tiistai 19. elokuuta 2014

Blogiloma

Sitten blogin perustamisen, tämä on ensimmäinen kesä, kun minua ei ole huvittanut kirjoittaa. Useammin kuin kerran olen aikonut avata blogin, välillä minulla on ollut jopa tämä tekstikenttä tyhjänä edessäni... ja sitten olen klikannut välilehden kiinni. Näin täydellistä kirjoitusblokkia en ole vielä koskaan kokenut, ja olen siitä pahoillani. 

Miksi? Miksi blogin kirjoittaminen on tuntunut lähinnä ylivoimaiselta? Aiemmin hauskasta harrastuksesta tuntuu yhtäkkiä tulleen riippakivi, joka sijoittuu to do -listalleni kuin mikä tahansa ikävä työtehtävä, joka nyt vain olisi hoidettava. 

En ole tehnyt tänä kesänä mitään erityistä tai käynyt missään sellaisessa paikassa, josta en olisi jo aiemmin blogissa kertonut. Heinä- ja elokuun arkipäivät ovat kuluneet yksinkertaisesti toimistossa ja viikonloput kotona. Kuukausi sitten toki vierailimme ystäväpariskunnan luona parin tunnin ajomatkan päässä, mutta se taisikin olla ainoa kerta, kun teimme jotain mitenkään tavallisuudesta poikkeavaa. Tänä kesänä on ollut kuuma, kuten kaikkina aikaisempinakin kesinä, mutta se ei ole juurikaan haitannut, koska olen istunut aamusta iltaan ilmastoidussa byroossa. Kaiken tämän kerroin jo viime kesänä. 

On minulle silti jotain tapahtunut. Eräs ihmissuhteeni muuttui yllättäen täysin ennakoimattomaan suuntaan ja se sai minut pitkäksi aikaa ikään kuin erilleen muusta maailmasta. Tein työni ja elin elämääni kuten ennenkin, mutta henkisesti olin pitkään muualla. Ja ennen kuin kukaan ehtii huolestua puolestani: kyseessä ei ole E. ja minä ja E. olemme edelleen yhdessä ja onnellisia, kuten tähänkin asti. En halua tarkemmin kertoa, kenestä ja mistä on kyse, mutta eräs odottamaton kokemus pakotti minut pohtimaan harvinaisen syvällisiä. Ensimmäistä kertaa oikeastaan koskaan pysähdyin oikeasti miettimään, mitä todella haluan elämältäni, miksi olen aikanaan tehnyt tiettyjä valintoja ja olenko niihin todella tyytyväinen. 

Eräs henkilö nimittäin huomautti minulle, että hänen mielestään olen elämässäni aktiivisen valintojen tekemisen sijaan antanut itseni ajelehtia passiivisesti sattumasta toiseen, hiljaisesti hyväksynyt kohdalleni osuneet asiat ja sopeutunut niihin sen sijaan, että olisin itse tietoisesti valinnut tieni ja muokannut elämäni nykyisen kaltaiseksi. Minun oli pitkin hampain myönnettävä, että hän oli ainakin osittain täysin oikeassa. En silti ole tekemässä mitään suurta ja mullistavaa elämänmuutosta, mutta ajoittain tekee kai vain hyvää miettiä perinpohjin, mistä olen tulossa ja minne menossa, vaikka en lopulta päättäisikään muuttua tai muuttaa mitään. Kaikki tämä on kuitenkin johtanut siihen, ettei blogi ole tosiaankaan ollut ensimmäisenä mielessäni, ja mitä enemmän aikaa edellisestä päivityksestä on kulunut, sitä vaikeammalta on tuntunut palata sen pariin. 

Yritän silti ryhdistäytyä. Mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, lähdemme jälleen syyskuun kahdeksi ensimmäiseksi viikoksi pakopaikkaamme Alpeille. Siellä minulla on vielä aikaa harrastaa tätä introspektiivistä pohdintaa, ja kun palaan lomalta, toivon olevani jälleen entiselläni. Ennen sitäkin saatan toki vielä kirjoittaa, jos tästä piristyn ja inspiroidun. Mikäli en, tiedätte silti, ettei blogia ole lopetettu ja että palaan jälleen linjoille heti, kun siltä tuntuu.