perjantai 18. syyskuuta 2009

Töitä luvassa!

Vaihteeksi iloinen uutinen! Käväisin eilen työpaikalla hakemassa lopputilishekkini ja kävelin sieltä ulos neljän viikon jatkotyösopimus taskussa. Yksi kollegoista on pidennetyllä sairaslomalla, ja koska tulin maininneeksi pomolle olevani Aixissa vielä lokakuussa, hän kysyi oitis, tulisinko vielä kuukaudeksi töihin. Mikä ettei! Kivempaahan täällä on asustaa, kun on työtä ja palkkaa. Oikeastaan olin haaveillut työstä, jossa olisi säännölliset toimistotyöajat ilman kolmen ja puolen tunnin taukoja keskellä päivää, mutta minun haaveillani nyt ei varsinaisesti ole taipumusta toteutua ainakaan kirjaimellisesti. Ja aina on parempi olla töissä Aixissa kuin työttömänä Suomessa, vaikka pieniä sulokuonoja onkin aivan julmetun ikävä...!
Kävin siis eilen viemässä palkkashekkini pankkiin. Täkäläisten rakkautta shekkeihin on vieläkin vähän vaikea ymmärtää, etenkin kun niitä preferoidaan jopa normaaleihin tilisiirtoihin. Heinäkuussa Avignonin tilitoimisto oli jotenkin onnistunut ryssimään palkanmaksun ja pomo tiedusteli, haittaako minua, jos palkka maksetaan suoraan tililleni eikä shekillä. Vastasin pokkana ja kirkkain silmin, ettei haittaa ollenkaan – ja meinasin kysyä perään, eikö sitä voisi maksaa tilisiirtona ihan säännöllisestikin. Elokuussa oli sitten tullut kolmasosa palkasta tilille ja loput shekkinä... Joka tapauksessa luulin äsken, että pankkiautomaatissa on vikaa, kun ruutu näytti nelinumeroista saldoa. Tuntuu vallan ihmeelliseltä, että yhtäkkiä minulla on neljän numeron edestä ihan itse tienattua rahaa! (Vielä jos se ensimmäinen numero joskus olisi kakkonen tahi kolmonen...)
Rahasta eroon pääseminen käy kyllä huomattavasti helpommin kuin sen tienaaminen: olen joutunut hankkimaan kaikenlaista varustetta syksyn ja sateiden varalle. Pähkäilin, että takin ja kenkien hankkiminen täältä tulee edullisemmaksi kuin niiden lähettäminen Suomesta ja kävin ostamassa itselleni ohuehkon, tummanharmaan, kosteutta pitävän kevyttoppatakin sekä kahdet kävelykengät, toiset nahkaa ja korolliset ja toiset tekokiiltonahkaa sadepäiviä varten. Tänään olen ensimmäistä kertaa liikkeellä pitkähihaisessa paidassa ja pitkissä housuissa sitten kesäkuun alun, onneksi vielä ei sentään tarvita takkia tai bleiseriä!

4 kommenttia:

Susu kirjoitti...

Hieno juttu tuo töiden jatkuminen! Mut yks asia mua tosiaan hämmästyttää - onko siellä ihan tosiaan pankkiautomaatteja?!?

Airelle kirjoitti...

siis hyvä Fifi, et tatrvinnut takkia tämän päivän sateisiin - vai unohtuiko Aix jotenkin välistä? täällä Drômessa on tullut taivaan täydeltä.
muuten MAHTAVAA! kiva että sait lisäduunia. miten on, vieläkö ajattelet työn etsimistä pysyväisesti täältä? onkohan nuorisotyöllisyys samaa luokkaa Suomessa kuin Ranskassa, eli onko väliä, mistä sitä etsit? oletko liian nuori saadaksesi RMItä (RSAta siis) työtä etsiessäsi (eihän se ole paljon, mutta parempi kuin ei mitään)?

Fifi kirjoitti...

Susu: Juu on, tosin vain pankkien yhteydessä eikä pitkin kaupunkia kuten Suomessa!

Airelle: Takkia ei ole vielä täällä tarvittu, sateita on kyllä tullut vallan mukavasti. Lämmintä on sen verran, että pitkähihaisella t-paidalla pärjää hyvin. RMI:hin en ole vielä kerinnyt perehtyä, mutta sitä täytyy ehdottomasti jossain vaiheessa hakea, jos vain ehdot täyttyvät.

Airelle kirjoitti...

RMI:n eli nykyisin RSA:n ehdot on mun tietääkseni 25 v. ja EU kansalaisuus. olethan sitä paitsi ollut täällä työssäkin. eli, jos jäät tänne hakeman työpaikkaa, mikä on sinun oikeutesi EU:n sisällä, se on minimi, johon sinulla on oikeus, jos työsi eivät vielä riitä työttömyyskorvaukseen. tsemppiä paperiviidakkoon!