Jäävettä niskaan

Onko teistä joskus jossain tilanteessa tuntunut siltä, että yhtäkkiä päähänne kaadetaan ämpärillinen kylmää vettä jääpaloineen kaikkineen ja melkein kirjaimellisesti putoatte pyrstöllenne hämmästyksestä? Minulle kävi niin tänä aamuna, kun menin virallisesti ilmoittautumaan yliopistolle.

Vaikka opetus alkoi jo viime viikolla, ilmoittautuminen oli sovittu täksi aamupäiväksi ja jokaiselle oli määrätty tietty kellonaika, jolloin tuli olla paikalla yliopiston kansliassa. (Tällä tarkoitan varsinaisen Paul Cézanne -yliopiston kansliaa enkä sitä haarakonttoria, jossa minä konkreettisesti opiskelen.) Mukana piti olla nelisivuisen ilmoittautumislomakkeen lisäksi kopiot kaikista todistuksista ranskankielisine käännöksineen, kopio henkilöllisyystodistuksesta, virkatodistuksesta sekä sairausvakuutustodistuksesta – eli presiis samat paperit, jotka jo kerran olen toimittanut hakupapereiden mukana. Olin paikalla hyvissä ajoin kaikkine papereineni. Aikataulu ei tietenkään pitänyt, mutta eipä sillä väliä, koska meillä ei joka tapauksessa ole maanantaisin ja tiistaisin opetusta eikä minulla ollut kiire minnekään.

Omalla vuorollani menin tiskille, luovutin paperinivaskani ja sihteeri alkoi naputella tietojani ilmoittautumislomakkeesta tietokoneelle. Päästyään kohtaan "ensimmäinen tutkinto / opintojen jatkaminen tai uudelleen aloittaminen" hän katsoi minuun pahaenteisesti ja kysyi, milloin olen viimeksi opiskellut. Vastasin valmistuneeni 2008 ja olleeni sen jälkeen vaihtelevasti töissä ja työtön. Silloin iski salama keskelle kansliaa. "Te ette siis ole ollut opiskelija kahtena viime vuotena? Kai te tiedätte, että opintojen jatkaminen kahden vuoden jälkeen maksaa normaalin lukuvuosimaksun lisäksi 1500 euroa?" 

Pläts ja loiskis! Jää-ämpäri suoraan niskaani. En nimittäin tiennyt, eikä kukaan missään vaiheessa ollut ottanut asiakseen informoida minua moisesta, vaikka olin erikseen hakuvaiheessa tiedustellut opintojen hintaa. Tämän myös selkeästi ilmoitin, ja kerrankin korotin ääntäni sen verran, että muut keskustelut huoneessa hiljenivät hetkeksi. "Niin, kyllähän teille tietysti olisi pitänyt kertoa tästä etukäteen..." Mitä kettua, totta hitossa olisi! Minulle oli ilmoitettu sekä henkilökohtaisesti, yliopiston nettisivuilla että ilmoittautumislomakkeen liitteessä, että Licence pro -tutkinnon peruslukuvuosimaksu on 178 euroa. Edullisen hinnan vuoksi nimenomaan valitsin julkisen oppilaitoksen enkä tuhansien eurojen hintaista yksityiskoulua!    

Vähän niin kuin olisin ostamassa kaupasta vaatetta, jonka hintalapussa lukee 178 e, ja kassalla todettaisiinkin, että "ai, te ette olekaan ostanut meiltä mitään kahteen vuoteen, siitä tulee 1500 euroa lisähintaa!" Täysin käsittämätöntä. Ilmoitin, ettei minulla ole ylimääräistä 1500 euroa, joten mitä tehdään, lopetanko opiskeluni tähän vai kuinka...? Kansliasta soitettiin haarakonttorin kansliaan, josta kehotettiin minua käymään heidän puheillaan ja sopimaan tapaamisen ko. oppilaitoksen johtajan kanssa, joka muuten opettaa meille aiemmin mainitsemaani kulttuurienvälistä managementia. Epäilen, voiko johtajakaan vapauttaa minua ylimääräisestä maksusta, mutta ainakin pääsen sanomaan suorat sanat siitä, mitä ajattelen heidän tiedonkulustaan. Onneksi minulla on tapana säilöä sähköpostejani inboxissa vuosikausia: tulostin sieltä todisteiksi omat alkuperäiset meilini, joissa selvästi ilmoitan olevani jo valmiiksi maisteri ja tiedustelen opintovuoden hintaa, sekä sihteeriltä saamani vastauksen, jossa ei todellakaan puhuta mitään 1500 eurosta. Minä kun kuvittelin, että aiempi yliopistotutkinto olisi hyöty eikä rangaistava teko! 

Toistaiseksi ilmoittautumiseni on siis odottamassa käsittelyä. Saan onneksi vaaditun summan kokoon, mutta periaatteessa en haluaisi maksaa. Koska lisämaksua ei mainita missään minun näkemässäni julkisessa lähteessä, mistä tiedän, etteivät rahat vilahda sihteerien tai laitoksen johtajan taskuun ni vu ni connu, kenenkään tietämättä? Ketutti niin, että aloin itkeä keskellä katua selostaessani äidille tapahtumien tuoreinta käännettä. Minua eivät niinkään harmita rahat, vaan se, ettei tässä maassa ikinä vahingossakaan mikään asia suju ensimmäisellä kerralla hyvin tai suunnitelmien mukaan. Vaikka kuinka kuvittelee ottaneensa asioista selvää ja olevansa ajan tasalla, milloin tahansa voi märkä rätti läiskähtää päin näköä ja kaupan päälle vielä ihmetellään, että ai jaa, ettekö te ihan aikuisten oikeasti tiennyt tästä? Toivottavasti nyt saisin mahdollisimman nopeasti asian selvitettyä ja pääsisin ilmoittautumaan.        

(Asiaan varsinaisesti liittymättömänä kuvituksena tuoreet hankintani, Ekonomiaa for dummies -kirja aiheesta mitään tietämättömän humanistin opintojen tueksi sekä tulostin, jota olen jo pitkään kaivannut. Nyt E:n ei enää tarvitse tulostaa papereitani byroossa. Kuvat täältä ja täältä.)