lauantai 27. marraskuuta 2010

Joulunodotusta Provencessa

Suomi on tietysti joulumaa par excellence, mutta kyllä provencelaisessa joulunodotuksessakin on tunnelmaa. Cours Mirabeaun jouluvalot ja -koristeet ovat olleet paikallaan jo lokakuusta saakka, ja vaikka ne alkuun tuntuivat olevan täysin väärässä ajassa (minä kuljin vielä ilman takkia ja sukkia sinä päivänä, kun valot asennettiin), nyt ne kirkastavat ihanasti pimeitä ja kylmiä iltoja. Kun kuljen iltaisin luentojen jälkeen kaupungin halki bussipysäkille, ajattelen joka kerta, että ympäristöni voisi olla rumempikin. Vai mitä pidätte:



Viime viikolla avattiin myös perinteiset Coursin chalets, puiset joulumyyjäismökit, joissa myydään käsitöitä, leivonnaisia, hehkuviiniä sun muuta jouluista. 

Kuva on kotoisin Aixin matkailutoimiston blogista, koska en ole toistaiseksi ennättänyt itse ottaa mökeistä kuvia päiväsaikaan.

Myyjäismökkejä vastapäätä Coursin toisella puolella on esillä kokonainen provencelaiskylä miniatyyrikoossa:


Aixin santon-valmistajat ovat koonneet kaupunkilaisten iloksi tyypillisen kylän santoneista, taloista ja monenlaisesta rekvisiitasta. Kylä tulvii pienen pieniä yksityiskohtia ja sen edessä viihtyisi tuntikausia vain katsellen ja ihaillen. Onnistuin kuvaamaan lasin läpi muutamia mainioita hahmoja:

  Aixin Les 4 Dauphins -suihkulähde

Camargue valkoisine hevosineen, mustine härkineen, flamingoineen ja mustalaisineen (vain hyttyset puuttuvat!)


Kalastajia ja kalanmyyjiä; kala- ja vihannestiskien yksityiskohtaisuus on käsittämätöntä, esim. ylemmän kuvan kalatiski on korkeintaan pikkusormen pituinen!

Laventelinpoimijoita työssään

Lammaslauma vaeltamassa kylän läpi paimenten ja paimenkoirien valvonnassa

Kaupungintalo ja pormestari, jonka tunnistaa trikolorinauhasta. Oikealla Ranskan lippu, vasemmalla Provencen kelta-punainen lippu.



Vihannestori, jonka minikokoisilla myyntipöydillä on pienen pienet hintalaput


Cézanne maalaamassa Sainte-Victoire-vuorta



 Bar de la Marine, Pagnolin Marseille-trilogian keskeinen miljöö; baarin sisällä näytelmien henkilöt César ja Escartefigue pelaavat korttia Monsieur Brunin ja Panissen kanssa.


Lucien ja Honorine ovat perustaneet leipomonsa jo vuonna 1799. Leipomon näyteikkunassa on esillä herkullisia kakkuja ja piiraita.


Alphonse Daudet'n mylly


Ja koska Provencessa ollaan, kylässä on tietysti myös boulodrome, petankinpeluukenttä!
 

4 kommenttia:

Airelle kirjoitti...

ihanan tunnelmallisia iltakuvia!

fifin maman kirjoitti...

Suloisia! Kauniit jouluvalot Aixissa!

Alan viikolla etsiä seintä, selkokielellä seimeä, mutta jätän sen asettelun asiantuntijalle, eli sinulle.

Susu kirjoitti...

Ihanan tunnelmalliset jouluvalot!

Suomen joulukaupungissakin sytytettiin eilen valot kuuseen.

fifin maman kirjoitti...

Tänään tuli Kotiliesi ja siinä on juttu jouluisesta Aixista. En lukenut vielä. Säästän lehden. Jutun kirjoittaja saattaa olla joku blogituttusi .