perjantai 12. helmikuuta 2010

Kissanpäivät

Tänään on Ranskassa Félixin nimipäivä ja sen myötä virallinen kissojenpäivä (vrt. äitienpäivä). Onnea kaikille kissoille ja erityisesti Susun komealle Tassulle!

Kissanpäivät saattavat tänään koittaa loppuelämäksi myös yhdelle tai useammalle onnekkaalle jossain päin Eurooppaa. Kansainvälisen Euro Millions -loton päävoitto on nimittäin tämäniltaisessa arvonnassa ennätykselliset 129 miljoonaa euroa. EM-lottoa pelataan muistaakseni yhdeksässä Keski- ja Etelä-Euroopan maassa, ei kuitenkaan Pohjoismaissa. E. ja minä pelaamme rivin tai kaksi joka perjantai ja olemme voittaneetkin muutaman kerran, tosin kaikkein pienimpiä, 9-15 euron voittoja. (Helmikuussa 2004 kylläkin voitimme EM:n ihka ensimmäisessä arvonnassa 180 euroa!) Pienin mahdollinen päävoitto on 15 miljoonaa, ja potti kasvaa viikottain, kunnes joku voittaa sen. Summat ovat tavallista kansallista lottoa huomattavasti suuremmat, mutta niin on pelaajamääräkin, joten humanistin matematiikallani todennäköisyys voittaa jättipotti on pienempi. Jollekin se kuitenkin aina osuu: viime syksynä 15 hengen pelaajaporukka voitti 100 miljoonaa euroa Venellesin kunnassa aivan Aixin kupeessa. Yhtä hyvin miljoonat siis voisivat tänä iltana tipahtaa meidän syliimme...

Pitkin viikkoa olemme leikitelleet ajatuksella siitä, mitä tekisimme, jos tosiaan voittaisimme 129 000 000 euroa:

 - E. irtisanoutuisi välittömästi vihaamastaan työstä ja ottaisi sitä ennen kaikki jäljellä olevat lomapäivänsä. Minä taas voisin heittää ikkunasta ulos työnhakustressini ja finanssimurheeni ja ilmoittaa työkkäriin, etten vähään aikaan ole hakemassa töitä. 

- Remontoisimme pikkuisen kaksiomme huippukuntoon, myisimme sen ja ostaisimme pienehkön talon. Talo olisi hunajamelonin värinen ja siinä olisi laventelinsiniset ikkunaluukut. Huoneita ei tarvitsisi olla neljää enempää: makuuhuone, olohuone, vierashuone ja työhuone/kirjasto riittäisivät mainiosti. Keittiö olisi iso ja siellä olisi niin paljon pöytä- ja kaappitilaa, ettei ikinä tarvitsisi miettiä, mihin minkäkin tavaran sijoittaisi. Kylpyhuoneita olisi joko kaksi tai sitten yksi iso, jossa olisi kaksi pesuallasta. Talossa olisi pieni puutarha, jossa olisi pieni uima-allas, ruusupensas ja oliivi- tai sitruunapuu, jonka alle sopisi takorautainen pöytä ja pari tuolia kuumien kesäiltojen illallisia varten.

- Voisimme matkustaa Suomeen tai minne tahansa milloin haluaisimme tarvitsematta miettiä loman saamista töistä tai lentojen ja hotellien hintoja. Minä ostaisin todennäköisesti samanlaiset Vuittonin matkalaukut kuin Mireillellä, mutta ilmankin tulisin toimeen; matkustaminen on yhtä mukavaa, olivat laukut sitten Samsoniten taikka LV:n. 

- Ostaisin ikioman auton, automaattivaihteisen Audin totta kai. A3 olisi minulle juuri sopivan kokoinen. Jos minulla olisi auto, pääsisin liikkumaan juuri sinne minne haluan ilman julkisen liikenteen aikatauluja ja hankalia yhteyksiä. 

- Koska meillä olisi isompi talo ja ennen kaikkea oma piha, voisimme vihdoinkin ryhtyä vanhemmiksi ja ottaa jo kauan haaveilemamme kissan- ja mopsinpennun. Kissa olisi musta ja vihreäsilmäinen uros ja nimeltään Zorro, mopsi taas fawn-tyttö nimeltään Carmen le Carlin. 

Ja lopuilla rahoilla ostaisin kolmea koota: kirjoja, käsilaukkuja ja kosmetiikkaa! En toki, en ainakaan pelkästään. Todellisuudessa 129 miljoonaa olisi niin käsittämätön summa, ettemme todennäköisesti edes tietäisi, miten parhaiten toimia sen kanssa. Vähempikin riittäisi mainiosti. Raha ei tuo onnea, mutta kieltämättä se helpottaisi huomattavasti jokapäiväistä elämää silloin, kun kaikki muut edellytykset täydelliseen onnellisuuteen ovat jo valmiina olemassa. Ennen kaikkea voitto ratkaisisi elämäni ehdottomasti suurimman ongelman ja huolenaiheen, työllistymisen. Voisin tehdä osa-aikaisia tai vapaaehtoistöitä aina silloin tällöin, mutta enää ei tarvitsisi selailla epätoivoisena työpaikkailmoituksia ja lähetellä sinne tänne CV:itä tietäen, ettei niihin koskaan reagoida. Haaveilu on ihanaa... mutta haaveet toteutuvat niin kovin harvoin.

Mitä sinä tekisit, jos voittaisit tänä iltana 129 miljoonaa? Vai haluaisitko laisinkaan moista summaa?           
   

5 kommenttia:

Airelle kirjoitti...

kyllä mä vaan ottaisin koko rahan, jos se kohdalle tipahtaisi - vaan ensin pitäisi pelata että niin kävisi: 100 % des gagnants ont tenté leur chance, kuten mainos sanoo. mulla on paljon ystäviä ja varsinkin nuoria ympärilläni, joiden elämää mielelläni helpottaisin. tytär ainakin lähtisi saman tien Japaniin. muutamalle järjestölle antaisin myös rahaa (kts. blogini alaosa). on minulla omiakin haaveita, lähinnä iso kasvihuone. enkä olisi isäni tytär jos minunkin haaveeni eivät olisi täynnä kirjoja...
onnea kaikille pelanneille, osakin tuosta summasta riittäisi jo pitkälle.

Fifin maman kirjoitti...

Summa on niin tajuttoman suuri, etten todella tietäisi, mitä sillä tehdä. Enkä edes tiedä, haluaisinko sitä. 10% tuosta riittäisi vaikka mihin ja omat tarpeeni ovat vähäiset, en keksi mitään, mitä haluaisin - no, isomman kirjahyllyn, uudet köökin kaapit ja kuluneen lattiamme hionnan. Lapsilleni keksisin vaikka mitä rahalla saatavaa, mutta en soisi heidänkään siinä kylpevän.

Mieletön summa, jos se yhdelle osuu, huhhuh. Nyt sitten jännitetään, kerro heti kaikille, jos kohdalle voitto osuu! Bon weekend!

Susu kirjoitti...

Tassu kehrää ja kumartaa ja heileuttaa komeaa häntäänsä huomionosoituksen johdosta:-)

Tuo on niin tajuton summa, etten mä ehkä niin paljoa edes hauisi. Siitä tulis vaan ongelmiä...

Mut haaveilla kannattaa aina. Minäkin haaveilin lapsesta asti omasta lankakaupasta ja kahdeksan vuotta sitten siitä tuli totta...

Stazzy kirjoitti...

Vitsi, unohdin pelata.
Viime viikolla kokeilin niitä sataamiljoonaa, mutta euroakaan ei antanut.

Me lähdettäis reissaamaan, ostettais kesämökki Suomesta, yksi Ranskasta ja muutettaisiin jonnekin kauas. Vähän rahallista apua vanhemmille... ja sitten vaan nauttimaan elämästä.

Anonyymi kirjoitti...

oli nyt pakko puuttua tuohon humanistimatikkaan vaikka olen itsekin humanisti :)

olen käsittänyt, että lotossa päävoiton saaminen on aina suunnilleen yhtä todennäköistä. en tiedä, miten paljon numeroita tuossa eurolotossa pitää valita, mutta suomalaisen loton 39 numerosta on mahdollista valita 7 numeron rivejä reilu 15 miljoonaa erilaista. valitsemasi rivi siis "kisaa" toisia 7 oikein rivejä vastaan, eli todennäköisyys on yksi 15 miljoonasta. lottokonehan voi valita mitkä tahansa 7 numeroa 39:stä, siihen ei vaikuta se kuinka moni on lotonnut.

käytännössä tietysti pelaajien määrä vaikuttaa siten, että mitä enemmän pelaajia, sitä useampi ehkä lottoaa samalla rivillä ja päävoitto jakaantuu useamman kesken. tämä ei kuitenkaan siis vaikuta varsinaisesti todennäköisyyteen voittaa lotossa, joka on kerrsta toiseen sama.