maanantai 5. heinäkuuta 2010

Minusta tulee kirjailija

Kaikkien parhaiden asioiden tavoin lomakin loppuu aina liian aikaisin, eikä raikkaasta vuoristosta polttavan helteiseen Aixiin (+35°C perjantaista saakka) laskeutuminen innosta siksikään, että minulle on nakitettu viikon verran ajelua sähkövankkureilla huomisesta alkaen. Bon, kyllä sitä aina viikon jaksaa, kun on pakko, vaikka tässä olisi paljon mielekkäämpääkin tekemistä... Paljastan nyt vihdoin tulevan suuren projektini (tadaa!!!): minä kirjoitan kirjan!

Olen pikkutytöstä saakka haaveillut ryhtyväni kirjailijaksi. Teini-iässä kirjoittelin  Tuulen viemän ja Kamelianaisen inspiroimia romanttisia  ja melodramaattisia tiiliskiviromaaneja, joiden sankarittaret rakastivat intohimoisesti, tulivat julmasti petetyiksi katalien rakastajien taholta ja kuolivat traagisesti tuberkuloosiin tai lapsivuoteeseen tai tekivät itsemurhan epätoivoisina ja sydän särkyneenä. Sittemmin olen ymmärtänyt, että Kamelianaisten aika oli 150 vuotta sitten eikä vastaavanlaisia romaaneja julkaista enää edes Harlekiini-sarjassa. Vähitellen kirjoittaminen jäi, paitsi gradun ja blogin osalta. 

Jokin aika sitten Finn Lectura -kustantamon toimitusjohtaja otti minuun yhteyttä ja tiedusteli, kiinnostaisiko minua kirjoittaa kirja ranskan kielestä, kulttuurista ja elämästä(ni) Ranskassa. On sanomattakin selvää, ettei minua tarvinnut houkutella kahta kertaa! Olen pohtinut kirjan teemoja koko loman ajan ja olisin jo innokas aloittamaan, mutta mokoma työ vie nyt viikon hyvää kirjoitusaikaa. Kustannussopimus on jo allekirjoitettu ja lähetetty kustantajalle. Kypsyttelen ajatuksiani vielä viikon verran Diablinen ratissa ja hyökkään viikon päästä näppäimistön kimppuun kuin nälkäinen... possu konsanaan.   

Loman aikana ottamiani valokuvia tulen julkaisemaan blogissa kuluvan viikon aikana, kunhan suinkin töiltä ehdin. Kannattaa väijyä!

19 kommenttia:

pinea kirjoitti...

Wow!! Onnea :D Loistava juttu, olen taatusti lukijasi!! :D

Fifin maman kirjoitti...

Oot sä vaan aika likka! Ostan sun kirjan heti, kun se ilmestyy.

Lämpöaalto iski tännekin, hyvin tarkenisi vaikka ilman vaatteita. Onneksi on useampi ovi, että saa ilmaa sisään aina varjon puolelta.

Koeta kestää se diablinointi, joku voi antaa vaikka jätskirahan hyvästä kyydistä.

Stazzy kirjoitti...

Hienoa!

Krii kirjoitti...

Wau! Tykkäänkin kovasti kirjoitustyylistäsi - kieliopillisesti korrektia, mutta ei yhtään puisevaa.

Anonyymi kirjoitti...

Wautsi, upeaa!
kommentoi Håå ensimmäistä kertaa, lukenut on kyllä jo kauan.

Simpukka kirjoitti...

Hienoa!
Täälläkin yksi kirjan ostaja ilmoittautuu.

Airelle kirjoitti...

upeeta. onneksi olkoon sopimuksesta. siitä tulee varmasti mielenkiintoista luettavaa!

ms kirjoitti...

Wau!!! Tosi hienoa!! :D Siitä tulee aivan mahtava prosessi ja ehdottomasti luen minäkin :)) Iso iso halaus ja hurjasti onnea sekä menestystä projektiin!

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hienoa! Sun pitää kyllä sitten mennä Akatemiseen haastateltavaksi:) !!!!

Tykkään kun maustat
kulttuurihistorialla! Tuliko ehdotus blogisi kautta?

bises, Laura

Bisquits kirjoitti...

Voi, miten hieno juttu! Kohta sulla onkin niin monta rautaa tulessa, ettei tule ainakaan tekemisen puutetta. :-D

Sinivalko kirjoitti...

Mahtava juttu! Onnea kirjailijan uralle ja myös opiskelupaikasta! :)

Jaana kirjoitti...

Mahtavaa! Onnittelut kustannussopimuksesta!

Duussi kirjoitti...

Eikä! Ihan mahtavaa! Onnea! Ja potkua näppiksen nakuttamiseen :)

töölöläisrouva kirjoitti...

Upeaa Fifi, hieno homma! Tsemppia ja inspiraatiota vaan urakkaan! :)

Ella B kirjoitti...

vau mikä uutinen! Onnittelut! Olen aivan varma että olet ihan oikea henkilö tähän tehtävään. Odotan jo nyt innolla koska voin ostaa kirjan...Saako blogisi lukijat alennusta?;)

-SL kirjoitti...

Tosi hieno juttu!:) onnea!
minäkin haluaisin julkaista joskus kirjan, edes vaikka kuvakirjan

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Ihan huippua!!! Onneksi olkoon!!! :)

Sanna kirjoitti...

Ihan mahtava juttu!! Onnea :)

Pupuce kirjoitti...

Upea uutinen! :) En oo ehtiny lukea siun blogia (tai muitakaan) aikoihin, joten vasta nyt huomasin tämän ja kommentoin. Ilmoita, kun kirja tulee markkinoilla vai saako kaverit signeeratun kappaleen postissa? ;)