tiistai 31. tammikuuta 2012

Krokoviikonloppu vol. 2

No niin, nyt on luvassa krokoja! Pierrelatten krokofarmi, La ferme aux crocodiles, on yli 8000 neliömetrin kokoinen kasvihuone, jossa on n. 350 krokotiilia, jättiläiskilpikonnia, vapaina lenteleviä eksoottisia lintuja ja yli 600 trooppista kasvilajia. Farmiin kuuluu myös laboratorio tutkijoille ja krokonmunien hautomo.

Krokotiilit uivat ja mönkivät alueella vapaasti, ja niitä katsellaan rautaverkon reunustamilta käytäviltä. Rehevän kasvillisuuden, lintujen ja vesiputousten ansiosta paikassa on paljon muutakin ihailtavaa kuin krokoja:





Kiinnostavinta antia tietysti ovat itse krokot. Myöhästyimme täpärästi elukoiden ruokinnasta, joka olisi takuulla ollut jännittävää nähtävää; nyt ne lähinnä loikoilivat paikoillaan tai uiskentelivat laiskasti edestakaisin. Voisi olla leppoisaa olla krokotiili: makailisi vain päivät pitkät, välillä uisi vähäsen ja joku tulisi säännöllisesti tuomaan ruokaa.







Minua kiinnostivat aivan erityisesti krokovauvat. Vaikka eläinvauvat ovat parasta maailmassa, näitä veijareita en kyllä pyrkisi paijaamaan:




Uskomatonta, miten sisiliskon kokoisesta vauvakrokosta voi kasvaa tonnien (?) painoinen ja metrien pituinen jättiläinen!


Vauvakrokojen vieressä oli hauskoja vauvakilpikonnia:




Salaattia ja hedelmänpaloja riittävästi ahmittuaan kilpikonnavauvoista tulee tällaisia:




Vaikka krokot ovat periaatteessa kamalan rumia otuksia, niillä on välillä hauskoja ilmeitä:



Näyttää kuin nämä nauraisivat kuollakseen kaverin kertomalle vitsille! Todellisuudessa kroko säätelee ruumiinlämpöään avaamalla suunsa, kun sillä on liian kuuma.


Nämä ovat kuin minä ja E.: toinen puhuu lakkaamatta ja toinen teeskentelee kuuntelevansa, vaikka on omissa ajatuksissaan. Jostain syystä E. ei ollut aivan samaa mieltä.



Krokot ovat tunnetusti mestareita maastoutumaan:




Banaanipuiden keskellä oli yllättävä veistos:


Kuten kaikissa turistipaikoissa aina, vierailu päättyy kauppaan. Meeri sai tuliaisiksi krokopehmon, jota saanen piakkoin heitellä moponeidin noudettavaksi kyllästymiseen asti.

maanantai 30. tammikuuta 2012

Krokoviikonloppu vol. 1

Edellisellä kerralla muistaakseni mainitsin, että viettäisimme kuluneen viikonlopun Pierrelattessa Drômen departementissa, n. 140 km Aixista. Alunperin tarkoitus oli lähteä sinne perjantai-iltapäivällä ja palata lauantaina, mutta koska välillä on kivaa olla spontaani, pidensimme yllättäen oleiluamme vuorokaudella ja palasimme vasta sunnuntai-iltana. 

Pierrelatte osoittautui mukavaksi pieneksi provencelaiskaupungiksi kirkkoineen ja vanhoine kivitaloineen, kuten niin moni muukin paikka tällä seudulla. Meidän viehättävä pieni hotellimme sijaitsi 1500-luvulta peräisin olevassa entisessä luostarissa:


Musta rinkula merkkaa meidän ikkunaamme. Pääsimme aivan rakennuksen toiseen päähän rauhaan ja hiljaisuuteen, vaikka tosiasiassa olisimme olleet aivan yhtä rauhassa missä tahansa, sillä koko hotellissa oli meidän lisäksemme kolme muuta vierasta. 

Aivan hotellin takana sijaitsi Pierrelatten todennäköisesti paras ravintola, Le Jardin de Tienou, josta olin etukäteen lukenut netistä pelkkiä ylistäviä arvioita. Eikä suotta: olen harvoin syönyt yhtä herkullista illallista! Samppanja-aperitiivin jälkeen ensin kaksi niin paksua siivua hanhenmaksaa, että ne jaksoi juuri ja juuri syödä:


Foie gras'lla jatkettiin edelleen: ankkatournedos'n päällä hanhenmaksaviipale ja kyljessä kaikenlaista kasvismössöä, joita kyllä kaikkia urheasti maistoin. (Paitsi sientä, jonka vaihdoin E:n porkkanaan.)




Chèvrejuustoon ei enää lisätty hanhenmaksaa, mutta hunajaa ja seesaminsiemeniä kyllä:




Jälkiruoissa oli panostettu erityisesti ulkonäköön ja esillepanoon. Minulla keskeltä sula suklaaleivos ja E:llä nougat-suklaakastikesieni:



Hieman eroa siihen, kun kotona läiskäisemme lautaselle kasan spagettia ja rasiasta margariinia päälle... Kaiken yllämainitun kaverina paikallista roséta, ja kaikki tämä noin 50 euroa per kuono. 

Seuraavana aamuna tosiaan päätimme, ettei vielä ole aika lähteä kotiin, ja vietimme aamupäivän kuljeskelemalla Pierrelatten vanhassa keskustassa. Kaupunki on alkujaan syntynyt komean kallionlohkareen juurelle:


Tarina kertoo kivenlohkareen pudonneen tuohon, kun jättiläinen Gargantua istahti Mont Ventoux -vuorelle kaivamaan saappaastaan terävän pikkukiven ja ärsyyntyneenä nakkasi sen menemään. 

 Pakollinen linssiludekuva vanhan kaivon edessä. 


Pierrelatten entinen vankila, jossa nykyään sijaitsee arkeologiaan erikoistunut kaupunginmuseo. Näin turistisesongin ulkopuolella museo oli kuitenkin kiinni.

Kujan päässä hotellimme ja etenkin sen ikivanha portti, jonka alta munkit lienevät kulkeneen luostariinsa. 

Pelkkä Pierrelatte ei kuitenkaan ollut ensisijainen syy pidentää viikonloppua, vaan lyhyen ajomatkan päässä sijaitseva Grignanin linna. Linnaan liittyy erottamattomasti markiisitar de Sévigné, joka jäi 1600-luvun kirjallisuushistoriaan kirjeidensä ansiosta. Markiisittaren tytär Françoise-Marguerite, Grignanin kreivitär, oli Provencen kuvernöörin puoliso ja muutti miehensä mukana ensin Aixiin ja sieltä Grignaniin. Mme de Sévigné kirjoitti 25 vuoden aikana tyttärelleen reilu tuhat kirjettä, joista hänen tyttärentyttärensä Pauline de Simiane antoi osan julkaistavaksi 1700-luvun alussa. Kirjeistä on sittemmin julkaistu vuosisatojen aikana useita, enemmän tai vähemmän autenttisia kokelmia. 

Linna hallitsee kaukaa katsottuna koko pientä Grignanin kylää ja Mme de Sévigné sulkakynineen puolestaan sen keskustaa:



Linnaan käydään sisään mahtipontisen sivurakennuksen kautta, ja sieltä näkee upeasti sekä alas kylään että ympäröivälle maaseudulle:



Ennätimme juuri ja juuri mukaan opastetulle kierrokselle, jonka aikana keskityin niin tarkkaan kuuntelemaan, etten tullut ottaneeksi montakaan valokuvaa. Muutenkin linnassa sai kuvata vain ilman salamaa, joten suurin osa vähistäkin kuvistani epäonnistui.


Opaskierroksella pääsee käymään myös Mme de Sévignén huoneessa, joka muutoin on yleisöltä suljettu. Markiisitar asui aina samassa huoneessa linnassa vieraillessaan ja myös kuoli siellä 1696, tosin ei tässä samassa vuoteessa:



Esillä oli myös yksi autenttinen ja alkuperäinen kirje, jota ihastelin lähes yhtä kauan kuin taannoin Pariisissa Marie Antoinetten hiuksia. Kirjoituksesta on toki nykyään vaikea saada selvää, mutta muutama sana sieltä täältä kyllä aukeaa:



Kiehtovan yksityiskohtainen veistos yhdestä 1600-luvun kuuluisimmasta kirjailijasta, joka ei kuitenkaan koskaan kirjoittanut ainuttakaan kirjaa:



Tässä kampauksessa on riittänyt väkertämistä...!


Palanen Mme de Sévignén pukua:


Oma kantotuoli voisi olla nykyäänkin hauska. "Menkää te bussilla, minä tulen kantotuolissa perässä."


Koska Mme de Sévigné kuoli Grignanissa, hänet on haudattu linnan alapuolella olevan kirkon alttarin viereen lattian alle. Me kävimme tietysti katsomassa kirkkoa ja varsinkin hautaa:


Linnavierailu oli äärimmäisen mielenkiintoinen, ja minä laitoin jo Suomi-listalleni muistutuksen siitä, että tuon Sévignén kirjeiden taskupainoksen kirjahyllystäni tänne uudelleen luettavaksi. 

Linnassa kului koko lauantai-iltapäivä, joten krokotiilit jäivät pakostakin sunnuntain ohjelmanumeroksi. Krokotunnelmia luvassa seuraavassa postauksessa: