lauantai 26. kesäkuuta 2010

Fifi vie ja tuo

Taannoin kerroin odottavani hyviä uutisia tulevista projekteistani. Molemmat ovat nyt varmistuneet, toinen on enää allekirjoitusta vailla (mistä on kyse, sen paljastan loman jälkeen) ja toiseen sain vahvistuksen eilen sähköpostitse: pääsin opiskelemaan vientiin ja tuontiin erikoistunutta kansainvälisen kaupan licence professionnelle -tutkintoa syyskuusta alkaen!

Uskon, että valintaani vaikuttivat lähinnä kielitaito sekä aiempi maisterintutkintoni. Nyt humanistin pitää alkaa kiinnostua kauppatieteistä, tullilainsäädännöstä, saksankielisestä kaupan terminologiasta sun muusta mukavasta. Olen sekä tyytyväinen että epävarma: mitä jos opintojen sisältö ei kerta kaikkiaan tartu päähäni, en pääse läpi tenteistä enkä valmistu? Aiemmin opiskelin helppoja ja minua intohimoisesti kiehtovia aineita, mutta nyt on edessä täydellinen alanvaihto ilman mitään ennakkotietoja tai -osaamista. No, kaipa minä selviydyn. 

Mitä lomaan tulee, sää lämpeni lähes yhdessä yössä ja olemme jo ennättäneet liskoilla pihalla auringonpaisteessa kirja kädessä, vähän väliä maisemia ihaillen. Muuta tähän mennessä tapahtunutta:

- Yritin ajaa E:n autoa hotellin pihalla. Pääsin metrin eteenpäin, kun moottori sammui ensimmäisen kerran. Käynnistin auton uudelleen, laitoin vaihteen ykköselle ja nostin kytkintä. Moottori sammui toisen kerran ja E. käski minut epätoivoisena ulos autosta. Décidément, manuaalivaihteet eivät ole minua varten. 

- Kohtasimme parikymmenpäisen lammaslauman ja kunnon kaupunkilaisina pysähdyimme tienvarteen ottamaan elukoista valokuvia. Yksi lampaista oli juttutuulella ja määki innoissaan aidan vieressä. Innostuimme määkimään takaisin ja "keskustelimme" puheliaan lampaan kanssa reilut kymmenen minuuttia. Sinä aikana autoon oli lentänyt sisälle viitisenkymmentä kärpästä: kaupunkilaiset eivät älynneet, että a) lampaiden ympärillä on tolkuton kärpäsparvi ja b) lampaiden ja kärpästen läheisyydessä auton ikkunat kannattaa pitää kiinni.

- Olen ostanut kirjoja. St Bonnet'n kylässä on kirja- ja paperikauppa, josta olin aikeissa ostaa pelkkiä postikortteja. Kuinka ollakaan, keskellä kauppaa oli iso kirjalaari, josta kahden kirjan ostaja sai valita ilmaiseksi kolmannen. Kuka muka kieltäytyisi ilmaisesta kirjasta?! Niinpä minulla on nyt kolme kirjaa enemmän kuin tänne tullessani. Olisi pitänyt ostaa peijakkaat kortit siitä viereisestä matkamuistokaupasta...

Loma jatkuu! 
          

6 kommenttia:

Fifin maman kirjoitti...

Onnittelut molemmista! Tiedän senkin, mistä et vielä kerro ja uskon vahvasti, että selviät molemmista, vaikkei toinen niistä alaasi olekaan. Kaikkea oppii ja sinun älylläsi erityisesti sellaista, mikä ei liity kotitöihin tai käytännöllisyyteen. Sorry, en halunnut olla ilkeä.

Täällä alkoi aurinko paistaa eilisen sateen ja tämän aamupäivän jälkeen. Ollapa nyt huomenna kaunista! Ja kiva, kun sielläkin on.

Kirjoja kannattaa aina ostaa. Ostin itselleni juhannusviinapullojen sijasta kirjan, maksoi melkein 40€, mutta taatusti tein viisaamman sijoituksen, kuin he, jotka vastaavan summan satsasivat Alkoon. En kyllä taida tietää, mitä viinapullot maksavat, muttei kai ko.summalla kummoisiakaan kännejä ainakaan kapakissa saa.

Juhannusta vaan sinnekin!

pinea kirjoitti...

Onnittelut opiskelupaikan johdosta! ja uteliaisuus kasvaa, mikä lienee se toinen juttu... :)

Lampaista, ei olisi minullekaan tullut mieleen nuo kärpäset! :-O

Airelle kirjoitti...

hienoa. gratulerar. (tai siis miten se meni).
jaa, ettet pääsisi tenteistâ läpi? voi olla, että saat puskea vähän enemmän töitä, uutta vieraskielistä terminologiaa jne. mutta sun kielitaitosikin on niin rautainen ja älyäkin luullakseni ihan riittämiin, etten sinuna kantaisi huolta. lisäkannustimena vielä se, että olet paljon paremmilla sijoilla työnhaun kanssa jatkossa.
kunhan muutkin projektisi menisivät samaa rataa, ainakin minulla on nykyään hyvät fiilikset, että kaikki uudet jutut varmaan rullaa.
nauti lomasta niin kauan kuin voit! ja hyvät jussit vuorillekin!

Stazzy kirjoitti...

upeaa!
Tosin, tottakai sinä sinne pääsit. Eihän sun pohjalla ja kokemuksella voida olla ottamatta mukaan :D

Tullilainsäädäntö on varsinaista...
Opiskelin joskus ihan alkeita, ja oioin nurkat suoriksi suomenkielisellä materiaalilla ;)

Susu kirjoitti...

Hienoa Fifi! Onnittelut opiskelupaikasta ja siitä salaisuudesta kans. Uteliaisuus vaan kasvaa koko ajan...

Ihan varmasti selviydyt opinnoista mainiosti - ei epäilystäkään!

Jenna kirjoitti...

Kiitos ihanasta hääkortista sinulle ja E:lle :)