmaisen kotiinkuljetuksen, mutta vain, jos ehtii kassalle ennen klo 17.30. Hoputin E:tä lähtemään mahdollisimman aikaisin töistä, jotta ehtisimme hyötyä kotiinkuljetuksesta; minua kun ei vähääkään houkuttele raahata viittä tai kuutta täyttä ostoskassillista neljänteen kerrokseen. Hissin kaltaista ylellisyyttä kun ei meidän talossamme tunneta. Tällä kertaa on ostettava myös uudenvuodenaaton illallisen samppanjat, joten lasku saattaa hyvinkin yltää juuri kotiinkuljetusrajaan.

Jos huomenna ei sada aivan kaatamalla, tulen uudelleen päivittämään blogia. Kaiken varalta toivotan jo etukäteen kaikille riehakasta tai rauhallista vuodenvaihdetta, kukin makunsa mukaan!

1 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Riehallista Uutta Vuotta teillekin! Voi että tuli mieleeni että jopas tuo Aixilainen elämä yltää askeettisuudessaan mökkeilyyn! Me tarvittiin vaan viiden päivän sapuskat, mut kaikki piti kantaa itse ja monta kertaa!