torstai 31. lokakuuta 2013

Matkustan ympäri Eurooppaa, laukussa kamera ja kosmetiikkaa vaan

Edellisestä postauksestani taisi yllättäen tulla koko blogihistoriani kommentoiduin kirjoitus. Valtavan suuri ja vilpitön KIITOS teille jokaiselle! Olen aivan oikeasti ja rehellisesti liikuttunut sanoistanne ja palaan taatusti lukemaan näitä kommentteja joka kerta, kun mikä tahansa ketuttaa. Vaikka en missään vaiheessa ollutkaan aikeissa lopettaa bloggaamista, olen nyt päättänyt entistäkin vahvemmin, että blogi porskuttaa tulevaisuudessakin entiseen malliin ja minä jatkan henkisen kuusikymppisen elämääni ikiomassa vaaleanpunaisessa yksisarvismaailmassani. 

Hiipuva intiaanikesä viipyilee vielä täällä Välimeren pohjoisrannoilla, mutta minä käännän jo katseeni kohti loppusyksyä ja alkutalvea. Ja mitäpä siellä näkyykään?


     
Koska minulla nyt sattuu olemaan todistetusti erittäin paha, moitittava ja tuomittava tapa lomailla aina samoissa paikoissa, panen tällä kertaa tuplaten ja vierailen kaksi kertaa paikoissa, joissa olen käynyt aikaisemmin! Hyi hyi minua.  

Joulukuun alussa käväisen jälleen pikaviikonlopun Roomassa viime vuoden malliin. Tälläkin kerralla ehdin valitettavasti olla kaupungissa vain lauantain, sillä haluan säästää mahdollisimman paljon lomapäiviäni kevääseen ja joudun siksi matkustamaan työaikojen ulkopuolella. Toivottavasti tänä vuonna ennätän Vatikaaniin ja Trastevereen, jotka viimeksi jäivät tyystin näkemättä. Rooma ei varsinaisesti ollut suunnitelmissa heti uudestaan, mutta hyvä ystäväni Erja on siellä samaan aikaan, ja koska emme muuten tapaisi kuin ensi vuoden jouluna, päätin pistäytyä itänaapurin puolella häntä tervehtimässä. Marseillesta kun on nopea ja edullinen yhteys saapasmaan pääkaupunkiin.

Entä Amsterdam sitten? Siellähän olen käynyt – hyi minua uudelleen – jo kaksi kertaa! No, yksinkertaisesti siksi, että tykkään kaupungista kuin kissa kermasta ja sinne on miltei yhtä nopeaa ja edullista päästä kuin Roomaan. Rakastan Etelä-Euroopassa asumisessa sitä, että täältä on lyhyt matka melkein minne vain (paitsi Suomeen). Amsterdamiin menen saman kaavan mukaan: lähtö perjantai-iltana, paluu sunnuntai-iltapäivänä, ja kallisarvoiset lomapäivät säästyvät. Lyhytkin miniloma piristää kummasti ja "muuttaa ajatukset", changer les idées. Sitä paitsi pidän hurjasti siitä, että työsähköpostien sivupalkissa Outlookin kalenteri ilmoittaa joka hetki tulevia tapahtumia: Amsterdam, Rome, Finlande, Noël. 

Osansa Amsterdamissa pyrähtämiseen on toki myös Air Francen 50 euron alennuskupongilla, joka piti saada käytettyä pois, sekä sillä, että matkan ansiosta saan kokoon vuoden aikana vaadittavan määrän matkoja, jotta pysyn Flying Blue -kantisohjelmassa nykyisellä tasollani. Olisin silti joka tapauksessa lähtenyt jonnekin hetkellisesti arkea pakoon, ja Amsterdam nyt kiehtoi enemmän kuin Frankfurt, Zagreb tai Oslo. Praha tai Budapest olivat myös harkinnassa, mutta lennot olivat kalliimmat. 

Yhtä päivää ja kahta yötä varten en todellakaan aio raahata mukanani matkalaukkua, vaan pakottaudun pärjäämään kabiinilentolaukulla. Ei siinä muuten ongelmaa olisi, mutta pahuksen nestemuovipussi-idioottisääntö pakottaa tunkemaan samaan minimaaliseen litran pussiin niin shampoon, puhdistusaineet kuin voiteetkin. Saan taas pelata tosielämän Tetristä, kun yritän saada pienimmän ja pakollisimman mahdollisen määrän sopimaan pussiin ja vielä pussin suun kiinni. Toisaalta ei niitä aina niin tarkkaan syynätä: viimeksi Roomasta lähtiessäni hermostuin muovipussiini ja lykkäsin kaikki tuotteet normaalisti meikkipussiin, eikä turvatarkastuksessa kukaan viitsinyt edes vilkaista minuun päin, saati sitten tavaroihini. Ja onhan tässä vielä pari viikkoa aikaa hioa strategiaa.     

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Rakentavaa kritiikkiä?

Huomasin eilen illalla jotain varsin eriskummallista. Googlasin jotain random asiaa ja päädyin tulosten kautta Vauva-lehden keskustelupalstalle. Koska sosiaalisessa mediassa ko. palstalla on kyseenalainen maine ja koska nyt satuin jo valmiiksi olemaan sivustolla, selailin uteliaisuudesta umpimähkään keskusteluaiheita ja osuin ketjuun, jossa aloittaja kyseli suomalaisblogeja Italiassa ja Ranskassa. Yllättäen kävi ilmi, että ketjussa keskusteltiin myös minun blogistani. Mutta voi ihmeen päivät, millaisia neronleimauksia sainkaan lukea! Katsokaa itse:


"Kivoja kuvia ottaa, mutta valitettavasti häiritsee liikaa kirjoittajan lihavuus ja blogin yleinen laaduttomuus." 


"Häiritsee siis lähinnä ulkonäölliset seikat, eli kirjoittajan ulkonäkö (ei voi oikein samaistua tyyliin/mieltymyksiin) ja sitten tuo blogin ulkoasu, joka hyppii silmille ja näyttää yksisarvisen oksennukselta. Banneri näyttää paintilta tehdyltä enkä syty eläinkuviin noin näkyvällä paikalla. Pinkki on ruman pinkki ja koko olemus on huolittelematon; liikaa sälää sivupalkissa.
Jep, pinnallista touhua, mutta sitähän nämä blogit ovat."


"Fifi on aivan liian tätimäinen mun makuun. Tulee mieleen joku kuusikymppinen tiukkapipo. Tapoihinsa fakkiutunut, mm. lomailee aina samassa paikassa, vaikka Ranska olisi täynnä mielenkiintoisia paikkoja. Ei ajattele tippaakaan muita ihmisiä saati ympäristöä, rakastaa lentämistä (kukaan järkevä ei lennä Ranskan sisällä, kun TGV on olemassa) ja yksityisautoilua. Eläinystävän painajainen: mussuttaa hanhenmaksaa ja pitää mopseja lemmikkeinä. Ja sitten se iänikuinen Mireille Mathieu perheineen, josta jaksaa hehkuttaa. Mä en vaan ymmärrä, mutta kiva jos joku tykkää."


En olisi ihan heti uskonut, että minun pienestä, vaatimattomasta ja tuntemattomasta blogistani syntyy keskustelua yhtään millään palstalla, saati sitten tällaiseen sävyyn. Täytyy myöntää, että aivan ensiksi en osannut päättää, olisiko minun kuulunut itkeä vai nauraa. Sitten valitsin jälkimmäisen. 

En todellakaan voi enkä haluakaan miellyttää kaikkia. Minusta, elintavoistani, mieltymyksistäni ja blogistani saa vapaasti olla mitä mieltä tahansa, mutta arvostaisin huomattavasti enemmän sitä, että kritiikki esitettäisiin suoraan blogissa tai henkilökohtaisesti sähköpostilla eikä haukkumalla anonyymilla keskustelupalstalla. En tiedä, onko kirjoittajia yksi, kaksi vai kolme enkä välitäkään tietää; jos blogini aiheuttaa noin suurta ärsytystä ja pahoinvointia, olisiko helpompaa olla lukematta sitä? En minä suinkaan tahallani halua tunkea "yksisarvisen oksennusta" kenenkään silmille.

Etenkin kolmas kommentti oli vähällä saada minut putoamaan pyrstölleni ällistyksestä. Mitä ihmettä jollekin tuntemattomalle keskustelijalle kuuluu, missä minä lomailen? Useimmilla suomalaisilla esimerkiksi on kesämökki, jossa nämä oletettavasti viettävät ainakin osan lomistaan. Tällöinhän mökinomistajatkin "lomailevat aina samassa paikassa" eikä se ole kenenkään mielestä moitittavaa, vaikka Suomessa, Euroopassa ja maailmassa olisi paljon muitakin mielenkiintoisia paikkoja. 

"Ei ajattele tippaakaan muita ihmisiä saati ympäristöä." En ymmärrä, en. OK, ympäristö (mikäli sillä tarkoitetaan kierrätystä, roskien lajittelua, tavaroiden ostamista kirpputoreilta yms.) ei ole prioriteettilistani kärkisijoilla. Suomessa lajittelen roskat, koska se on helppoa ja kotipihalla on siihen tarvittavat erilliset roskikset. Ranskassa ei ole, joten en lajittele. Jos olisi, lajittelisin. Kirpputoreilla en käy, koska en pidä vieraiden ihmisten vanhoista tavaroista. Mitähän muuta ympäristöasiaa tässä mahdetaan tarkoittaa? En heittele roskia pitkin kadunvarsia tai hautaa paristoja ja hehkulamppuja metsään, jos sellaisesta oli kyse. Tähän olisi kiinnostavaa saada lisäselvitystä, mikäli alkuperäinen kirjoittaja vielä joskus sattuu lukemaan näitä rivejä. Muiden ihmisten ajattelemisesta taas en voisi olla enää enempää eri mieltä enkä parhaalla tahdollanikaan ymmärrä, millä perusteilla Anonyymi on tehnyt moisen johtopäätöksen. Jos joku muukin lukija on samaa mieltä, kertokaa ihmeessä, niin pystyn ehkä ja kenties parantamaan tapani.

"Rakastaa lentämistä (...) ja yksityisautoilua." Tämä on aivan totta, mutta Anonyymi unohtaa, että 97 % lentomatkoistani suuntautuvat Ranskan ulkopuolelle. Esimerkiksi Suomeen olisi hieman vaivalloista matkustaa TGV:lla, eikä TGV Ranskassakaan joka paikkaan kulje. Vuoden aikana olen lentänyt kaksi kertaa Pariisiin: kerran siksi, että vietin siellä yhden ainoan päivän eikä olisi ollut millään tavalla järkevää käyttää päivästä 7 tuntia edestakaiseen junalla matkustamiseen, kun edestakainen lento oli halvempi ja kesti yhteensä 2 tuntia. Toisen kerran lensin siksi, että hyvä ystäväni oli tulossa samaan aikaan Pariisiin ja minun oli joka tapauksessa haettava hänet lentokentältä. Sitä paitsi samat lentokoneet lentäisivät joka tapauksessa, olin minä kyydissä tahi en. 

Mitä yksityisautoiluun tulee, ei mainitun kommentin kirjoittajalla selvästikään ole minkäänlaista käsitystä siitä, miten joukkoliikenne toimii ranskalaisessa maakuntakaupungissa, jollainen myös Aix on. Tämä ei ole Pariisi, Marseille tai Lyon, jossa metrot ja bussit kulkevat myöhään yöhön asti. Viimeinen mahdollisuus päästä bussilla kotiin on klo 21 niin arkena kuin viikonloppunakin. Jos illalla haluaa käydä ravintolassa tai elokuvissa, ei takaisin kotiin pääse kuin autolla, oli se sitten oma auto tai taksi. Taksilla ja omalla autolla taas ei ainakaan minun käsitykseni mukaan ole juurikaan eroa: toista ajan itse, toista ajaa kuljettaja, mutta muuten on kyse samanlaisista henkilöautoista, joissa istuvat samat ihmiset (E. ja minä). Taksi jopa saastuttaa enemmän, koska se ajaa meidät kyydittyään vielä samaa reittiä takaisin kaupunkiin. Eikä sovi unohtaa sitäkään, että olen asunut täällä 10 vuotta ja yksityisautoillut siitä ajasta alle kolme kuukautta. Kohtuutontako?

En oikein tiedä, mitä ylempiin kommentteihin pitäisi vastata. Voi voi, olen kovin pahoillani? Tietysti olen lihava ja tiedän sen hyvin itsekin, mutta lähinnä se kai haittaa omaa elämääni eikä muiden. Jos ei (melko harvoja) kuviani pysty katsomaan, kannattanee jatkossa valita nuoremman ja laihemman ihmisen blogi. Banneria en ole tehnyt itse, koska en osaa, joten en tiedä, onko se tehty Paintilla. Koirat taas ovat yhtä tärkeä osa elämääni kuin lapset muille ihmisille, joten heidän kuvansa on aivan paikallaan. Jos bloggaavalla äidillä on lapsensa kuva blogissaan ja minä menen kommentoimaan, etten yhtään tykkää lasten kuvista näkyvällä paikalla, tulen taatusti lynkatuksi. 

Kertokaa nyt rakkaat ihmiset rehellisesti, aiheuttaako blogini teissä välittömän oksennusreaktion tänne eksyessänne? Ovatko em. mielipiteet yleisemminkin jaettuja vai pelkästään parin nimettömän nettikirjoittelijan jupinaa? Älkää pelätkö loukkaavanne minua, siihen vaaditaan huomattavasti enemmän. 

  

tiistai 22. lokakuuta 2013

Luksusta arkeen

Kiitos kaikille onnitteluista ja mukavista kommenteista edelliseen postaukseen! Sitten päivän varsinaiseen aiheeseen:

Kuten jokin aika sitten kerroinkin, olimme E:n kanssa päättäneet juhlistaa pacsia + 10-vuotiasta suhdettamme lähtemällä pienelle "häämatkalle". Kohde ei saanut olla kovin kaukana, mutta halusin, että viikonlopusta tulisi aivan erityinen eikä pelkkä banaali yksi yö hotellissa. Lopulta päämääräksemme valikoitui Nizza ja sen kuuluisin hotelli Negresco. Asuin kyseisessä hotellissa ensimmäisellä matkallani Ranskaan 18 vuotta sitten ja päätin silloin, että joskus vielä palaan sinne. Nyt siihen oli loistava tilaisuus.

   

Vaikka olenkin elämässäni jonkin verran matkustellut ja nähnyt hotelleja laidasta laitaan, ei mikään voita tämän kaltaista perinteistä, satavuotiasta luksushotellia. Mukavissa vuoteissa olen nukkunut ennenkin ja peseytynyt marmorilattiaisessa kylpyhuoneessa, mutta täällä se tuntui vielä paljon hienommalta. Sviittiä meillä ei sentään (todellakaan) ollut, mutta merinäköalan halusin: sen kerran kun mennään, mennään sitten kunnolla. En katunut:














Neljännen kerroksen huoneessamme näytti tältä:








Kylpyhuone on yleensä hotelleissa yksi suosikkipaikoistani. Niin tälläkin kerralla:




Hotellin logo löytyi joka paikasta: vesihanoista, huoneen televisiosta, jopa aamiaisella jugurttipurkkien kyljestä!



Tulimme Nizzaan minun autollani, jolle olin varannut paikan hotellin autotallista oleskelumme ajaksi. Hotellilla on voiturier-palvelu, eli työntekijät huolehtivat kaikesta: hotellin eteen ajettuani meidän tarvitsi vain nousta autosta ja mennä sisälle. Matkalaukkumme tuotiin huoneeseemme ja auto ajettiin talliin puolestamme, ja samoin lähtiessämme se ajettiin valmiiksi oven eteen ja matkalaukut lastattiin takaluukkuun. Onneksi en ollut näkemässä, millaisia Mersuja ja Ferrareita autotallissa oli; toivottavasti pieni Golfini ei näyttänyt aivan vaivaiselta niiden rinnalla!

Laukut oli nopeasti purettu (sen sentään teimme itse) ja sen jälkeen vain huokailimme ja nautimme elämästä. 


Samppanjan olimme tosin tuoneet itse tullessamme: varauksen yhteydessä olisi muiden lisäpalveluiden ohella saanut tilata samppanjapullon valmiiksi huoneeseen, mutta se olisi kustantanut vaivaiset 100 euroa...! Siihen hintaan saamme kaupasta viisi pulloa.

Totesin E:lle, että tällaiseen elämään olisi vaarallisen helppo tottua. Ei tarvitse kuin maata sängyssä kylpytakki päällä ja samppanjalasi kädessä, ja joku tulee palvelemaan pelkällä puhelinsoitolla. Siivooja käy illalla uudelleen tyhjentämässä roskikset ja vaihtamassa tarvittaessa pyyhkeet, ja mitä tahansa tarvitseekaan, saa pyytämällä. Tuntui aika surrealistiselta soittaa illalla siivoojaa tuomaan lisää vartalovoidetta ja saada purkki toimitettuna ovelle viisi minuuttia myöhemmin. Miksei kotona ole tällaista?! Lauantaina kävelin rannalla ja mustat kenkäni olivat sen jälkeen valkoisessa kivipölyssä. Siivooja tuli hakemaan ne ja toi vartin kuluttua takaisin kiillotettuina ja pakattuina kankaiseen kenkäpussiin, johon oli applikoitu hotellin logo ja teksti "kenkäpussi" kahdella kielellä. 

Meillä oli yksinkertaisuuden vuoksi puolihoito, jotta saimme olla iltaisin rauhassa hotellissa tarvitsematta lähteä pimeällä kaupungille etsimään ravintolaa. Ennen illalliselle menoa kiertelimme pitkin hotellia ottamassa kuvia. Jokainen kerros on sisustettu eri tyyliin. Me asuimme Napoléon-kerroksessa.



 Hissin kattokruunu




 Niki de Saint Phallen veistos pyöri hitaasti jalustallaan aulassa.










Illallista ja aamiaista söimme hotellin brasserie-ravintola La Rotondessa:








Ihastuin hotellin naisten vessan ruusutapetteihin ja pitsiverhoihin:



Lauantaina lähdimme katselemaan kaupunkia. Sainte Ritan kirkko oli ainoa ennalta päätetty vierailukohde. Vähän matkan päässä hotellilta äkkäsimme rantakadulla turistijunan ja hyppäsimme saman tien sen kyytiin. Turistijunat ovat hauskoja. Nizzan juna vei meidät vanhan kaupungin laidalle linnakukkulalle, josta aukenivat upeat maisemat:












Pakollinen linssiludekuva. Olisipa E. huomannut rajata vieressä pönöttävän miehen pois kuvasta!



Junakierroksen jälkeen menimme ex-paikallisen Stazzyn suosituksesta maistamaan nizzalaista erikoisuutta, soccaa. Se on kikhernejauhosta tehty eräänlainen litteä pannukakku, joka syödään kuumana sellaisenaan, pelkkää pippuria päällä. Soccaa piti jonottaa melkein vartti, mutta se todella kannatti! Harmi, ettei sitä saa syödäkseen missään muualla.



Jälkiruoaksi söimme jäätelöt Nizzan tunnetuimmassa jäätelöbaarissa Fenocchiolla. Valinnanvaraa riitti:


Vihdoin oli pyhän Ritan kirkon vuoro. En erityisemmin pidä kirkoissa valokuvaamisesta, joten otin kirkon perältä kaksi diskreettiä kuvaa ilman salamaa:



Visiitin jälkeen kävelimme rantakatua hiljalleen takaisin hotellille. Ihmisiä ui meressä jatkuvalla syötöllä, vaikka oli jo lokakuun puoliväli ja ylikin, joten halusin tietää, kuinka lämmintä vesi oli. Kivisellä rannalla oli vaikea pysyä pystyssä edes kengät jalassa ja minulla oli jalassa kapealahkeiset farkut, joita en pystynyt käärimään ylös paria senttiä enempää. Menin siis paljain jaloin seisomaan vesirajaan ja odotin, että aalto yltää jaloilleni:



Ylsihän se lopulta, eikä vesi tuntunut ollenkaan pahalta. Jos olisin varautunut uimapuvulla, olisin hyvinkin voinut käydä kastautumassa, etenkin kun takaisin hotellille ei olisi ollut lainkaan pitkä matka. 



Siivooja oli poissa ollessamme käynyt ja asetellut vuoteen vierelle liinan, jotta sängystä noustessa ei tarvitse laskea jalkoja paljaalle kokolattiamatolle siksi aikaa, että tavoittaa froteetohvelit:


Rakastan todella tällaista pientenkin yksityiskohtien huomioimista! Kuten sitä, että sanomalehti toimitettiin aamuisin huoneen ovelle:


Olen jokseenkin varma, että voisin oleskella loistohotellissa kevyesti kuukauden kyllästymättä. Koska kuitenkin olemme valitettavan keskituloisia, joudumme tyytymään yhteen viikonloppuun. Tämänkaltainen elämys on silti niin erikoislaatuinen, että se jää muistoihin varmasti vuosiksi, paremmin kuin pidempi mutta arkipäiväisempi "tavallinen" loma.

Koska tiedän ja arvaan, että asia kiinnostaa osaa teistä, olen avoin ja kerron suoraan, että lysti maksoi muutaman kympin alle 1200 euroa (sis. 2 yötä, puolihoito kahdelle, kaksi yötä autotallissa ja muutama cocktail hotellin baarissa). Kallista tietysti, mutta suhteellista: samaan hintaan viettäisi viikon etelässä tai maksaisi muutaman kuukauden autolainaa, mutta toisaalta tämä vastasi tavallaan meidän häämatkaamme. Jos olisimme perinteisiä ja menneet naimisiin, ei mainittu summa olisi riittänyt alkuunkaan. Miksi käydä töissä, jos ei nauti työn suomista ansioista? Rikkaita emme todellakaan ole, mutta silloin tällöin tekee hyvää tehdä jotain tämäntapaista erityistä. Loppuaika istutaan sitten byroossa ja syödään kotona eineksiä.