perjantai 31. joulukuuta 2010

Hyvää vuoden tynkää

Vielä muutaman tunnin ajan voi läheisilleen toivottaa bon bout d'an, hyvää vuoden jämää eli sitä, mitä 2010:sta on vielä jäljellä. Yleisen blogiperinteen mukaisesti jonkinlainen retrospektiivi olisi nyt paikallaan, joten tyydyn muistelemaan erittäin suurpiirteisesti menneen vuoden merkittäviä tapahtumia blogipostausteni kautta:

Tammikuussa eteisestämme aukesi ovi netin ihmemaahan. Alkukäheyden jälkeen livebox on pelittänyt kiltisti, enkä enää osaisi asua netittömässä kodissa. Samoihin aikoihin voitin myös yhden suuren ennakkoluuloni ja uskaltauduin käymään pahamaineisessa naapurikaupungissa, joka ei sitten osoittautunutkaan sellaiseksi hengenvaaralliseksi rikollisten pesäksi kuin kuvittelin. 

Helmikuussa paistoin Chandeleur-juhlan kunniaksi lettuja, joita en sentään heittänyt kaapin päälle kuivumaan, ikäännyin ja nautin keväästä keskellä talvea.

Maaliskuussa vastailin lukijoiden kysymyksiin kolmessa eri postauksessa, tapasin ihania bloggaajakollegoitani kotinurkillani ja kävin vuoden ainoalla kävelylenkillä ihastelemassa kevään ensimmäisiä kukkia ja lehdenalkuja.

Huhtikuussa muutuin mustapäästä vaaleaksi ja vietin ikimuistoisen viikon Saksassa Mireillen kintereillä. Kuten sadoilla tuhansilla muillakin, kotimatkani mutkistui islantilaisen tulivuoren aktivoiduttua ja sain matkustaa junalla niin, ettei vähään aikaan tule ikävä rautateille.

Toukokuussa jaoin Eurooppa-päivänä Suomi-tietoutta aixilaisessa lukiossa, täytin ensimmäisen ranskalaisen veroilmoitukseni ja menetin Kela-korttini. Kuukauden viimeisenä viikonloppuna tutuistuimme Arlesiin Airellen seurassa. 

Kesäkuussa kahlasin nilkkoja myöten sadevedessä ja olin onnellinen, etten asu naapuridepartementin puolella. Lomailimme Alpeilla ja minä sain odotetun kirjeen: olin päässyt opiskelemaan kansainvälisen kaupan licence pro -tutkintoa! 

Heinäkuussa syntyi perheemme jatkoksi pikkuinen satagrammainen rääpäle, joka sai nimekseen Meeri.  

Elokuussa vietin ihanat kaksi helteistä lomaviikkoa kotona vanhempien ja koirien kanssa ja seurasin roomalaisten marssiharjoituksia Arlesissa Airellen ja Pupucen seurassa.

Syyskuussa palasin opiskelemaan ja näytin kynteni ollessani vähällä joutua maksamaan lystistä 1500 euroa ylimääräistä. 

Lokakuussa vietin huippuviikonlopun Pariisissa bloggaajattarien kesken, fiilistelin pohtiessani satavuotiaan isomummoni elämää ja vaihdoin kännykkäni komeaan älypuhelimeen


Joulukuussa tuskailin viimeisten tenttieni parissa ja lähdin sitten viettämään rauhallista löhöjoulua Suomeen. Menomatka tosin osoittautui kaikkea muuta kuin rauhalliseksi.

Näin uuden vuoden kynnyksellä näkisin mielelläni tulevaisuuteen. Mitä tuo mukanaan 2011? Työpaikan, uuden kodin, oman mopsin, vanhemmat lomalle Aixiin, Mireillen jonnekin lähistölle? Ennen kaikkea toivoisin terveyttä, rakkautta ja viisautta itselleni, rauhaa maailmaan ja lukuisia onnellisia hetkiä perheeni, ystävieni ja koirieni kanssa. 

Onnellista, tervettä ja elämyksellistä vuotta 2011 kaikille lukijoilleni!  


sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Löhöjoulu

Rasittavan kotimatkani jälkeen päätin, että tämä joulu kuluu ensisijaisesti lepäämiseen. Juuri muuta en ole kuluneina kolmena päivänä tehnytkään: en ole ollut torstain jälkeen lainkaan ulkona, vaan muhinut tiiviisti sisällä kotiasussa, meikittä ja melkein kampaamattakin. Osaksi se johtuu siitä, että yritän selättää lupaavasti alkanutta flunssaa. Lähtiessäni Ranskasta E. yskiskeli, meni myöhemmin lääkäriin ja joutui keuhkoputkentulehduksen takia viettämään koko joulun yksinään kotona. Minua puolestani alkoi lievästi yskittää saapumiseni jälkeisenä aamuna, mutta ajattelin sen johtuvan väsymyksestä ja/tai lämpötilaerosta. Pyhien ajan olen kuitenkin köhinyt enemmän tai vähemmän ja kuumekin meinasi nousta, mutta laski onneksi nopeasti. En ihmettelisi, vaikka olisin napannut tuomisiksi flunssanpoikasen joltakin matkatoveriltani eri lentokentiltä, junasta tai busseista. 

Löhökavereinani minulla on kolme iki-ihanaa lyttykuonoa, jotka yleensä liittyvät varsin nopeasti seuraan nähtyään, että joku pötköttää jossakin:

 Seinän vieressä Meeri ja Guru, edessä Mirkku

 Meeri, Mirkku ja Guru 

Mopot osaavat toki laiskotella myös keskenään:




Meeri, joka oli rotan kokoinen pikkuotus elokuussa viimeksi tavatessamme, on nyt viisikiloinen ja hyperaktiivinen mopsivaavi, joka saa hepulikohtauksia, yrittää lannistumatta päästä puremaan nenääni ja on kaikin tavoin vastustamaton linssilude. Neiti poseeraa:








Guru on edelleen kultainen mammanpoikamopo, joka kuunteli joulupäivänä hievahtamatta äidin ja minun kanssamme Mireillen joululauluja:

Muuten joulunpyhät ovat vierähtäneet varsin rattoisasti oman perheen kesken, suklaata syöden ja kirja kädessä. Kinkkuun en koskenu tänäkään jouluna, mutta sain sen sijaan nauttia kahvin kera marsipaanisikaa:
Huomenna lähden yhdeksi yöksi Turkuun ja keskiviikkona koittaa jo paluu Ranskaan. Harmittaa vietävästi, että kymmenpäiväiseksi aiottu joululomani kestikin vain viikon! En millään vielä lähtisi pois ja palaisi yliopistolle heti uudenvuoden jälkeen. Onneksi helmikuussa tulen taas kotiin, ainakin mikäli lumi/lakko/jokin muu mahdollinen tai mahdoton raivostuttava syy ei taas pilaa suunnitelmiani. 

Mukavia välipäiviä kaikille!  

        

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Matkailu avartaa, sanotaan...

Avartavuudesta en tiedä, mutta ainakin stressin, väsymyksen ja epävarmuuden sietokykyni on kasvanut potenssiin kolmetuhatta kahden viime päivän aikana! Ensin suunnitelmani sotki lumi, sitten turvatarkastajien yllätyslakko, ja minulla oli onni matkassa, että ylipäätään pääsin jouluksi kotiin.
Alunperin minun piti lentää maanantaiaamuna tapani mukaan Marseillesta Pariisiin, vaihtaa siellä kaikessa rauhassa konetta ja jatkaa matkaani Helsinkiin, jonne olisin saapunut hyvissä ajoin iltapäivällä. Helppoa ja yksinkertaista? Niinhän sitä luulisi.

Maanantaina olin täysin valmistautunut lähtemään anivarhain bussilla lentokentälle ja nousin siis jo neljältä. Onneksi älysin herättyäni tarkistaa ensimmäiseksi sähköpostit kännykällä: Air France tiedotti, että lentoni lähtisikin klo 12.35 eikä klo 8. No, jatkolentoni meni myttyyn, mutta naiivisti vielä kuvittelin, että AF kyllä järjestäisi minulle korvaavan kyydin. E. vei minut työmatkallaan bussiasemalle ja saavuin Marignanen kentälle yhdeksän maissa.

Ensimmäiseksi huomasin, että aamun kaikki lennot oli merkitty myöhästyviksi. Sitten valkeni loputkin karusta totuudesta: "Sääolosuhteiden takia Orlyn ja Roissy-CDG:n kentät on suljettu ainakin klo 13 asti." D'accord... AF:n palvelutiskille kiemurteli spiraalimainen jono, joka täytti koko neloshallin. Koska nyt kuitenkin olin paikalla ja minussa oli vielä jäljellä hiven optimismia, kävin jonon jatkoksi. Puolessatoista tunnissa olin edennyt viitisen metriä ja aloin vähitellen totutella ajatukseen, etten todellakaan pääsisi matkaan kyseisenä päivänä. Puoliltapäivin kenttähenkilökunta alkoikin kuuluttaa, että kaikkien seudulla asuvien tuli palata koteihinsa ja koneenvaihtoa odottaneiden ilmoittautua hätämajoituksen järjestämistä varten. Yksikään kone ei lähtisi Pariisiin sinä päivänä. 

No, ainakin pääsisin ylimääräiseksi yöksi omaan sänkyyni enkä Air Francen lentokenttämajoitukseen. Alistuneena matkasin takaisin Aixiin ja menin suoraa päätä AF:n toimistoon, jossa olin ainoa asiakas, ja sain paikat samoille lennoille tiistaina. Vitsailimme vielä virkailijan kanssa, että tarvittaisiin todellakin huonoa tuuria, jos lennot peruttaisiin seuraavanakin päivänä. Olisinpa tiennyt, mitä tuleman piti!

Seuraavana aamuna heräsin jälleen neljältä ja huokaisin helpotuksesta, sillä AF:lta ei ollut tullut yön aikana ilmoituksia muutoksista tai peruutuksista. Nousin klo 5.40 lentokenttäbussiin ja ennätin noin puolimatkaan kentälle, kun kännykkä piippasi: lentoni ilmoitettiin lähtevän tunnin myöhässä. Minulle jäisi 10 minuuttia koneenvaihtoon, mikä ei tietenkään ole mahdollista, joten marssin suoraan AF:n siinä vaiheessa tyhjälle palvelutiskille ja sain ongelmitta vaihdettua lippuni myöhäisemmälle jatkolennolle. Toiveikkaana asetuin lähtöselvitysjonoon – huomatakseni pian, ettei jono edennyt lainkaan. Tiskien taakse turvatarkastuspisteen eteen oli kerääntynyt epätavallisen paljon matkustajia. Seuraavaksi alettiin vaihteeksi kuuluttaa. "Turvatarkastushenkilökunnan lakon vuoksi tarkastukset viivästyvät huomattavasti ja lähtöselvitykset on toistaiseksi keskeytetty." D'accord... Aina vain paranee. Matkustajia kehotettiin siirtymään terminaaliin 2, jonne koko lentokentän turvatarkastukset keskitettäisiin. Ihmiset lähtivät suinpäin juoksemaan, minä joukon hännillä matkalaukkuineni. Kiireessä en tullut ajatelleeksi, että vaikka onnistuisinkin pääsemään turvatarkastukseen, en pääsisi siitä läpi matkatavaroineni ja ilman maihinnousukorttia. Hoksasin sen vasta kakkosterminaaliin päästyäni, tein täyskäännöksen ja palasin samaa reittiä takaisin. Hyötyliikuntaa kerrakseen! 

Takaisin neloshalliin siis lisäinfoa kuulemaan: turvatarkastuskaaoksen vuoksi kaikki lennot klo 9 saakka peruutettu, lentoliikenne toistaiseksi keskeytetty, valmiina olleet koneet lähtevät Pariisiin tyhjinä pysyäkseen jotenkuten aikataulussa. Painuin siis toista kertaa AF:n jonoon, onneksi sen alkupäähän. Tiskille päästyäni hermoni pettivät väsymyksestä ja stressistä ja puhkesin itkuun. Ystävällinen virkailijamies rauhoitteli minua, haki minulle vesilasillisen ja reititti minut uudelleen Helsinkiin, sillä kertaa Genèven ja Tukholman kautta. Genèven lennon oli määrä lähteä samasta terminaalista kaksi tuntia myöhemmin. Arvatkaapa, lähtikö se? Aivan. Turvatarkastajista ei edelleenkään kuulunut mitään ja lento toisensa jälkeen vaihtui näyttötauluilla ensin myöhästyneeksi, sitten peruutetuksi. Ihmisiä istui pitkin hallin lattioita kuka tietokonetta, kuka puhelintaan näpytellen ja yrittivät saada yhteyttä lentoyhtiöiden ruuhkaantuneisiin numeroihin.  Ei kun kolmatta kertaa toivottoman pitkään palvelutiskin jonoon!

Soitin lopulta hädissäni isälle, kun kävi selväksi, ettei Marseillesta juuri lennettäisi tiistainakaan. Joulu Marignanen nelosterminaalissa mahdollista lentoa kytäten kun ei varsinaisesti ollut houkutteleva ajatus. Isä löysikin minulle paikan Finnairin iltalennolta Pariisista, minä hyppäsin Marseillen St Charlesin  rautatieasemalle menevään bussiin ja organisoin bussimatkan aikana E:n varaamaan minulle junalipun seuraavaan Roissyyn lähtevään TGV:hen. Viiden tunnin lentokentällä hengailun jälkeen minulla oli siis edessäni vielä puolentoista tunnin junan odotus, kolme ja puoli tuntia junamatkaa, kaksi tuntia lentokoneen odottelua CDG:lla, kolmen tunnin lento ja puolentoista tunnin automatka Hki-Vantaalta Saloon. 

Pääsin Roissyyn hyvissä ajoin, lunastin lippuni Finnairin tiskiltä ja olin alkaa uudestaan itkeä katsellessani tiskin takana roikkuvaa suomalaista kesämaisemajulistetta. Pääsisin sittenkin kotiin! Roissyssa lentoliikenne pelitti jo melko normaalisti ja nähdessäni monitoreilla vol AY 874 à destination d'Helsinki, à l'heure, porte D54, helpotuksen huokaisuni olisi voinut kuulla 2D-terminaalin toiseen päähän saakka. Lento sujui erinomaisesti, saapui lähes aikataulussa ja isä oli minua vastassa Helsingissä. Mutta vielä oli luvassa yksi vastoinkäyminen...!

Matkatavarat. 45 minuutin odotuksen jälkeenkään liukuhihna ei ollut hievahtanut, ja ihmiset alkoivat olla paitsi huolissaan, myös ärtyneitä. Tulopalvelun virkailijat soittelivat ties minne ja ilmoittivat sitten, että kone oli jo täysin tyhjä, mutta matkatavaroistamme ei kenelläkään ollut mitään tietoa. Olisiko kokonainen ruumallinen matkalaukkuja unohtunut Pariisiin? Siellä täällä tuloaulassa lojui sekalaista, ympäri maailmaa paikalle lennätettyä matkatavaraa. Hajanaisia laukkuja pyöri useammallakin hihnalla. Tunnin odotuksen jälkeen Milanon (!) lennon matkatavarahihna käynnistyi yhtäkkiä. Meidän laukkumme oli paiskattu umpimähkäiselle liukuhihnalle eikä lainkaan sinne, minne oli tarkoitus.

Olin lopulta kotona kahdelta yöllä, 22 tunnin valvomisen ja odotusaikoineen 20 tunnin matkustamisen jälkeen. En lainkaan ihmettele, miksi usein mainitaan, että vuorokauden valvominen vastaa promillen humalaa. Minä en olisi pystynyt ajamaan Helsingistä kotiin nukahtamatta rattiin, se on varma. 

Muutaman tunnin unen jälkeen heräsin tuttuihin ääniin: pienten mopsinkynsien rapinaan puulattialla, Helsingin Sanomien sivujen kahinaan, kahvimukien säännölliseen kolahteluun ruokapöydän lasipintaa vasten, kun vanhemmat joivat aamukahviaan. Tästä olin haaveillut tuskaillessani Marignanen loputtomissa jonoissa, raahatessani matkalaukkuani liikennevälineestä toiseen, pelätessäni mahdollista yöpymistä Roissyn terminaalin lattialla oman vaaleanpunaisen sänkyni sijasta. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Olin kotona. 
              

torstai 16. joulukuuta 2010

Joululoma!

Kolmen ja puolen kuukauden urakka päättyi tänä iltapäivänä markkinoinnin tenttipaperin luovuttamiseen, ja hyvin ansaittu joululoma alkoi vihdoin! Kyllä tätä on odotettukin; viimeisten vajaan kolmen viikon aikana on ollut viisi tenttiä ja 27-sivuisen ryhmätyön viimeistely + palautus, ja kaikki opiskelijat kurssillamme ovat melkoisen nuutuneita. Vivement les vacances, olisipa pian loma, huokaisi yksi jos toinenkin monta kertaa päivässä.

Pelätty talousmatematiikan tentti osoittautuikin helpommaksi kuin uskalsin kuvitella: laskin kahdeksasta tehtävästä kuusi ja mikäli kaikki ovat oikein, saisin arvosanaksi 15/20. Tuo mahdollisuus on tosin äärimmäisen teoreettinen, sillä en millään usko saaneeni kaikista oikeita vastauksia. Meillä sai olla mukana paperi, jolle oli merkitty kaikki kurssilla käytetyt matemaattiset kaavat, mutta tietenkin piti tietää, mitä kaavaa käytetään missäkin tapauksessa. Valtaosassa tehtävistä en ollut aivan varma itsestäni, mutta pyörittelin lukuja edestakaisin, kunnes sain järkevän kuuloisen vastauksen. Olisi loistavaa, jos saisin puolet oikein eli 10/20; tulokset saadaan vasta tammikuun puolivälissä.

  (kuva täältä)

Sen sijaan markkinoinnin tentti, jonka kuvittelin yksinkertaiseksi, osoittautuikin varsinaiseksi arvausleikiksi! Tentti koostui 40 monivalintakysymyksestä ja oikeasta vastauksesta saa 0,5 pistettä, väärästä taas vähennetään 0,25. Kysymyksistä puolet liittyivät kurssin aikana tekemiimme esitelmiin, joita oli yhteensä 18: saadakseen täydet pisteet olisi siis pitänyt opetella ulkoa luentomuistiinpanojen lisäksi kaikkien esitelmät! Kysymykset nimittäin olivat äärimmäisen tarkkoja, tyyliin "Mikä seuraavista pitää paikkansa: a) Kreikan väestöstä 10% on yli 80-vuotiaita, b) 45% kreikkalaisista työskentelee matkailualalla, c) kreikkalaiset kuluttavat toiseksi eniten oliiviöljyä Euroopassa vai d) Kreikan matkailuministeriö perustettiin 2004?" Suurpiirteisen puoleisena ihmisenä inhoan nippelitiedon ulkoa opettelemista, joten suuri osa vastauksista valikoitui täysin arpomalla. 

Huvittavaa oli, että tenttipaperin ensimmäiselle sivulle piti keksiä viiden merkin mittainen tunnistuskoodi. Ranskassa tenttipaperit ovat anonyymeja, eli opiskelija kirjoittaa nimensä, syntymäaikansa ja -paikkansa ja allekirjoituksensa paperin kulmaan, taittaa sen ja liimaa kiinni kuin kirjekuoren. Näin opettaja ei tenttejä korjatessaan tiedä, kenen paperi on kyseessä eikä voi suosia tai sorsia ketään. Koska mainitun tentit vastaukset merkittiin suoraan kysymyspaperiin, piti meidän palauttaa sen lisäksi muuten tyhjä tenttipaperi, johon merkittiin piilotetun nimen lisäksi sama koodi kuin kysymyspaperiin, jotta ope osaa liittää oikean nimen ja paperin toisiinsa. Kuka sanoikaan, että ranskalaisilla on monimutkaisia käytäntöjä?! Minä valitsin tietysti koodikseni:

eli MEERI !!! 

Tuntuu kieltämättä hienolta, että ensimmäinen lukukauteni on jo takana. Kolme kuukautta sitten en tiennyt alasta juuri mitään, joten oppimiseni seuraaminen on helppoa. Nyt tiedän, mikä on SWOT-analyysi, marketing mix tai Hofsteden malli kulttuurien eroista työelämässä. Osaan luoda tietokannan Access-ohjelmalla, piirtää ja laskea taulukon lainan takaisinmaksusta korkoineen ja vuosittaisine lyhennyserineen sekä kertoa, miten tavaramerkki rekisteröidään. Tiedän, että pankkiautomaatti on englanniksi ATM ja liikevaihto saksaksi Umsatz. Sen sijaan en ole vieläkään oikein varma siitä, kuinka hyvin loppujen lopuksi sovellun kaupalliselle alalle, mutta se on tulevaisuuden ja valmistumisen jälkeisen ajan murhe. Vielä ennen sitä on kolme kuukautta aikaa oppia kansainvälisiä valuuttamekanismeja, tilastotiedettä, kansainvälisiä maksutapoja ja tullisäädöksiä. Ne odottavat kuitenkin vasta tammikuussa: ensin on loma ja joulu!          

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Milloin viimeksi?

Me Naiset -lehdessä, jota tilaan tänne Ranskaan, julkkikset vastaavat silloin tällöin Milloin viimeksi? -kysymyksiin. Näitä haastatteluja lukiessani alan usein itsekin miettiä, milloin olen viimeksi siivonnut, valehdellut tai ollut ylpeä itsestäni. Koska kukaan tuskin lähivuosina haastattelee minua Me Naisiin, toteutan seuraavassa itse oman haastatteluni:

Milloin viimeksi...   

- nauroit?
Tänään aamiaisella, kun tv:stä tuli uskonnollista ohjelmaa ennen odottamaamme tietokilpailua. Ohjelmassa puhuttiin protestanttien läsnäolosta ja minä huomautin E:lle, että hänelläkin on nykyään jatkuvasti protestantti läsnä huushollissaan, johon E. letkautti minun olevan kerettiläinen eli harhaoppinen. Kerettiläisyys on jostain historiallisesta elokuvasta aikoinaan alkunsa saanut yhteinen inside-vitsimme.  

- itkit?
Pari viikkoa sitten lukiessani kirjaa Marie-Antoinetten vankeudesta ja teloituksesta. Marie-Antoinettella oli Conciergerien sellissään seuranaan mopsi, joka pyrki emäntänsä mukaan myös silloin, kun tätä lähdettiin viemään lantakärryissä mestauslavalle. Pyöveli kuitenkin potkaisi mopsin tylysti pois kärryistä. Kerrotaan, että kahden vuoden ajan mopsi palasi päivittäin M-A:n entiseen selliin, hyppäsi vuoteelle ja lähti taas pois, kun ei löytänytkään emäntäänsä. Vähemmästäkin sitä itkee.    

(kuva täältä)

- suutuit?
Suutun oikeasti hyvin harvoin. Silloin tällöin hermostun jostain, kuten viisi minuuttia sitten E:lle, koska lakanoita piti mennä viikkaamaan juuri kun olin saanut tämän blogikirjoituksen alulle (miksei niitä muka voisi viikata puoli tuntia myöhemmin?), mutta hermostumiset menevät saman tien ohi. Viimeksi olen tainnut suuttua kunnolla kesällä, kun sain kuulla mielestäni kohtuutonta arvostelua ulkomuodostani.  

- halasit jotakuta?
Aamulla E:tä.

- soitit perheenjäsenelle?
Puhelimitse en edes muista, siitä on monta päivää ellei jopa viikkoa. Perjantaina juttelin äidin (ja Meerin ja Gurun <3) kanssa nettikameran kautta. 

(kuva täältä)

- valehtelit?
Valkoisiin valheisiin olen turvautunut melko useinkin. Äsken esimerkiksi väitin E:lle, etteivät  aiemmin tänään pestyt tyynyliinat ole vielä kuivia, jotta en joutuisi heti silittämään. Varsinaisia isoja valheita en muista kertoneeni vuosikausiin, ja silloinkin minulla on täytynyt olla jokin hyvin pätevä syy. Siedän valehtelua varsin huonosti. 

- shoppailit?
Sephoran ja Fnacin kanta-asiakasilloissa marraskuun lopussa. Vaatteita en ole shoppaillut kesän jälkeen.

(kuva täältä)


- siivosit?
Maanantaina imuroimme ja pesimme lattiat. Vaikka asunnossa on vain 37 neliötä, vie siivoaminen tolkuttomasti aikaa ja energiaa, koska tavaroita täytyy olla koko ajan siirtelemässä paikasta ja huoneesta toiseen. Tyhjää lattiatilaa ei ole juuri nimeksikään.  

- koit alemmuudentunnetta?
Useimmilla talousaiheisilla luennoilla, koska muilla on takanaan jo kaksi vuotta alan opintoja ja minä tulin suoraan metsästä vailla mitään etukäteistietoja. 

- tunsit onnistuneesi?
Kulttuurienvälisen johtamisen tentissä, kun vertailimme jälkeenpäin monivalintakysymysten vastauksia ja totesin vastanneeni suurimpaan osaan oikein.   

- olit ylpeä itsestäsi? 
Viikko sitten saatuamme erään suuritöisen ryhmätyön valmiiksi. Minä olin muokannut yhden, alkujaan huonosti tehdyn osuuden kokonaan uusiksi ja sain siitä ryhmän muilta jäseniltä kehuja. 

- teit jotain ensimmäistä kertaa?
Söin muutama viikko sitten klementiinejä opiskelukaverini luona. Olen aikoinaan päättänyt, että kaikki sitrushedelmät ovat pahoja enkä ole oikeastaan koskaan suostunut edes maistamaan, mutta tuolloin en vieraskoreussyistä kehdannut kieltäytyä – ja totesin ihmetyksekseni, että nehän ovatkin ihan syötäviä! Nytkin minulla on muutama pikkuinen korsikalainen klementiini jääkaapissa ja söin niitä viimeksi eilen. Äiti ilahtunee...! 

(kuva täältä)

- toivoit olevasi jossakin muualla?
Perjantaiaamuna matematiikan kurssin aikana, koska en yrityksistä huolimatta ymmärrä opetetuista asioista juuri mitään.   

- otit riskin?
Yritysviestinnän tentissä torstaina. Pikkukysymysten ja sovellusten lisäksi tentissä oli yksi perinteinen esseekysymys, jonka aiheesta minulla ei ollut aavistustakaan. Valitsin arpomalla yhden asian kurssin sisällöstä ja vastasin kaiken, mitä siitä tiesin – valitettavasti vain aihe ei ollut likimainkaan oikea. Vastasin siis kattavasti, mutta täysin asian vierestä.   

- sanoit "minä rakastan sinua"?
Iltapäivällä, kun E. meni päiväunille ja minä jäin olohuoneeseen lukemaan markkinoinnin tenttiin. 

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Pyhän Barbaran jouluruoho

Eilen 4.12. oli Sainte Barben eli pyhän Barbaran muistopäivä. Päivä ei muuten erityisesti eroa muista päivistä, mutta Provencessa siihen liittyy tietty traditio: silloin istutetaan rairuohon tapaan vehnää tai linssejä kolmeen astiaan, jotka on vuorattu kostutetulla pumpulilla. Siementen annetaan itää, ja jos pumpulia astioiden pohjalla on muistanut kastella ahkerasti, jouluun mennessä tuloksena pitäisi olla komeat, korkeat ruohotupot. Jouluaattoillallisella pöytä sitten koristellaan näillä kolmella jouluruohoastialla. Mitä paremmin siemenet ovat itäneet, sitä parempi ja runsaampi sato on luvassa tulevalle vuodelle. 

    (kuva täältä)

Me emme tosin ole ikinä istuttaneet mitään, koska asunnossa on turhaa tavaraa aivan riittävästi muutenkin ja joka tapauksessa minun mielestäni ruohon kasvattaminen kuuluu pääsiäiseen, ei jouluun! Toisaalta joskushan "joulurairuohoa" toki voisi kokeilla.

Sitten aivan muuta asiaa. Voitin elämäni ensimmäisen kerran arpajaisissa! Toissa perjantaina nimittäin käväisimme kirja- ja levykauppaketju Fnacin asiakasillassa, joka pidettiin varsinaisen sulkemisajan jälkeen Fnacin kanta-asiakkaille. Koska paikalla oli hirmuinen tungos, tyydyimme nauttimaan nopeasti lasilliset roséta (Sephoran Gold-kanta-asiakasilta oli samana iltana ja siellä sai sentään samppanjaa!), minä ostin kirjan ja pari DVD:tä ja sitten tulikin hirmuinen kiire ulos ryysiksestä. Illan lopuksi oli luvassa arvonta kaikkien arvontakupongin palauttaneiden kesken, mutta minä en aikonut jättää mitään kuponkeja minnekään; olin kyllä täyttänyt siihen yhteystietoni, mutta kaikkien ihmisten tungeksiessa ympärillä minua ei vähääkään huvittanut etsiä palautuslaatikkoa. Olin jo melkein ovesta ulkona, kun E. kysyi, enkö nyt kumminkin laittaisi lappuani uurnaan, mokoma kun sijaitsi vain parin metrin päässä. Puikkelehdin tunkemaan läpyskäni laatikkoon ja puhisin itsekseni, että kaiken maailman typeryyksiä sitä järjestetäänkin...

... kunnes keskiviikkoiltana minulle soitettiin oudosta numerosta. Olin juuri kaikuvassa porraskäytävässä patonki toisessa kädessä ja sateenvarjo toisessa ja mietin seuraavan päivän tenttiä, joten en ensi alkuun edes käsittänyt, kuka soitti ja miksi. 
"Täällä on madame Garnier Fnacilta, te olette voittanut arvonnassa..." 
"Jaa missä arvonnassa?"  
"Perjantai-iltana, meillä oli myöhään illalla arvonta, mutta te olitte varmasti jo lähtenyt."
"Perjantaina? Arvonta?" Suoraan sanoen olin jo autuaasti unohtanut koko Fnac-keikan. Vähän aikaa piti miettiä, kunnes muistin, että olinhan minä loppujen lopuksi sittenkin osallistunut. Ja voittanut tällaisen:

(kuva täältä)
Parhaillaan kovasti muodissa olevan "lomalaatikon", jonka sisältämällä lahjashekillä saa yhden yön aamiaisineen kahdelle korkealuokkaisessa chambre d'hôtessa missä päin Ranskaa tahansa. En tiedä, mikä chambre d'hôte on suomeksi, mutta se ei ole hotelli vaan yksityistalo, jossa osa huoneista on majoituskäytössä. Vaihtoehtoja on yli 100, ja tällä kertaa aion suostutella E:n lähtemään jonnekin muualle kuin Alpeille. Yö Bretagnessa tai Loiren seudun linnassa olisi tietysti hieno, mutta niin kauas on turha lähteä vain yhden yön takia. Joka tapauksessa tästä saa mainion ilmaisen miniloman joskus keväämmällä, ja ennen kaikkea uuden kokemuksen, sillä emme kumpikaan ole koskaan lomailleet muuten kuin hotelleissa. Kannatti siis osallistua!      

lauantai 27. marraskuuta 2010

Joulunodotusta Provencessa

Suomi on tietysti joulumaa par excellence, mutta kyllä provencelaisessa joulunodotuksessakin on tunnelmaa. Cours Mirabeaun jouluvalot ja -koristeet ovat olleet paikallaan jo lokakuusta saakka, ja vaikka ne alkuun tuntuivat olevan täysin väärässä ajassa (minä kuljin vielä ilman takkia ja sukkia sinä päivänä, kun valot asennettiin), nyt ne kirkastavat ihanasti pimeitä ja kylmiä iltoja. Kun kuljen iltaisin luentojen jälkeen kaupungin halki bussipysäkille, ajattelen joka kerta, että ympäristöni voisi olla rumempikin. Vai mitä pidätte:



Viime viikolla avattiin myös perinteiset Coursin chalets, puiset joulumyyjäismökit, joissa myydään käsitöitä, leivonnaisia, hehkuviiniä sun muuta jouluista. 

Kuva on kotoisin Aixin matkailutoimiston blogista, koska en ole toistaiseksi ennättänyt itse ottaa mökeistä kuvia päiväsaikaan.

Myyjäismökkejä vastapäätä Coursin toisella puolella on esillä kokonainen provencelaiskylä miniatyyrikoossa:


Aixin santon-valmistajat ovat koonneet kaupunkilaisten iloksi tyypillisen kylän santoneista, taloista ja monenlaisesta rekvisiitasta. Kylä tulvii pienen pieniä yksityiskohtia ja sen edessä viihtyisi tuntikausia vain katsellen ja ihaillen. Onnistuin kuvaamaan lasin läpi muutamia mainioita hahmoja:

  Aixin Les 4 Dauphins -suihkulähde

Camargue valkoisine hevosineen, mustine härkineen, flamingoineen ja mustalaisineen (vain hyttyset puuttuvat!)


Kalastajia ja kalanmyyjiä; kala- ja vihannestiskien yksityiskohtaisuus on käsittämätöntä, esim. ylemmän kuvan kalatiski on korkeintaan pikkusormen pituinen!

Laventelinpoimijoita työssään

Lammaslauma vaeltamassa kylän läpi paimenten ja paimenkoirien valvonnassa

Kaupungintalo ja pormestari, jonka tunnistaa trikolorinauhasta. Oikealla Ranskan lippu, vasemmalla Provencen kelta-punainen lippu.



Vihannestori, jonka minikokoisilla myyntipöydillä on pienen pienet hintalaput


Cézanne maalaamassa Sainte-Victoire-vuorta



 Bar de la Marine, Pagnolin Marseille-trilogian keskeinen miljöö; baarin sisällä näytelmien henkilöt César ja Escartefigue pelaavat korttia Monsieur Brunin ja Panissen kanssa.


Lucien ja Honorine ovat perustaneet leipomonsa jo vuonna 1799. Leipomon näyteikkunassa on esillä herkullisia kakkuja ja piiraita.


Alphonse Daudet'n mylly


Ja koska Provencessa ollaan, kylässä on tietysti myös boulodrome, petankinpeluukenttä!
 

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

45 ans de carrière

21.11.1965. Ranskalaiset seuraavat televisiosta Télé-Dimanche -ohjelmaa, jonka tärkeä osa on laulu- ja kykykilpailu Jeu de la Chance. Joka viikko ohjelmassa esiintyy uusia nuoria laulajia, joista yleisö äänestää parhaan jatkoon. Mainittuna sunnuntaina kuvaruutuihin ilmestyy pieni ja ujo 19-vuotias maalaistyttö mustassa leningissä, joka on ostettu avignonilaisen kaupan surupukuosastolta. Tyttö puhuu vahvalla provencelaisaksentilla, mutta kun laulu alkaa, ei mikään ole enää koskaan entisellään.

  
21.11.2010. Mireille Mathieu on pari päivää aikaisemmin juhlinut 45-vuotista uraansa Moskovassa. Konsertin jälkeen yleisölle tarjoiltiin kolme metriä korkeaa, Eiffel-tornin muotoista kakkua.


Näiden kahden päivämäärän väliin mahtuu tarkalleen 45 vuotta, 122 miljoonaa myytyä levyä, 80 albumia, yli 1000 kappaletta 11 kielellä. Tuhansia konsertteja joka puolella maailmaa, joista minulla on ollut suunnaton ilo ja kunnia nähdä ja kuulla 17. 

Bravo Mireille !

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Strutsipolitiikkaa

Blogi ja sen kirjoittaja ovat edelleen elossa, vaikka siltä ei oikein aina vaikutakaan...! Sen jälkeen, kun sain netin kännykkääni, olen monena päivänä aikonut avata tietokoneen ja sitten todennut, että en sittenkään viitsi, kun kerran sähköpostit ja FB-asiat hoituvat käpälästäkin. En silti suinkaan aio lopettaa bloggausta, odotan vain, että jotain kertomisen arvoista tapahtuu. 

Toistaiseksi ei kylläkään tapahdu juuri mitään opiskelun lisäksi. Lukukauden päätös on tasan kuukauden päästä ja stressi on sen mukainen. Valitettavasti itsekuri ja aikaansaavuus eivät korreloi suoraan stressin kanssa, vaan pikemminkin päinvastoin; tiedän hyvin, että tekemistä on älyttömästi, mutta toimeen ryhtymisen sijasta harrastan "strutsipolitiikkaa", faire la politique d'autruche, eli pistän pääni pensaaseen ja teen kaikkea muuta kuin sitä, mitä pitäisi. Moinen toiminta on täydellisen moitittavaa, mutta jostain syystä kynnys ryhtyä lukemaan kahden viikon päästä olevaan tenttiin tai kirjoittamaan kolmen viikon päästä palautettavaa kirjallista työtä on lähes saavuttamattoman korkea. Jossain vaiheessa ne työt on kuitenkin tehtävä, ja tiedän sen hyvin, mutta ei ihan vielä! Ei vielä tänään, ei tänä viikonloppuna! (Koskas sitten, kysyy omatunto ja pistelee ilkeästi pienellä neulalla.)


Kolme kurssia on sentään jo suoritettu, ja toivottavasti kunnialla. Ensimmäinen tentti oli varsinaista vientiä käsittelevästä "käytännöllisestä" kurssista – lainausmerkit ovat paikallaan, koska kurssi oli todellisuudessa kaikkea muuta kuin käytännön asiaa – ja ainoa tenttikysymys niinkin laaja kuin "Alat viedä lääkehammastahnaa Norjaan, mitä kaikkea sinun tulee muistaa ja ottaa huomioon?" Periaatteessa kysymyksen olisi voinut muotoilla ytimekkäämmin "mitä muistat luentojen sisällöstä?" Minä sentään yhtenä harvoista tiesin, ettei Norja ole EU-maa, ja lisäksi vastasin englanniksi (saksalainen opettaja piti ko. kurssin englanniksi, mutta vastata sai myös ranskaksi), mistä irtoaa parhaassa tapauksessa kaksi numeroa parempi arvosana. 

Pitääkin muistaa ottaa selvää, milloin tenttien tulokset kerrotaan. Täällä kun ei ikävä kyllä tunneta kahden viikon tulostenjulkaisukäytäntöä eikä läpipääsyä saa yrittää kolmea kertaa kuten Suomessa; jos ei ensimmäisellä kerralla onnistu, täytyy tentti suorittaa huomattavasti myöhemmin uusintakierroksella ja siitä kuulemma tulee jopa tutkintotodistukseen merkintä tyyliin "suoritettu toisella yrittämällä". Valmistuminen edellyttää myös, että kaikista aineista on saanut vähintään keskivertoarvosanan eli 10/20. Ilmeisesti eri aineet kuitenkin kompensoivat toisiaan, eli jos saan esim. saksasta 18/20 ja matematiikasta 7/20, minun pitäisi edelleen päästä läpi. Siksi olen yrittänyt haalia mahdollisimman hyviä arvosanoja helposta saksan tentistä sekä markkinointikurssin esitelmistä ym. ylimääräisistä töistä, jotka vaikuttavat loppuarvosanaan. 


Tänä aamuna meinasi usko todistuksen saamiseen mennä lopullisesti, kun finanssimatematiikan kurssi alkoi. Hiukan sentään lohdutti, että kaikki muutkin istuivat haavi auki ja huokailivat epäuskoisina. Mireille-niminen opettaja oli mielestäni mukava, mutta siihen se jääkin: itse asiasta on mahdoton ymmärtää mitään. Nyt minulla on 9,5 sivua hieroglyfeiltä näyttäviä muistiinpanoja, tähän tyyliin: 

i = A(0)1 x n1 x i1 + A(0)2 x n2 x i2 + A(0)3 x n3 x i3 / A(0)1 x n1 + A(0)2 x n2 + A(0)3 x n3

Tässä lienee kysymys kolmen erisuuruisen pääoman (A(0)1, 2, 3) sijoittamisesta eripituiseksi ajaksi  (n1, 2, 3) eri korkotasolla (i1, 2, 3) ja tarkoituksena olisi saada selville kyseinen korkotaso... ehkä. Tai sitten jotain aivan muuta. 

Kuuluu minulle sentään jotain mukavaakin: tapasin eilen Airellen ja kävellessämme Air Francen toimiston ohi huomasin ikkunassa tarjouksen Marseille-Amsterdam-Helsinki 225 euroa. Vaikka minulla on ollut lentoliput jouluksi jo kauan, ei noin hyvää tarjousta toki sovi jättää käyttämättä. Poikkesin siis tänään AF:n madamen puheilla ja buukkasin itseni kotilomalle helmikuun viimeisellä viikolla! Voinpahan samalla viettää perheen kesken pyöreitä vuosiani, jotka täyttyvät pari viikkoa aiemmin.   

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Elämää Googlen kuvittamana

MaaMaalla oli blogissaan mainio meemi, johon vastataan Googlen tarjoamin kuvin seuraavasti:
1) Vastaa kysymyksiin etsien vastaukset Googlen kuvahaun avulla.
2) Valitse kuva kuvahaun ensimmäiseltä sivulta.

Hauskaa ideaa oli tietenkin pakko heti kokeilla!

1. Ikäsi seuraavana syntymäpäivänäsi?


2. Minne haluaisit matkustaa?





3. Lempipaikkasi?
 



4. Lempitavarasi?




5. Lempiruokasi?

  

6. Lempieläimesi?



7. Lempivärisi?





8. Tämänhetkinen tunnetilasi?




9. Kulkuneuvosi?




10. Mitä teit viime lauantaina?



11. Mitä teit viime sunnuntaina?


12. Keneltä näytät?