lauantai 4. kesäkuuta 2011

Päivä 4: Tätä olen syönyt tänään

Tästä tulee todennäköisesti yksi blogihistoriani tylsimmistä postauksista, sillä ainakaan minua ei lukijana kiinnostaisi pätkääkään, mitä bloggaaja on päivän aikana syönyt – etenkään, jos syömiset eivät ole millään tavalla erikoisia tai eksoottisia. Koska tämä kuitenkin on päivän aihe, seuratkaamme tehtävänantoa:


Söin aamiaisen parvekkeella: kaksi palaa kauraleipää, kaksi siivua Oltermanni-juustoa, kurkkua ja maitokahvia. Huomaa vanhempieni komea mopsituhkakuppi!

Sain erinomaista ja ahnetta aamiaisseuraa:



Parvekkeella ihailin myös naapurin pihassa kukkivaa koristekirsikkapuuta, jonka oksat ulottuvat melkein meidän puolellemme. Kuvien julkaisu tänään on lievää huijausta, sillä otin ne jo pari päivää sitten, kun puu oli kauneimmillaan:




Päivällä kävin äidin kanssa torikahvilla ja söin liha-riisi-pasteijan cappuccinon kera:
 
Myöhemmin iltapäivällä pistäydyimme kälyni Jennan 25-vuotiskahveilla. Tarjolla oli synttärikakkua, suklaavohveleita ja korvapuusteja:
 
 
Jennan itse tekemä kakku oli paitsi kaunis, myös herkullinen:


Koska keittiöstämme puuttuu edelleen hella, on ruoanlaitto vielä melko haastavaa. Illalliseksi söin grillattuja kanapihvejä, valmiita pakastekermaperunoita ja Heinzin curry-mangokastiketta. Olin jo syönyt puoli lautasellista ennen kuin muistin, että tästäkin piti ottaa kuva, joten lopputulos ei ole ylenpalttisen esteettinen:


Huomisessa postauksessa toivottavasti jotain vähän kiinnostavampaa...! 

2 kommenttia:

fifin köksä kirjoitti...

Dinneristä jäi mainitsematta ja kuvaamatta komea ja täysi vihertassi, jolla oli kurkkua, tomaattia ja paprikaa, jotka Fifi popsi yökkäämättä ja vastalauseitta. Meillä on kova kuri vihertassien suhteen.

Krii kirjoitti...

Minulla on viime aikoina ollut ikävä Suomen ruokaa, joten Oltermanni-kurkku-kauraleivät ja korvapuustit näyttävät herkullisilta. Eli ihan kiinnostava postaus :)