maanantai 30. toukokuuta 2016

Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Hyvinhän se! Tämänaamuinen kansalaisuushaastatteluni nimittäin. Aika turhaan stressasin (kevyesti, mutta kuitenkin) ja luin päivittäin tulostamaani kansalaisen tietovihkosta, sillä loppujen lopuksi olisin osannut vastata kaikkiin kysymyksiin ihan ilman valmistautumista ja koko tapaaminen kesti noin vartin. 

Tulin eilen illalla Düsseldorfista viikonlopun vietosta ja suuntasin lentokentältä suoraan Marseilleen hotelliin. Tuntui hölmöltä jättää auto lentokentän parkkihalliin ja lähteä taksilla ihan "väärään" suuntaan, mutta muuten en olisi millään ollut aamulla ajoissa paikalla. 

Hotellista oli max. viiden minuutin kävelymatka prefektuuriin, mutta halusin mennä ajoissa, jotta varmasti ehtisin rauhassa etsiä oikean paikan. Kadulla oli jo pitkä jono Välimeren vastarantalaisia jonottamassa oleskelulupiaan ja minä jo melkein hermostuin, että joudun siihen samaan jonoon. Onneksi kysyin asiaa poliisilta, joka ystävällisesti neuvoi minut sisään viereisestä ovesta ja hissillä neljänteen kerrokseen. 

Olin tietysti melkein 20 minuuttia etuajassa, mutta mikäs siinä istuskellessa prefektuurin käytävässä, kun ikkunakin oli juuri sopivasti auki vastapäisellä seinällä ja saatiin vähän happea ja niin raitista ilmaa kuin nyt Marseillen ydinkeskustassa on mahdollista saada. Yhdeksältä soitimme ovisummeria ja kaikkia niitä, joilla oli haastattelukutsu, pyydettiin tulemaan sisälle. Tietysti sinne tunki myös sellaisia, jotka olivat aivan väärässä paikassa tai halusivat kysellä omasta hakemuksestaan tai tulivat muuten vain säätämään jotain, ja me 2-3 oikealla asialla olevaa istuimme odotushuoneen penkeillä toisiamme vilkuillen

Sitten minut kutsuttiin nimeltä yhteen neljästä boksista, joissa istui prefektuurin virkailija lasiluukun takana kuin juna-aseman lipunmyynnissä. Ensin hän pyysi minulta dokumentteja, jotka oli etukäteen pyydetty tuomaan (palkkakuitteja, työnantajan todistus, asuinpaikkatodistus) ja allekirjoitin kansalaisen oikeuksien ja velvollisuuksien peruskirjan. 

Mietin koko ajan, koska se tiukoilla kysymyksillä hiillostaminen oikein alkaa, mutta ei sellaista tullutkaan. Ensin virkailija kysyi, olenko yhä töissä, mikä on kuukausipalkkani, missä virastossa E. on töissä ja mitä hän tekee sekä olenko poliisin tuttu, saanko sosiaaliavustuksia ja onko minulla sairauksia. Seuraavaksi minun piti kertoa tasavallan slogan eli liberté, égalité, fraternité sekä tasavallan symboleita. Mainitsin Ranskan lipun ja rupesin sitten kertomaan Marianne-patsaasta, jollainen minulla on kotona. Virkailija kysyi, oliko niitä vielä muita, johon minä, ettei nyt tullut muuta mieleen. "Miettikäähän, mitä esim. jalkapallo-ottelussa on?" Ai hitto, Marseljeesi! Ihan meinasi unohtua. Ei sentään laulamaan tarvinnut ruveta.

Sitten kysyttiin viidennen tasavallan presidenttejä (helppoa: de Gaulle, Pompidou, Giscard d'Estaing, Mitterrand, Chirac, Sarkozy ja Hollande) sekä nykyistä pääministeriä (Manuel Valls). Niiden jälkeen piti luetella kuuluisia ranskalaisia eri kulttuurin osa-alueilta: laulajia, kirjailijoita, näyttelijöitä... ja yhtäkkiä pääni oli aivan tyhjä. Jos minä jotain tiedän, niin ranskalaisia kulttuurinimiä, ja nyt piti täysillä keskittyä, jotta sain listattua edes muutaman. Mireillen nyt tietysti, mutta sitten sanoin Sheila ja Claude François ja sadattelin myöhemmin, etten millään keksinyt yhtään tuoreempaa nimeä. Kirjailijoista ei samoin tullut mieleen ainuttakaan tämän hetken nimeä: sanoin lukevani mieluiten klassikoita ja mainitsin Victor Hugon ja Alexandre Dumas'n. Näyttelijöistä tuli ensimmäisenä mieleen Catherine Deneuve ja Gérard Depardieu, niillä siis mentiin. Ovat sentään vielä molemmat elossa...! 

Siinä olivat kaikki Ranska-aiheiset kysymykset. Virkailija kysyi vielä, onko meillä yhteisiä harrastuksia E:n kanssa ja kuulunko johonkin yhdistykseen, olenko arkielämässäni enemmän tekemisissä ranskalaisten vai ulkomaalaisten kanssa, kuinka usein käyn Suomessa ja paljonko minulla on siellä sukulaisia. Viimeiseksi piti kertoa, miksi haluan Ranskan kansalaisuuden: selitin olleeni frankofiili jo lapsena, opetelleeni itse yksinäni kieltä ja tienneeni enemmän tai vähemmän aina päätyväni lopulta tänne. Sanoin, että kansalaisuus on ikään kuin palapelin viimeinen puuttuva pala, viimeinen etappi matkalla kohti täydellistä integroitumista. Totesin myös, etten välttämättä tarvitse kansalaisuutta mihinkään, joten motivaatiostani kertoo jo se, että siitä huolimatta haluan nähdä vaivaa sen saamiseksi.

Siinäpä se sitten oli. 15 minuuttia ja pihalle, kehotuksena odotella rauhassa ilmoitusta prosessin lopputuloksesta: ministeriöllä on 8-12 kuukautta aikaa tehdä päätöksensä. 

Intuitioni perusteella ja minut tuntevien mielestä saan kansalaisuuden heittämällä. Nyt pitää vain olla kärsivällinen ja toivoa, että vastaus tulisi mahdollisimman nopeasti, parhaassa tapauksessa ennen ensi kevään presidentinvaaleja.            


torstai 26. toukokuuta 2016

Maailmanlopun tunnelmissa

Provencessa ja muuallakin Ranskassa eletään parhaillaan jännittäviä aikoja. 

Maan suurin ammattiyhdistys CGT tappelee sinnikkäästi hallitusta vastaan koskien suunniteltua uutta työlakia. Myönnän, etten ole kovin tarkkaan tutustunut lain sisältöön, mutta kaikesta päätellen se ei varsinaisesti kohenna tavallisen rivityöntekijän asemaa. Niinpä CGT on päättänyt pistää pystyyn kunnon rähinän ja blokannut Ranskan öljynjalostamot, ensin Länsi-Ranskassa ja sitten täällä meillä etelässä, Fos-sur-Merissä Marseillen kupeessa. 

Huhuja polttoainepulasta alkoi liikkua jo viikko sitten, ja lauantaina kävin onneksi tankkaamassa Majavan täyteen. Jo silloin Carrefourin huoltoaseman 11 pumpulla oli jokaisella 5-6 auton jono, mikä on varsin epätavallista. Alkuviikolla se sitten iski kunnolla: yksi toisensa jälkeen huoltoasemien säiliöt tyhjenivät ja ne sulkivat ovensa. La Provence päivitti sivuilleen reaaliajassa, mitkä asemat olivat kiinni, ja lista kasvoi jatkuvasti. Essence-sovellus, joka normaalisti paikantaa geolokalisaatiolla lähimmät huoltoasemat, kaatui kaikkien etsiessä epätoivoisesti avointa huoltoasemaa. 

Alla oleva kuvakaappaus kertoo kaiken oleellisen; se esittää kaikkia niitä Ranskan huoltoasemia, jotka joko ovat kokonaan kiinni tai joilta puuttuu yhtä tai useampaa polttoainelaatua. 

     
Tiistaiaamuna poliisin CRS-erikoisjoukot tulivat väkisin murtamaan Fosin öljynjalostamosaarron ja säiliöautot pääsivät vihdoin kuljettamaan täydennystä huoltoasemille. Tietoja uudelleen avatuista asemista tihkui pitkin päivää ja niiden osoitteita vaihdeltiin suusta suuhun: joku oli kuullut kaverilta, että tämän kollegan mies oli saanut bensaa paikasta X, "mutta älä kerro kaikille tai se loppuu taas!" 

Suurin ongelma oli ja on nimittäin se, että ihmiset rynnivät kaikki kerralla kuin hunnilauma täyttämään tankkeja ja kanistereita kaiken varalta, vaikka ei varsinaista tarvetta olisikaan. Pahimmillaan marseillelaisilla huoltoasemilla oli 4 tunnin jonot (!) ja totta kai moisella menolla polttoainesäiliöt hupenivat pikavauhtia ja jakelulle tuli uudelleen stoppi. 

Olin taas erinomaisen iloinen siitä, että asun työpaikan lähellä: minun edestakainen työmatkani on vähän alle 10 km, joten yhdellä tankillisella ajelen töihin ja kotiin useamman viikon, kun taas moni kollegoista asuu Marseillen seudulla ja edestakaista työmatkaa kertyy pahimmillaan 100 km päivässä. Työpaikalla onkin poikkeuksellisesti nähty kaikenlaisia kimppakyytijärjestelyjä, kun kaikki yrittävät säästellä kultaakin arvokkaampaa polttoainettaan ja optimoida sen kulutusta. 


Yllä esimerkki tämän aamun huoltoasematilanteesta. 

Kun blokkaus ei onnistunut tavoitellusti, ryhtyivät öljynjalostamojen työntekijät lakkoilemaan ja polttoainepula, pénurie de carburant, sen kun jatkuu. Bensaa saa jonottaa tuntikausia kuin pula-aikaan ja onpa jonoissa nähty tappeluitakin. Oma tankkini on toistaiseksi vielä lähes täynnä, mutta tilanne huolestuttaa kyllä, jos se jatkuu kovinkin pitkään. Viikonloppuna lähden minilomalle Düsseldorfiin ja sieltä palatessani minun on päästävä sunnuntai-iltana taksilla Marseilleen hotelliin ja maanantaisen kansalaisuushaastatteluni jälkeen takaisin lentokentälle hakemaan autoani. Toivottavasti takseille riittää polttoainetta...!  

maanantai 9. toukokuuta 2016

Projekti etenee!

En ollutkaan enää aikoihin kokenut sitä tunnetta, kun postilaatikossa odottaa toivottu ja samalla odottamaton kirje, eikä tahdo malttaa kiivetä laatikolta takaisin kotiin ennen sen repimistä auki. Muutama päivä sitten sain sellaisen kirjeen.

  
Prefektuurista (eli departementin hallintovirastosta) minulle osoitettu kirje saattoi liittyä vain yhteen asiaan. Joko sieltä pyydettäisiin lisää dokumentteja kansalaisuushakemukseeni tai minut kutsuttaisiin pakolliseen haastatteluun, jossa tarkistetaan, kuinka motivoitunut olen ja ennen kaikkea kuinka integroitunut ranskalaiseen yhteiskuntaan. Toivoin koko ajan portaita ylös kiivetessäni, että kyseessä olisi jälkimmäinen vaihtoehto, ja olihan se! Nopeaa toimintaa prefektuurilta, sillä sain haastattelukutsun vain kolme kuukautta hakemuksen lähettämisestä.  

Erittäin virallissävyisen kirjeen mukaan minun on ehdottomasti saavuttava paikalle Marseilleen maanantaina 30.5. tasan klo 9. Kaukaa viisaana ja Aixin ja Marseillen väliset loputtomat (aamu-)liikenneruuhkat tuntevana varasin hotellihuoneen parin korttelin päästä prefektuurista ja menen sinne jo sunnuntaina, jotta varmasti olen aamulla ajoissa perillä. Onpahan ainakin yksi stressitekijä vähemmän.

Eri nettifoorumien mukaan kansalaisuushaastattelussa voi tulla eteen aivan mitä tahansa. Jollakin se on kestänyt 10 minuuttia, jollakin toisella tunnin. Yhdellä on ollut pelkkää kevyttä rupattelua, toisella tiukkaa asiaa ja haastavia kysymyksiä. Kuten melkein jokaisessa byrokratia-asiassa Ranskassa, kaikki riippuu siitä, kenen puheille sattuu pääsemään/joutumaan. Joskus samaan kysymykseen saa samassa virastossa aivan eri vastauksen riippuen siitä, kuka virkailija tiskin toisella puolella kulloinkin sattuu istumaan.

Olenkin alkanut vähitellen opiskella haastattelua varten. Latasin prefektuurin sivuilta kansalaisen infolehtisen, johon on tiivistetty ranskalaisen yhteiskunnan toimintaperiaatteet sekä historiaa ja kulttuuria.



Vihkonen sisältää tärkeää tietoa, mutta näin eurooppalaisesta länsimaasta kotoisin olevalle se on täynnä itsestäänselvyyksiä, tyyliin "Ranskassa vaalit ovat vapaat ja tasapuoliset ja sekä miehet että naiset saavat äänestää", "oikeus on riippumaton ja lahjonta on kiellettyä" tai "kaikkien kuuluu maksaa veroja". 


Välimeren vastarannalta tai kauempaa tuleville moisen selvittäminen saattaa ollakin oleellista, mutta minä voin ihan suomalaisen sivistykseni pohjalta allekirjoittaa "Ranskan kansalaisen oikeuksien ja velvollisuuksien peruskirjan", Charte des droits et devoirs du citoyen français, jota ilman ei kansalaisuutta edes harkita myönnettäväksi. 

Pomoni oli sitä mieltä, että jos se jollekin myönnetään, niin minulle. Kieltämättä minulla on melko hyvät kortit kädessäni: olen melkein täysin kaksikielinen, minulla on maisterintutkinto ranskan kielestä ja yhteensä kaksi vuotta korkeakouluopintoja myös Ranskassa, olen ollut pian neljä vuotta pysyvässä työsuhteessa, olen pacsée valtion virkamiehen kanssa, osaan ulkoa Marseljeesin ja minulla on jopa kotona Marianne-pysti, Ranskan tasavallan symboli, jollainen yleensä löytyy vain kaupungintaloista. "Kerro niille Mireille- ja Marie-Antoinette-intohimostasi, niin vakuutat ne parissa minuutissa!" Täytyy kokeilla. 

Kerron totta kai aikanaan, kuinka kävi ja kuinka kinkkisillä kysymyksillä minua kiusattiin.